Seksi & Parisuhde

Kysely paljastaa, mistä seksiin liittyvästä asiasta suomalaiset eivät tohdi puhua

Julkaistu:

Seksi
Tärkeimpiä puheenaiheita ovat mieltymykset, odotukset ja seksiin liittyvät toiveet.
Pari- ja seksuaaliterapeutit toistavat toistamistaan tätä neuvoa: jos seksielämästä haluaa ottaa kaiken irti, kumppanin kanssa kannattaa puhua siitä.

Puhuminen voi tuntua vaikealta, mutta ainakin Kaalimato.comin kyselytutkimukseen vastanneet suomalaiset ovat halukkaita keskustelemaan seksistä. Tärkeimpiä aiheita ovat mieltymykset, odotukset ja seksiin liittyvät toiveet sekä turvallisuus.

Vähiten suomalaiset haluavat keskustella kumppanin kanssa aiemmista seksikokemuksista.

Entäs sitten fantasiat?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Omat fantasiansa saa luonnollisesti pitää ominaan, mutta kumppanin kanssa voisi olla hyvä jakaa sellaisia fantasioita, joita haluaisi mahdollisesti toteuttaa yhdessä, Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.

Seksistä puhuminen voi olla vaikeaa esimerkiksi siksi, että sanoja ei yksinkertaisesti ole luonteva löytää. Ilta-Sanomien seksikyselyyn vastanneista vajaa 40 prosenttia kertoo, että seksistä puhuminen hävettää.



Jos grafiikka ei näy, voit katsoa sen tästä.

Tuoreissa ja pitkissä parisuhteissa eroja

Kaalimato.comin kyselyn mukaan suuseksi on tärkeä keskustelun aihe tapailuvaiheessa olevien keskuudessa: vajaa kolmannes kokee tärkeäksi puhua uuden seksikumppaninsa kanssa halukkuudesta harrastaa suuseksiä. Suuseksi voidaan kokea tärkeäksi osaksi parisuhdeseksiä, joten asia tulee helposti puheeksi jo tapailu- ja tutustumisvaiheessa.

Tapailuvaiheessa olevat pitävät tärkeänä myös läheisyydestä ja turvallisuudesta puhumista.

Vuosien varrella ihmiset ja elämäntilanteet voivat muuttua. Yli 10 vuotta nykyisessä parisuhteessaan olleet suomalaiset eivät koe mieltymyksistä ja ehkäisystä puhumista yhtä tärkeänä kuin tuoreessa suhteessa olevat.

Seksivälineiden käytöstä puhuminen koetaan tärkeimmäksi 5–10 vuotta nykyisessä parisuhteessa olleiden suomalaisten keskuudessa.

Pidä yllä keskustelua

Kannattaa muistaa, että seksistä ei pitäisi jutella ainoastaan silloin, kun siinä on jotain parannettavaa. Ajatuksia kannattaisi jakaa jatkuvasti.

Nykyisessä parisuhteessaan 3–5 vuotta olleista suomalaista vajaa neljännes kokee tärkeäksi jutella siitä, kuinka usein oma kumppani haluaa seksiä. Yhtä oikeaa tapaa toteuttaa seksuaalisuutta ei kuitenkaan ole. Seksi saa olla juuri sellaista kuin kumppanit yhteisesti haluavat – on kyse sitten määrästä tai laadusta.

– Parin kannattaa aina muodostaa omat mittarinsa ja tyytyväisyytensä, erityistason pari- ja seksuaaliterapeutti Jouni Pölönen muistutti lähetyksessämme.

Tiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan kyselytutkimukseen, johon vastasi tuhat iältään yli 18-vuotiasta suomalaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt