Matti kokeili ryhmäseksiä ensimmäisen kerran parikymppisenä – nyt hän sopii parinvaihtotapaamisia ympäri Suomea

Julkaistu:

Parinvaihto
Suomalaiset kertovat omat parinvaihtotarinansa.
Kolme parinvaihtajaa kertoo Ilta-Sanomille, millaista suomalainen swinger-toiminta oikeasti on. Heille parinvaihdosta on tullut elämäntapa.

Sunnuntaina nostimme esille Anna-Leena Härkösen uutuusteoksen Kenraaliharjoitus. Romaanin päähenkilön Janen pasmat menevät sekaisin, kun aviomies ehdottaa parinvaihtoa, joka tosin karahtaa kiville. Sattumalta Jane saa kuitenkin lisämaustetta elämäänsä – naisen kanssa.

Härkönen kertoi Ilta-Sanomille tehneensä romaaniaan varten taustatyötä myös parinvaihdosta haastattelemalla asiaa tuntevia.

– Ei se yleinen kuvio ole, se vaatii omanlaista pokkaa. Mutta ne, jotka ovat löytäneet parinvaihdon, eivät ikinä luopuisi siitä. Se on heidän mielestään maailman parhaita asioita, kirjailija kuvailee.

Juttu sai myös Ilta-Sanomien lukijat pohtimaan omia kokemuksiaan parinvaihdon maailmassa.

Uusi naisystävä innostui

Alle nelikymppinen Matti kertoo, että hänen ensimmäiset kokemuksensa ryhmäseksistä ovat ajalta, jolloin hän oli parikymppinen.

– Olin tuolloin kolmantena pyöränä parille. Tämän jälkeen meillä oli silloisen naisystäväni kanssa myös pari kertaa mies kolmantena, Matti kuvailee.

Sitten touhuihin tuli seitsemän vuoden tauko, uusi kumppani kun ei asiasta innostunut.

– Erottuamme aloitin taas tämän elämäntavan. Jonkin ajan päästä tapasin uuden naisystävän, jolla oli myös kokemusta swinger-puolelta, edellisestä suhteestaan.

Iina taasen kertoo harrastaneensa parinvaihtoa miehensä kanssa kahden ja puolen vuoden ajan.

– Ajatus lähti yhteisellä matkalla, jossa huomasimme lähellä olevan parinvaihtoklubin. Suunnitelmien toteutuminen jäi kuitenkin kaukaisuuteen, kun tulin raskaaksi, mutta tuli ajankohtaiseksi uudelleen lapsen syntymän jälkeen, nainen kertaa.

Pariskunta kirjautui eräälle sivustolle, josta he bongasivat tapahtumia, ja lopulta he päättivät lähteä swinger-risteilylle.

– Olimme sopineet treffit jo erään parin kanssa satamaan, ja heidän kanssaan vietimmekin sitten koko risteilyn. Ensimmäinen kokemus tapahtui heidän kanssaan juurikin tuolla risteilyllä, tosin hyvin tukevassa humalassa. Oli kuitenkin helpottavaa, että ensimmäinen kokemus oli alta pois.

”Myöskään riidoilta emme ole välttyneet”

Kokeilu ei jäänyt yhteen kertaan, Iina jatkaa. Risteilyn jälkeen pariskunta on osallistunut erilaisiin tapahtumiin, harrastanut parinvaihtoa ja osallistunut ryhmäseksiin.

– Ja koska huomasin itse olevani biseksuaali, olen myös tavannut naisia yksin ilman miestäni, Iina lisää.

– Koko tämä aika on ollut opettelua. Miten ryhmissä käyttäydytään ja miten haluamme parina toimia. Olemme ajoittain huomanneet, että intressimme eroavat ja ajoittain haluamme tältä harrastukselta eri asioita. Myöskään riidoilta emme ole välttyneet. Pääsääntöisesti kuitenkin kokemukset ovat olleet miellyttäviä ja tuoneet maustetta omaan makuuhuoneeseen, nainen summaa kokemusta.

Parasta on ollut löytää harrastuksen kautta ystäviä, joita voi tavata useamman kerran vuodessa.

– Vietetään aikaa ystävinä, ja tilanteet monesti johtavat milloin mihinkin, Iina toteaa.

Eroottista hierontaa pareille

Myös Matti kertoo kiertäneensä monissa swinger-tapahtumissa Suomessa silloisen naisystävänsä kanssa ja saaneensa hyviä ystäviä.

– Meille tuli näistä piireistä paljon myös oikeita ystäviä, jotka ovat edelleen elämässä. Voisi sanoa, että monesta kanssakimppailijasta on tullut parempia ystäviä elämään kuin työkavereista, sukulaisista tai muun harrastuksen piiristä on tullut. Aina halataan vanhat ja uudet tutut, kun tapahtumissa tavataan, mies pohtii.

– Nyttemmin sinkkuna, kun tapaa uusia pareja, tapaaminen johtaa todennäköisemmin seksiin kuin mitä kun exän kanssa harrastettiin muiden kanssa. Monesti helpompi huomioida kolmen ihmisen toiveet kuin neljän. Toki exäni oli melko tarkka millaisten ihmisten kanssa seksiä harrastettiin, mutta näitä neljän kimppoja tuli kuitenkin parisenkymmentä viiden vuoden sisään.

Nykyään Matti tekee eroottista hierontaa pareille ja naisille. Koska päivätyö sisältää paljon matkustelua kotimaassa, hän ilmoittaa swingers-sivustoilla, missä päin hän milloinkin liikkuu. Moni pari on ottanut näin yhteyttä, ja tapaaminen saadaan sovituksi.


”Siihen voi jäädä koukkuun”

Matti arvioi, että parinvaihtoa ja ryhmäseksiä harrastavat ovat avoimia, helposti lähestyttäviä, luotettavia ja huumorintajuisia.

– He ovat myös keskimääräistä iloisempaa ja rennompaa porukka. Toki jos itse on juro henkilö, niin ei tässä porukassa pärjää, avoimella mielellä olevat ujot kylläkin!

Parinvaihtoa kannattaa hänen mukaansa ehdottomasti kokeilla tiedostaen, että siihen voi jäädä koukkuun.

Kumppanin kanssa kannattaa keskustella ennen kokeilua ja sopia missä rajat menevät, jottei tule väärinymmärryksiä tai mustasukkaisuuskohtauksia.

– Itse nautin tästä elämäntavasta suunnattomasti, Matti tiivistää.

Parinvaihdosta tulee helposti elämäntapa

Veetillä on varsin kokonaisvaltainen kokemus parinvaihdosta. Hän on nimittäin ollut jäsenenä kaikissa suomalaisissa parinvaihtoyhteisöissä ja seksuaalisuuskeskeisissä klubeissa.

Myös yhteistilakerhot, joilla on yhteisesti hankittuja parinvaihtotiloja, jotka varataan ja hoidetaan yhdessä, ovat Veetille tuttuja.

– Olin naimisissa 10 vuotta, ja nykyisessä suhteessa olen ollut seitsemän vuotta. Parisuhteen haasteet ja ongelmat eivät milloinkaan johtuneet parinvaihtoharrastuksesta – välillä jopa elämäntavasta – vaan ongelmat alkoivat, kun tämä loppui syystä tai toisesta, Veeti toteaa.

Hän painottaakin sitä, että parinvaihdosta voi helposti tulla elämäntapa ja iso osa identiteettiä, eikä sitä ole tarpeen kieltää.

– Onkin sanonta siitä, kuinka ”swingerit ovat swingereitä ja ne swingaa”. Kun vaivautuu ottamaan vähän selvää asioista, hallitsee itsensä ja omaa myötätuntoa toisia kohtaan. Silloin välttää suurimmat karikot.

Päihteet kiinteänä osana toimintaa

Veeti muistuttaa myös siitä, että parinvaihto ei ole yksi ainoa genre tai tyylisuunta. Suomen sisälläkin toimii eri yhteisöjä, joista osa on konservatiivisempia kuin toiset.

– Erään yhteisön tapahtumiin voivat osallistua vain yli 40-vuotiaat parit. Heillä oli muutama vuosi sitten ihan uskomattomia bileitä.
Sitten on vielä alkoholi. Veetistä tuntuu, ettei ilman sitä voi mitään tapahtua – ja toisaalta sen kanssa menee lähes aina jotain överiksi.

– Naisten alkoholinkäyttö ja jopa liikakäyttö on huomattavasti sallitumpaa kuin miesten känniörvellys. Suuri kiista on päällä myös muista päihteistä. ”Huumeet tuovat rikollisia”, ”pilvenpoltto johtaa ratsiaan”, ”päihteet eivät lisää seksiä vaan sekoilua” ynnä muut väitteet ovat yleisiä. Silti päihteet ovat ja pysyvät kiinteänä osana kuviota.

Nyt, 28 vuotta ensimmäisen kokemuksensa jälkeen, Veeti on onnellisesti yhdessä elämänsä rakkauden kanssa eikä etsi muita.

– En ole ”parantunut” vaan yksinkertaisesti löytänyt tasapainon. Puolisollani on pari vakituista panokumppania, ja olen lähes poikkeuksetta läsnä ja katselen. Maailman parasta livepornoa!

Onko sinulla kokemusta swinger-toiminnasta? Kerro alla kommenttikentässä tai lähetä tarinasi osoitteeseen oona.laine@iltasanomat.fi!

Veetin, Matin ja Iinan nimet muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt