”Miehelle riittää kerran kuussa, minulle ei” – lukijat avautuvat seksittömistä liitoistaan, joissa luovuttaminen on lähellä

Julkaistu:

Haluttomuus
Arjen kiireinen tahti ja paineet väsyttävät monia niin, että seksiin ei enää riitä virtaa.
Kymmenen prosenttia suomalaisista ei ole halunnut seksiä kumppaninsa kanssa viimeisen vuoden aikana, kerroimme hiljattain. Noin kymmenes Kaalimadon kyselyyn vastanneista kokee, että omat ja kumppanin toiveet eivät kohtaa.
Aina kyse ei ole varsinaisesti halujen puuttumisesta, vaan niiden eritahtisuudesta. Toinen haluaa useammin ja jotain muuta kuin toinen suhteen osapuoli.

Nelikymppinen nainen kertoo, että hänellä ei ollut seksiä vuosiin.

– Olen melkein luovuttanut. Viimeisinä vuosina minä tein yleensä aloitteen. Mies lähestyi vain humalassa, mikä puolestaan oli ja on minulle ”turn off”. Lapsettomuushoidot ja epäluottamus tappoivat seksin. Ehkä myös testosteronin puute, mutta mies ei mene lääkäriin.

Nimimerkki Yhdessä yksin kuvailee, että hänellä on aina ollut erilaiset tarpeet kuin kumppanilla.

– Miehelle riittää kerran kuussa, minulle ei. Seksi ja läheisyys ovat hänen mielestään sama asia. Hänellä on nykyään erektio-ongelmia, joihin hän ei hae apua. Käyttämättömyyttäänkö lopetti toimimasta. Olen puhunut asiasta ja hänen mielestä olen liian seksikeskeinen, rakkautta on kuulemma kaikenlaista. Tiedetään, mutta reiluna 50-vuotiaana en haluaisi olla pystyyn kuollut. Aikansa kutakin, jos ei tilanne muutu kiitos ja näkemiin.

Väsymys verottaa haluja

Ulkonäkö näyttää olevan varsin yleinen seksinviilentäjä.

– Me-hengen puute ja valtava pötsi sammuttavat halut aika tehokkaasti. Vähemmästäkin halut kaikkoaa, kun toinen läskeineen äheltää ja puhkii, kun ei kunto kestä ja pötsi painaa. Ei sytytä, kun iso maha on tiellä ja määrittelee asennot. Ja se läheisin on mahdoton. Kun otin asian ystävällisesti esille, suuttui aina ja kysyi, mikä luulen olevani. En mikään. Aikani yritin, kunnes uskoin, etteivät asiat muutu. Ero tuli, kirjoittaa nimimerkki Liikaa toivottu.

Myös arjen kiireinen tahti ja paineet väsyttävät monia niin, että seksiin ei enää riitä virtaa.

– Olen väsynyt henkisesti ja fyysisesti kun pääsen kotiin töistä. Olen viikkoja pois kotoa ja kun pääsen kotiin, olen vapaalla vain 1–4 päivää. Silloin tulee kyllä oltua perheen kanssa, urheilen sekä nukun. Seksi ei juuri mielessä käy. Duuni hektistä ja ikää 38 vuotta, eräs mies kirjoittaa.


Torjunta nöyryyttää

Torjutuksi tuleminen voi kirpaista syvältä.

– Ex-mieheni, joka oli suhteen alussa innokas, muuttui täysin, kun alkoi roikkua netissä. Ei läheisyyttä, ei keskustelua, eikä varsinkaan seksiä. Jos yritin puhua, niin joko suuttui tai ei halunnut puhua. Siinä vaiheessa kun päätin laittaa eroa vireille, kun en saanut pariin vuoteen vastakaikua, hän olisi ollut valmis mihin vaan, minä en. On ollut nöyryyttävää tulla seksuaalisesti torjutuksi. Se tunne, kun ei tunne kelpaavansa omalle miehelleen on todella satuttava. Tunteet kuolivat ilkeyksiin ja riitoihin, kirjoittaa Mimi.

Eräs nainen haluaisi enemmän kuin koskaan.

– Mies rakastaa vain sosiaalista mediaa. Jos saisin edes kolmanneksen siitä ajasta, olisin tyytyväinen.

Kaikki temput kokeiltu

Mies ei tuntunut ymmärtävän sitä, että parisuhteeseen tarvitaan kaksi.

– Ensin loppui seksi, sitten myös kosketukset. Hirveää naiselle, joka lähes elää hellyydellä, kirjoittaa nimimerkki Kylmä ilman sua.

Kaikki temput hän kertoo yrittäneensä.

– En ikinä nalkuta, seksin suhteen olen kaikkiruokainen, hankin kaksion kaupungista, että olisi muuta ajateltavaa kuin kotiasiat, laihdutin läskit pois, ostin hepeneet, illalliset, hieronnat, kynttilät, toisaalta dildot, piiskat ja liukkarit. Aina vaan pakit. Aina vaan katkeraa itkua salaa iltaisin, sängyssämme jossa vain nukutaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt