Jäätävä hetki marketin kassalla – suomalaiset paljastavat kiusallisimmat yllätyskohtaamiset entisten heilojen kanssa

Julkaistu:

Suhteet
Entiseen törmätessä pasmat voivat mennä todella pahasti sekaisin.
Baarissa törmättiin, ja sänkyyn taas mentiin tai baarissa törmättiin, ja toisiamme paettiin – kohtaamiset entisten kumppanien tai yhden yön juttujen kanssa päättyvät vaihtelevasti.

Joskus molemmat muistelevat huumorilla yhteisiä kokemuksia.

– Illalla tekstailimme ja parin päivän päästä joimme kahvit vanhoja muistellen hymyssä suin, kertoi nelikymppinen mies jutussamme.
Toisinaan taas sanat menevät aivan solmuun.

– Tavatessamme uudelleen noin 20 vuoden jälkeen, [sittemmin jo] exäni esitteli innoissaan siskoaan. Tunnistin hänet heti. Hän ei, vaan vasta myöhemmin illalla hänellä syttyi lamppu, että kuka olen. Meni hyvinkin vaikeaksi. Ex ihmetteli myöhemmin, miksi sisko ei halua tulla käymään kun olen kotona tai ei halua minun tulen mukaan vierailuille. Ei tainnut koskaan selvitä exälleni tämä kuvio, kertoo eräs Ilta-Sanomien lukija.

Toinen lukija kertoo törmänneensä marketin kassalla työskentelevään eksäänsä.

– Olisin vaihtanut kassaa, mutta se sattui olemaan ainoa avonainen kassa sillä hetkellä. Olimme vielä riitaisasti eronneet, joten eipä sanottu sanaakaan koko minuutin kohtaamisen aikana.

Ilta-Sanomat keräsi kesällä suuressa seksi- ja parisuhdekyselyssä lukijoiden kokemuksia yllättävistä kohtaamisista entisten kumppanien ja yhden yön juttujen kanssa.

– Ensimmäiseen poikaystävääni törmäsin itse jo valmistuttuani ammattiini. Toimin opiskeluterveydenhoitajan sijaisena. Eksä opiskeli kyseisessä oppilaitoksessa ja ilmaantui oveni taakse, vastasi 36-vuotias nainen.

– Lapsen aloittaessa uuden harrastuksen valmentaja osoittautui mieheksi, jonka kanssa olin viettänyt yön hieman aikaisemmin. Yhden yön tuttavuuksiin on tullut törmättyä myös palavereissa. Kiusallisen tilanne oli viime vuonna, kun olin kuukauden aikana ollut kahden eri miehen kanssa ja seuraavassa kuussa työpaikkaa vaihtaessani kummatkin paljastuivat uusiksi työkavereiksi. Ja miehet vielä osoittautuivat hyviksi ystäviksi, paljastaa 41-vuotias nainen.

”Sattuuhan sitä”

– Työpaikalleni asiakasyritykseen tuli uusi työntekijä, joka sattui olemaan entinen useamman yön suhteeni. Näin hänet ja menin paniikkiin. Käännyin äkkiä kannoillani ja poistuin toiseen huoneeseen sanaakaan sanomatta. Työparini oli ihmetellyt, mihin katosin niin yllättäen. Hetken keräsin itseäni, totesin olevani aikuinen ja voivani jutella tämä miehen kanssa ihan normaalisti, kertoo eräs nainen.

Myöhemmin sattui vastaava tilanne, kun mies ihmetteli, minne työpari yhtäkkiä hävisi.

– Löysin hänet takahuoneesta. Hänen entinen salasuhteensa ilmestyi myös työpaikallemme. Sattuu näitä muillekin.

Noloilta tilanteilta ei tosiaan ole säästytty muuallakaan.

– Kevätjuhlat ovat tilanteita, joissa naama punoittaa tajutessaan, että yhden yön jutun lapsi on oman lapsen kaveri, sanoi 37-vuotias nainen Ilta-Sanomien kyselyssä.

– Olin sukulaiseni kanssa liikkeellä, kun esikoinen oli vauva. Olin eri paikkakunnalla kun törmäsin ”vanhaan säätöön”. Tämä mies ja miehen tyttöystävä olivat sukulaiseni hyviä tuttuja. Sukulaiseni jutteli heille, mutta itse lähinnä välttelin katsekontaktia, koska tunsin oloni jollain tapaa epämukavaksi, kertoi puolestaan 35-vuotias nainen.


”Romahdin tanssilattialla”

25-vuotiaan miehen ilta sai aivan uutta vauhtia, kun hän tapasi baarissa entisen kumppaninsa. Pari oli eronnut puolitoista vuotta aiemmin. Entinen naisystävä oli jättänyt miehen toisen miehen vuoksi.

– Kovasti hän jakoi minulle huomiota, koska hänen uusi kumppaninsa ei ollut läsnä. Halaili ja kertoi, kuinka välittää minusta ja että kaikki yhteiset kuvamme ovat edelleen tallessa. Sain itseni hetken järkytyksen jälkeen kasattua. Tarkoituksena oli kääntyä ympäri ja huutaa hänelle, että painuu sinne, missä pippuri kasvaa. Tässä kohtaa polveni vääntyi ja romahdin hänen eteensä tanssilattialla.

Tämän jälkeen nainen tilasi ambulanssin ja talutti miehen sinne.

– Matkalla lanssiin hän vielä kehtasi kysyä, että tuleeko hän mukaan. Sanoin hänelle suoraan, että kukaan sukulaisistani ei todellakaan sitä toivo ja sinullahan on se uusi kumppani kotona siinä toivossa, että tulet ajoissa kotiin.

Jonkin verran kivulias oli myös 21-vuotiaan miehen törmääminen entiseensä.

– Olen törmännyt, kirjaimellisesti. Blockfesteillä porukka teki moshpitin (eli siis sellainen rinki, johon lähdetään hyppimään porukassa musiikin tahtiin), ja kun biitti droppasi ja kaikki lähtivät hyppimään, törmäsin yllättäen kolme vuotta vanhaan exään melkein kyynärpää edellä. No ei siinä, lähettiin vähän syrjään siitä ja vaihdettiin kuulumiset hyvissä väleissä. Mutta oli kyllä yllättävä kokemus.

”Kaikkea ei voi muistaa”

Harvinaista ei ole sekään, että vastaantulijaa ei muista lainkaan, vaikka hänen kanssaan on joskus muhinoinut.

48-vuotias mies kertoo useammankin kerran törmänneensä yhden illan juttuunsa.

– Onneksi yhden illan jutut ovat tajunneet, että olen tyttöystäväni kanssa. Muutaman kerran taas olen ihmetellyt, miksi nainen puhuu minulle niin tuttavallisesti. Kaverit ovat sitten muistuttaneet, että hän on esimerkiksi ollut hoitoni kuukausi sitten. Ei kaikkea voi muistaa.

Joskus menee todella hankalaksi.

– Toimiessani järjestyksenvalvojana jouduin kerran poistamaan eksäni häiriötä aiheuttamasta paikalta. Tilanne oli harvinaisen hankala hänen ollessaan niin kännissä, ettei ymmärtänyt minun tekevän vain työtäni, vaan päätti suoltaa henkilökohtaisia juttuja läsnäolijoille, esimerkiksi työkavereilleni, kertoo 28-vuotias nainen.

– Törmäsin exääni ja hänen nyt jo exäänsä eräällä klubikeikalla. En ensin edes huomannut heitä, vain muita yhteisiä tuttuja. Vähän ajan päästä sain kuulla, kuinka exäni nyt jo ex haukkui minua tutuille ja tuntemattomille siitä, kuinka moukka olin, kun kehtasin tulla samaan paikkaan pilaamaan heidän iltansa, kertoo 45-vuotias nainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt