Kiihkeä hetki hotellin käytävällä päättyi kivuliaasti – suomalaiset paljastavat villeimmät yhden yön juttunsa

Julkaistu:

Seksikysely
Lukijat avautuvat IS:n uudessa seksikyselyssä unohtumattomimmista yhden yön jutuistaan.
– Päädyin synttärikemujen jälkeen kahden naisen kanssa sänkyyn. Rohkeus ei riittänyt kysyä molempia yhteistouhuun, joten touhuttiin sitten toisen kanssa hotellin käytävällä. Sain palovamman kokolattiamatosta polveen, tunnustaa nelikymppinen mies Ilta-Sanomien uudessa seksikyselyssä.

Sadat lukijat paljastavat kyselyssä kokemuksiaan yhden yön jutuista.

Ne ensimmäiset Tinder-treffit, festarikamu tai naapurin rouva – yhden yön juttuun heittäydytään niin tuttujen kuin tuntemattomien kanssa. Tarinoissa näkyy seikkailua, kiihkoa ja heittäytymistä.

Useimmiten kohtaaminen on jäänyt kirjaimellisesti yhteen kertaan, joskus seksi on johtanut pidempään suhteeseen. Valtaosa kokemuksista on myönteisiä.

– Kolaroin naisen kanssa Pihtiputaalla. Olimme molemmat 19-vuotiaita, ja kolarin syyllisyys lankesi molemmille. Ei henkilövahinkoja, mutta molemmat autot menivät lunastukseen. Hinausautoja odotellessa tutustuimme ensiksi perinteisiä menoja pitkin, ja lopulta tilanne päätyi siihen, että hinausauton saapuminen keskeytti seksin. Neljä vuotta myöhemmin, tänään, hän on avovaimoni, 24-vuotias mies kertoo.

Rohkeita kokeiluja

Syitä yhden yön juttuihin on monia.

– Kuten halu olla toisen lähellä, saada kosketusta ja seksiä sekä nauttia, sanoo kliininen seksologi (NACS), Ihmissuhdeterapiakeskuksen johtaja Tiina Vilponen.

Seksiä harrastetaan yhden yön jutuissa rohkeammin kuin aiemmin tai yleensä. Seksitavat vaihtelevat.

– Seksikumppaniksi on valikoitunut sen tyyppinen henkilö, jonka kanssa ei aiemmin ole harrastanut seksiä tai jonka kanssa ei olisi ryhtynyt pidempään suhteeseen, Vilponen huomioi.

Esimerkiksi nuorempi mies ja vanhempi nainen ovat yllättäen löytäneet toisensa.


– Parikymppisenä kävin teatterissa 15 vuotta vanhemman työkaverin kanssa. Esityksen jälkeen menimme baariin lasilliselle ja välillämme alkoi synkata siihen malliin, että päädyimme yöksi hänen luokseen. Unohtumattoman yöstä teki se, että tuohon aikaan olin todella kiinnostunut itseäni vanhemmista naisista. Pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen fantasian, 34-vuotias mies kertoo.

– Reissatessani Kolumbiassa löysin Tinderin kautta mielettömän upean mamacitan. Hän rakastui oitis sinisiin silmiini ja pohjoismaiseen olemukseeni. Päädyimme harrastamaan seksiä luokseni. En ole ikinä kokenut niin intohimoista yötä. Hän teki kaikkea, mitä muut naiset eivät ole kanssani tehneet ja halusi räjäyttää tajuntani. Harrastimme seksiä sen yön ja illan aikana kolme kertaa. Vieläkin muistelen sitä tropiikin jumalatarta, sitä suolalta maistuvaa ihoa ja sitä täydellistä vartaloa, kuvailee puolestaan 32-vuotias mies.

 

Arvet on vieläkin ja kuumat muistot. – 49-vuotias nainen

Joskus tuttu, joskus tuntematon

Suomalaiset kertovat tavanneensa seksikumppaneita lomamatkoilla, kesätapahtumissa, juhlissa ja kavereiden luona illanvietoissa.

– Olimme isolla porukalla viettämässä kuumaa kesäviikonloppua mökillä. Eräänä iltana väki väheni grillipaikalta, ja jäimme kaksin erään entuudestaan tuntemattoman leidin kanssa. Hän oli vilkuillut minua sillä silmällä koko siihen astisen reissun. Yllättäen hän nappasi minua kädestä, veti mukanaan lähellä olevaan heinikkoon, kaatui söpösti selälleen, levitti jalkansa ja nosti kesämekkoaan. Ei tarvittu sanoja. Siellä me heinikossa sitten leikimme aamuauringon porottaessa. Se oli todellakin Suomen kesää parhaimmillaan, kolmekymppinen mies muistelee.

– Hangon regatassa joskus 90-luvun alussa. Poltin siinä tuoksinassa käteni veneen lämmitysjärjestelmän tulikuumaan putkeen. Arvet on vieläkin ja kuumat muistot, 49-vuotias nainen kertoo.

Seksikumppani ei useimmitenkaan ole entuudestaan tuttu, mutta joskus esimeriksi kaveripiirissä jo pidempään mukana ollut henkilö.

– Kaveri tuli muuten vaan käymään kotonani. Kaunis yö, maattiin vierekkäin riippukeinussa. Oltiin lähekkäin ja läheisyys lämmitti sen verran, että piti siirtyä sisälle katseilta piiloon. Molemmat saivat tyydytystä yllin kyllin. Jäi mieleen, koska se vain tapahtui. Yllätti molempia kauniilla tavalla, sanoo 45-vuotias mies.

Harva mainitsee olleensa yhden yön jutun aikoihin pysyvässä suhteessa. Pettäminen tulee esiin vain yksittäisissä kertomuksissa.


Haaveet toteen

Tarinoissa näkyvät ihmisten haaveet ja fantasiat. Osassa kohtaamisissa niitä toteutettiin ja itsekin yllätyttiin, koska juuri tämän henkilön kanssa seksi tuntui luontevalta.

Ihmiset kuvailevat tapahtumia jopa taianomaisiksi ja eläimellisiksi.

– Naitiin vedessä julkisella uimarannalla hellepäivänä. Rannalla oli paljon väkeä, mutta tuskinpa kukaan kiinnitti kauempana vedessä syleilevään parin suuremmin huomiota. Hiukan piti varoa liikkeitä, ettei tyynen järven pinta paljastaisi mitä puuhattiin, viisikymppinen mies kertoo.

– Tapasin eräänä keväänä yökerhossa miehen, joka oli aloittamassa stadikalla uimavalvojana. Saimme päähämme lähteä aamuyöllä ravintolasta stadikalle ”uimaan”, hänellähän oli avaimet. Ulkoaltaan vesi oli lämpimämpää kuin ilma, joten altaan yllä leijaili hämyisesti höyryä kun harrastimme seksiä. Toivoin vain, ettei ollut valvontakameroita, 42-vuotias nainen tunnustaa.


Ei kiinnosta kaikkia

Yhden yön juttu ei ole kaikkien juttu.

– Osa kertoi, ettei sellainen kiinnosta, koska haluaa tuntea seksikumppaninsa. Joskus yhden yön juttu voi olla myös pettymys. Sekin saattaa parhaimmillaan auttaa hahmottamaan, millaisia kokemuksia kaipaa, Vilponen sanoo.

Jos yhden yön juttu jää mietityttämää tai seksistä ja suhteista haluaa ylipäänsä keskustella, Sexpon neuvontapuhelin palvelee läpi kesän.

Ilta-Sanomien seksikyselyyn vastasi kaikkiaan 8 000 suomalaista.

Millainen on sinun unohtumattomin yhden yön juttusi? Paljasta se alla kommenteissa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt