”Kerran kuussa seksiä, jos aika ja mielenkiinto riittää itsellä” sanoo mies, 38 – mieskään ei aina halua

Julkaistu:

Haluttomuus
Seksuaalinen haluttomuus on yleisempää naisilla, mutta se koskettaa myös miehiä. Onko Suomi jo maailman seksittömin maa? miettii eräs lukija.
Pitääkö miehen haluta ja jaksaa aina, pohdimme eilen jutussamme. No ei tosiaan pidä, sanovat lukijatkin. Silti miehillä voi olla ankaria suorituspaineita. Niistä tai haluttomuudesta ei vain puhuta kovin usein.

Kaalimato.comin kyselyn mukaan suomalaisista miehistä seitsemän prosenttia kertoo kokeneensa haluttomuutta harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa viimeisen vuoden aikana. Naisilla vastaava luku on 13 prosenttia.

– Useimmiten seksi ei kiinnosta paljoakaan, kun on ensin ollut töissä, hoitanut lasta ja lenkkeillyt. Iltaisin klo 20–21 nukkumaan ja aamuisin herätys kello neljä. Ei siinä jää paljoakaan aikaa seksille, nukkuakin pitää, että jaksaa hoitaa päivän askareet. Viikonloput menee levätessä, urheillessa ja perheen kanssa. Se on ehkä kerran kuussa seksiä, jos aika ja mielenkiinto riittää itsellä, kirjoittaa nimimerkki Mies1981.

”Ovulaation aikana tekee mieli”

Vaikka naiset kokevat haluttomuutta enemmän kuin miehet, hekin kyllä haluavat.

– Naisena tekee usein ovulaation aikaan hurjasti mieli ja huomaa kyllä, että meillä seksi on silloin myös upeinta ja mahtavinta. Usein silloin myös toinen on täysillä myös mukana ja siinä molemmat saa. Sitten voi olla niitä kuukauden aikana vähän vaisumpia seksihommia, mutta ihania ne ovat myös, kirjoittaa nimimerkki Nainen ja rakastunut.

Naisen mukaan rakkautta, halauksia ja suudelmia tarvitaan joka päivä.

– Seksiä sitten aina välissä, muutama kerta viikossa on ollut meillä melko hyvä määrä. Lomilla joskus useamminkin. Nautitaan elämästä, oman parisuhteen jutuista. Kun suhde on kestänyt pitkään, seksi myös paranee.

Kuolleen seksin maa?

Miehen seksuaalisen haluttomuuden taustalla olevia syitä voivat olla muun muassa stressi, masennus, päihteiden käyttö, epäterveelliset elämäntavat, parisuhdeongelmat ja testosteronivaje. Myös erektiohäiriöillä on vaikutusta.

Nimimerkki Kuolleen seksin maa arvelee, että vallalla on suorastaan epäseksuaalisuutta.

– Suomi on ehkä maailman seksittömin kulttuuri, hän täräyttää.

Hänen mukaansa tyypillinen näky – pariskunta, jolla on ylikiloja, epäaktiivinen elämäntapa, tupakka sormissa ja tuoppi huulilla – selittää jopa alhaisia syntyvyyslukuja.

”Ankea ilmapiiri vie halut”

– Sitten ovat nämä new age -vaihtoehtomiehet, jotka edustavat toista ääripäätä. He uskovat johonkin ylevämpään kuin lihan himoihin, jotka alistavat ja esineellistävät ihmistä jonkinlaisiksi objekteiksi, Kuolleen seksin maa kirjoittaa.

Syy seksittömyyteen piilee hänen näkemyksensä mukaan ahdistavan ankeassa yleisessä ilmapiirissä.

– Huolestumispornoa varsinaisen pornon sijasta. Ilmastonmuutos, terveysvaarat, talous, työllisyys, vanhukset. Kaikki ikävää ja laitoksen hajuista.


5 vinkkiä haluttomuuteen

Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen antaa nämä vinkit parisuhteisiin, joita haluttomuus koettelee.
  1. Puhu avoimesti kumppanisi kanssa – puhumalla asiat usein helpottuvat.
  2. Kerro omista toiveistasi, ja keskustelkaa yhdessä parisuhteen läheisyyteen, turvallisuuteen, luottamukseen sekä seksiin liittyvistä asioista hyvässä hengessä.
  3. Jos ongelmat jatkuvat tai jos parisuhteessa on vaikeita konflikteja, hankkikaa tueksenne ulkopuolista keskusteluapua.
  4. Opetelkaa alusta alkaen nauttimaan seksistä myös muilla tavoilla kuin yhdynnän kautta.
  5. Monipuolinen seksi saattaa lisätä seksihaluja, joten tehkää seksistä mahdollisimman vaihtelevaa ja molempia tyydyttävää.
Oletko sinä kokenut haluttomuutta? Entä milloin haluttaa erityisesti? Kerro siitä kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt