30 vuoden avioliitto päättyi WhatsApp-viestillä – suomalaiset kertovat, miten tylysti puoliso voi jättää

Julkaistu:

Ero
Ero voi olla täystyrmäys tai suuri helpotus. Tai molempia, pohtivat lukijat.
Jaoimme elokuussa useita tarinoita eron läpikäyneistä ihmisistä. Esimerkiksi Raijasta, jonka mies kertoi sähköpostissa, ettei hän enää halua jatkaa liittoa Raijan kanssa. He olivat olleet yhdessä 35 vuotta.
Eronneille sataa sympatiaa ja lukijat ovat jakaneet ajatuksiaan ahkerasti.

– Älä välitä. Minun avioliittoni päättyi WhatsApp-viestiin 30 vuoden yhdessäolon jälkeen, eikä vielä tänä päivänä olla puhuttu asiasta kasvotusten, sanoo yksi lukijoista.

– Mies etsi selkeästi itselleen sopivampaa paria, mutta hädissään, ettei jäisi yksin ennen kuin uusi löytyy. Valehteli kirkkain silmin olevansa onnellinen ja hölmöilyistään viisastunut. Epäilin enemmän itseäni ja sitä, että olen vainoharhainen. On mielenkiintoista ymmärtää jälkikäteen, mikä oli pelin henki. Hän ei kuulemma ollut onnellinen hetkeäkään minun kanssani koko useamman kymmenen vuoden liiton aikana. Olisipa ollut rehellinen, olisin kyllä vapauttanut ikävästä tehtävästä, kertoo toinen lukija.

– Itse surin puoli vuotta, toiste enää pari viikkoa, koska oli tehnyt pahan luottamusvirheen jakamalla alastonkuvani töhrittäväksi kaikille. En voinut antaa anteeksi, sanoo eräs nainen.

Pitkä tie tasapainoon

Jättäjällä on toki vastuunsa, mutta eikö voi jättää, jos toinen ei halua kuunnella, pohtii nimimerkki Muru.

– Kun ilmoitin aamulla miehelleni, että tänään illalla aletaan jakamaan tavaroita, niin tämä tuli tuolloiselle miehelleni täydellisenä yllätyksenä. Mies oli aivan shokissa. Erosta oli puhuttu jo useampi kuukausi. Tai minä puhuin, mutta mies ei tainnut sitten kuunnella tai ymmärtää. Olin antanut ehdot, joilla liittomme jatkuisi, mutta mies ei kokenut niitä ilmeisesti tärkeänä. Ja ei, en pyytänyt ihmeellisiä, vain paluuta entiseen. Halusin sen miehen takaisin, jonka kanssa menin naimisiin. ”Kyliltä” sitten kuulin, että olin jättänyt mieheni yllättäen ja vielä ilman mitään syytäkään. Kuka nyt hyvästä suhteesta lähtisi?


Nimimerkki Miehen elämää kertoo, että ero tuli täysin puskista.

– Taustalla oli ollut jonkin aikaa toinen mies, johon ex-vaimo oli ihastunut reissullaan. Pitkä liitto, lapsia, hyvät työt, matkusteltiin, tehtiin yhdessä myös asioita ja käsitykseni mukaan osasimme myös keskustella asioista, nähtävästi ei sitten riittävästi. Liitossamme ei ollut erityisiä riitoja, ei alkoholia tai rahahuolia. Sitten tuli vaan ilta, jolloin ex-rva totesi, että tämä oli sitten tässä, oli se kova paikka. Useamman vuoden otti päästä tasapainoon, sillä erossa menettää ystäviä, yhteisiä asioita, talous heikkenee, perhe ja tulevaisuuden suunnitelmat romahtaa jne. ja yksinäiseen kotiin oli ikävä työpäivän jälkeen tulla.

Eteenpäin on kuitenkin menty, mies kertoo.

– Eron jälkeen olen tavannut useita naisia, mutta tosiasia on ollut se, että he ovat toistaiseksi olleet vain laastareita. Kiinnittyminen uuteen ihmiseen on ollut erittäin vaikeaa.

Ero voi ottaa henkisesti ja fyysisesti varsin koville, kuten erään lukijan kertomuksesta käy ilmi.

– Mies kertoi kasvotusten, kuinka hän on onnellinen ja muuttaa meidän luota pois. Itkin kuukausia, en halunnut, mutta kyyneleet valuivat. Kuljin aurinkolaseissa ja vain töissä otin pois. Laihduin kun kaikki ruoka haisi pahalle. Siitä selvittiin.

”Ero olisi parasta”

Moni on sitä mieltä, että ero voi olla varsin tarpeellinen ratkaisu ja suuri helpotus. Silti ratkaisua on vaikea tehdä.
– Olen itkenyt viisi vuotta, joka yön. Vaimoni ei välitä pätkääkään minusta, mutta ei halua erota. Olen löyhässä hirressä, ja otan joka päivä haukkumiset vastaan. Maksan kaikki maksut, talon ylläpidosta. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Nyt tuntuu siltä, että en kerta kaikkiaan jaksa. Olen niin perhekeskeinen ja vaimoni on elämäni nainen, vai oliko sittenkään? pohtii Tane.

Viisikymppinen nainen kertoo, että hänellä ei ole ollut liitossaan kymmeneen vuoteen mitään läheisyyttä.

– Ollaan nukuttukin eri huoneissa viisitoista vuotta. Avioliitto on kuin sisaren ja veljen suhde. Asutaan saman katon alla, mutta tunteita ei ole. Mies ei anna minulle eroa, koska hänen mielestään kaikki on ok. Kun on ruokaa pöytään ja puhtaat vaatteet, muuta ei avioliitossa hänen mielestään tarvita. Ero olisi meille parasta, mutta en uskalla. En edes muista miltä tuntuu halaus tai samassa sängyssä nukkuminen. Kummankin tunteet kuolleet ja silti pakkoavioliitossa.


”Ero tekee elämästä elämisen arvoisen”

Erosta oli ollut puhetta, Kerttu kertoo.

– Tai puhe oli lähinnä sitä, että mies ilmoitti jättävänsä minut ja lapset. Lopulta minä tein sen eropäätöksen, mutta väkivallan uhan takia ilmoitin siitä kun muuttoauto ajoi pihaan. Surutyöt tein avioliiton aikana, eropäätös ja muutto pois toi vain helpotuksen tunteen.

Hän on saanut vihdoin myös keskusteltua eron syistä.

– Pelko, väkivallan uhka, luottamuksen puute, mustasukkaisuus ja se, ettei parisuhteessa koskaan ollut tasaveroisia kumppaneita. Ne olivat huono kasvualusta onnelliselle avioliitolle. Se että joku itkee eroaan kuukausia, sitä en ymmärrä. Sehän on vain yhden ajanjakson päätös, sitten tulee uusi. Uusi alku. Onnettomassa avioliitossa on ainakin yksi onneton ihminen, sitä ei toivo kenellekään!

Ero tekee elämästä elämisen arvoisen, sanoo yksi lukijoista.

– Kun itse erosin, oli siinä hieman kipuakin, mutta elämä edessä molemmilla! Olimme erittäin nuoria kun aloimme olemaan yhdessä ja lopulta oma asunto ja siihen lapsi, se perinteinen tapaus. 12 vuotta kestänyt katiskassa oleminen teki tehtävänsä ja päätimme lopulta erota lähes vuoden harkinnankin jälkeen. Yhteisen kipinän sammumisesta oli jo hyvän aikaa, vaikka sitä yritettiin nostattaa hankkimalla rivitaloasunto ja uudet ympäristöt. Ympäristö muuttui, mutta me olimme edelleen samat ihmiset, eikä kipinä enää syttynyt. Ilman eroa en olisi kokenut koskaan niin paljon kuin nyt olen kokenut niitä asioita ja retkiä mitä olen aina halunnut tehdä!

”Katiskasta ulos pääseminen oli elämys”, jolloin ilo palasi elämään, ja hengityskin kulki taas luonnollisemmalla tavalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt