”Seksin vähyys on romahduttanut itsetuntoni ja kärsin ainaisesta puutteesta” – suomalaiset avautuvat haluttomuudesta

Julkaistu:

Seksi
Toimivalla ja miellyttävällä seksillä on suuri vaikutus siihen, kuinka onnelliseksi parisuhde koetaan. Halut voivat kuitenkin vaihdella elämän aikana.
Vuosikymmenten jälkeen he ovat edelleen hyviä ja rakkaita ystäviä. Läheisyys ja halailu on päivittäistä.

– Mutta seksi on pakkopullaa jota harrastan kerran tai kaksi viikossa, koska en halua loukata miestäni eli ystävääni, kertoo 30 vuotta naimisissa ollut nainen jutussamme.

Kerroimme aiemmin tällä viikolla kyselystä, jonka mukaan kolme prosenttia suomalaista harrastaa seksiä pääasiassa velvollisuudentunnosta.

Pakkopullaa syövän lukijan mukaan hänen miehensä haluaisi seksiä vähintään kerran viikossa.

– Olen ehdottanut hänelle, että hakee seksiseuraa muualta muualta, koska molemmat tiedämme, että seksi on minulle vain ystävänpalvelus ilman intohimoa. Toki saan joka kerta yhdynnän aikana orgasmin omalla sormipelillä, mutta ajatukset on jossain ihan muualla kuin omassa kumppanissa.

”Oli kamala shokki kun seksi alkoi vähentyä”

Rakkautta on monenlaista. Eivätkä halut aina kohtaa ja ne myös vaihtelevat ihmisen elämänkaaren aikana.

Kymmenen vuotta naimisissa ollut nainen kertoo, että alkuhuumaa kesti reilun vuoden. Silloin seksiä oli päivittäin, parhaimpina jopa kolmesti. Seksin hiipuminen oli kova paikka.

– Oli kamala shokki kun seksi alkoi vähentyä, ja lopulta täytyi tyytyä noin yhteen kertaan viikossa. Seksin vähyys on romahduttanut itsetuntoni ja kärsin ainaisesta puutteesta. Mieheni tietää minun kärvistelevän, mutta ei osaa perustella asiaa muuten kuin ettei vain ole yhtä seksuaalinen kuin minä eikä halua lähteä siihen, että pakottaa itsensä puuhiin. En minäkään sitä halua, ja tuota askareeksi muuttumista vältellään kai kumpikin, kertoo kymmenen vuotta naimisissa ollut nainen.

Kumppani on hänen elämänsä mies, eikä hän ole kokenut houkutusta lähteä etsimään seksiä muualta.

– Miehen halut on hävinneet kokonaan sen jälkeen kun muutimme saman katon alle. Olemme vähän päälle 50-vuotiaita ja hänen mielestään käyttäydyn kuin kaksikymppinen kun otan asian puheeksi. Olisi kiva edes kerran kuussa saada rakkautta ja hellyyttä, mutta olen lopettanut sen ” kerjäämisen”. Suhteemme on siis ihan finaalissa, kertoo toinen lukija.

Toiset kertovat ylittäneensä ”kuivat kaudet” luontevasti.

– Olen nainen ja naisen kanssa avioliitossa. Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta, ja pidän vaimoani nyt jopa viehättävämpänä kuin ennen. On toki ollut kausia, jolloin on ollut hieman hiljaisempaa pedin puolella, mutta olemme puhuneet asian läpi. Jos ei tee mieli, se täytyy sanoa, eikä siitä saa vetää hernettä nenään.

Tämä on toiminut hyvin. Pari on läheisempi kuin koskaan.

– Seksiä en viitsi kuvailla sen enempää, koska sanat eivät voi kertoa kuinka upeaa se on. Vaimoni on synnyttänyt meille myös jälkikasvua, joka on vain lisännyt minun rakkauttani ja arvostustani häntä kohtaan. Pyrin tekemään suurimman osan kotitöistä, koska lastenhoito kotona on mielestäni rankempaa kuin töissä käymiseni. Huomioimme toisiamme paljon kosketuksilla ja suukoilla, ihan perusarkena. Pelottava ajatus, että seksimme voi muuttua velvollisuudeksi. Toivottavasti tämä pysyy.


”Viitisen vuotta velvollisuusseksillä”

Haluttomuuteen voivat vaikuttaa muun muassa stressi, terveysongelmat sekä se, että omista haluista ja toiveista on vaikea puhua kumppanille.

– En olisi uskonut että minä, jolle läheisyys ja seksi ovat tärkeitä, olen nyt tilanteessa, jossa kiinnostus seksiin on loppunut täysin. Syitä on monia, mutta fyysiset sairaudet vaikuttivat kehokäsitykseeni, keskusteluyhteyden ongelmat puolisoon, miehen liian nopea tuleminen sekä talousongelmista tullut stressi. Asia surettaa, mutta tavallaan olen oppinut siihen, että kehoni ei tarvitse kosketusta. Mies ei ole valittanut asiasta ja hänelläkin haluttomuutta on ollut, kertoo nelikymppinen nainen.

Haluja voi laimentaa myös läheisyyden puute.

Nimimerkki Halipula kertoo jaksaneensa olla 18 vuotta ”ihana aktiivinen vaimo, tehdä aloitteita ja kokeilla kaikkea kivaa”.

– Sitten väsyin. Vaikka mieheni oli helposti innostuva, ei varsinaista läheisyyttä ollut kuin seksin aikana. Se ei vaan luonnistu häneltä. Viitisen vuotta on menty velvollisuusseksillä. Yritetään pitää kuitenkin kiinni noin kaksi kertaa kuukaudessa rytmistä, mutta näin vanhemmiten tuo läheisyyden puute vaivaa entistä enemmän. Pelkkä seksi on vain pano, ei se riitä!

Oletko sinä kärsinyt omasta tai kumppanisi haluttomuudesta suhteessa? Miltä se tuntuu? Oletteko kyenneet käsittelemään asiaa ja miten? Jatka keskustelua alla kommenteissa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt