Moni luulee, että kumppani paranee vaihtamalla – tutkimus paljasti, että niin ei ole, vaan uudessa suhteessa piilee hämäävä kupla

Julkaistu:

Me Naiset
Vaikka puoliso vaihtuisi, sinä itse pysyt tapoinesi kutakuinkin samana. Juuri siinä väijyy suhdeongelmien sudenkuoppa.
Monet suomalaiset eroavat nelikymppisinä, ja useimpien avioerot toistavat samaa kaavaa:

– Yleensä eroprosessi alkaa yksittäisestä havainnosta: ihminen on kuvitellut, että puoliso on tietynlainen, mutta huomaakin yhtäkkiä, että eipäs olekaan, Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kertoi jokin aika sitten Kodin Kuvalehden jutussa.

Kun huomaa puolisossaan yhden ärsyttävän piirteen, alkaa kiinnittää helpommin huomiota muihinkin huonoihin puoliin. Saattaa myös herätä eräs tutulta kuulostava kysymys: onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?

Tuoreen tutkimustiedon mukaan väittämä ei kuitenkaan aivan pidä paikkaansa rakkausrintamalla.

Uusi kumppani, vanhat virheet

Tuoreen kanadalaistutkimuksen mukaan kumppanin vaihtaminen ei juuri muuta parisuhteen dynamiikkaa. Uusi suhde alkaa muistuttaa edellistä pian sen jälkeen, kun suhteen alkuhuuma on vaihtunut arkeen.

– Vaikka joidenkin suhteiden dynamiikka voi muuttua, olet edelleen sama henkilö, joten mitä luultavammin toistat samat vanhat tavat uuden kumppanin kanssa, tutkija Matthew Johnson sanoo Albertan yliopiston uutisessa.

Kahdeksan vuoden pitkittäistutkimus tarkasteli jopa 554 ihmisen edellistä ja nykyistä suhdetta. Suhteiden dynamiikkaa tutkittiin seitsemästä ulottuvuudesta, joita olivat tyytyväisyys parisuhteeseen, tyytyväisyys seksiin, seksin sekä toisaalta ristiriitatilanteiden toistumisen tiheys, luottamus suhteen kestoon, kyky avautua kumppanille ja arvostus kumppania kohtaan.

Mikä sitten muuttuu paremmaksi uudessa suhteessa? Uuden rakkaan kanssa seksiä on aiempaa enemmän ja ihminen osoittaa kumppaniaan kohtaan enemmän arvostusta. Muuten loput viisi ulottuvuutta pysyvät vakaina eivätkä juurikaan muutu.

”Kaikki on aluksi hienoa”

Tutkittujen osa-alueiden lisäksi suhteissa on tietenkin muitakin ulottuvuuksia, joilla voi olla paljonkin merkitystä suhteen hyvinvoinnin kannalta.

Se, että uusi suhde tuntuu usein erilaiselta, johtuu tutkijoiden mukaan siitä, miten edellinen suhde on päättynyt.

– Asiat pahenevat, kun parisuhde loppuu. Kun aloitamme uuden suhteen, kaikki on aluksi hienoa, koska emme ole mukana kumppanimme arjessa, johon kuuluvat esimerkiksi kotityöt ja lastenhoito. Suhde on olemassa näiden asioiden ulkopuolella, Johnson kiteyttää.

Tutkimus osoittaa siis todeksi sen, että vaihtamalla ei välttämättä parane! Tulokset koskevat myös sinkkumarkkinoita vitsaavaa ilmiötä, jossa sitoutuminen ei kannata, sillä aina voi vaihtaa parempaan – se kupla puhkesi viimeistään nyt.

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä.

Lue myös:

Kokenut hääkuvaaja paljastaa, mistä seikasta hän tietää, onko liitolla tulevaisuutta

Anneli, 42, hinkkasi kylppäriä ja raivasi kotia tekemättä siitä numeroa – kertoo nyt, mitä tapahtui parisuhteelle, kun lopetti salasiivoamisen

Sari, 51, antoi palaa keski-iässä: ”Päätin, että haluan kokea seksiä 50 miehen kanssa”

Miksi niin moni eroaa juuri nelikymppisenä? Asiantuntija antaa neljä syytä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt