Seksi & Parisuhde

Jani listaa kolme naistyyppiä, jotka tulevat Tinderissä vastaan liian usein

Julkaistu:

Nettideittailu
– Toivoisin, että ihmiset näkisivät edes vähän enemmän aikaa ja vaivaa profiiliensa kanssa, Jani sanoo. Kaksi miestä kertoo, mikä Tinderissä tökkii.
– Joillakin miehillä on ihan käsittämättömiä profiileja, totesi Tinderiä käyttävä kolmekymppinen Laura jutussamme.

Oma iän valehtelu, sanattomat profiilit sekä kuvien käsittely filttereillä ovat asioita, jotka Lauraa muun muassa kummeksuttavat.

Laura on käynyt vuoden aikana noin kymmenellä Tinder-treffillä. Varsinaisia kauhukokemuksia ei ole kertynyt, mutta chatissä vastaan on tullut kaikenlaista.

– Aluksi tein sen virheen, että annoin pian yhteystietoni. Heti alkoi tulla alapääkuvia, Laura sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitä sanovatkaan miehet?

Kolmekymppinen Jani (nimi muutettu) on käyttänyt Tinderiä parisen vuotta. Hänkin on alkanut ärsyyntyä tietynlaisista profiilityypeistä – ja naistyypeistä.

Jani kertoo:

”Vähän enemmän vaivaa, ihmiset”

– Ennen kaikkea toivoisin, että ihmiset näkisivät edes vähän enemmän aikaa ja vaivaa profiiliensa kanssa. Valinnanvaraa riittää, joten miksi vaivautuisin käyttämään aikaa sellaiseen ihmiseen, jonka profiilista ei voi mitenkään päätellä, onko meillä yhtään mitään yhteistä?

Toki tämä on vain minun näkemykseni. Jos etsii yhden yön seuraa, niin tuskinpa siinä hirveästi kiinnostaa sen toisen ihmisen pienoismalliharrastukset tai näkemykset postmodernista runoudesta.

Itse en ole kiinnittänyt hirveästi huomiota ikivanhoihin kuviin tai iän valehteluun, ehkä naisilla näitä esiintyy sen verran vähemmän, etten ole tullut kiinnittäneeksi huomiota.

Välillä on kyllä ihan vain todella huonoja kuvia. Sellaisia hämärässä otettuja tuhnuisia ja tärähtäneitä otoksia. Voisiko pyytää kaveria ottamaan edes yhden vähän paremman kuvan? Pahimmillaan olen törmännyt sellaiseen, että on yhteiskuva ilmeisesti exän kanssa, mistä se exä on sitten rajattu pois. Sekin on vähän omituista, että joillakin on kuvia omista lapsista Tinder-profiilissa.

Vaikka Tinder usein turhauttaa, on se tässä hektisessä internet-ajassa oikein käytännöllinen vempain, jonka ansiosta olen tavannut monta mielenkiintoista ihmistä.

Kolme naistyyppiä

Jani on havainnut Tinderissä kolmenlaisia rasittavia naistyyppejä.

1. Emoji-Elli

Lentokone. Palmu. Viinilasi. Kahvikuppi. Lenkkeilijä. Painonnostaja. Koira. Kissa.

No hei Emoji-Elli, oletko koskaan kuullut kirjaimista? Kun niitä asettelee peräkkäin, muodostuu sanoja, ja sanoilla voi kertoa itsestään ilman että vaikuttaa päiväkoti-ikäiseltä. Mitä nuo emojit edes tarkoittavat? Lentokone? Olet ammatiltasi liikennelentäjä? Bongaat lentokoneita? 9/11 piinaa sinua yhä? Ehkä yrität antaa sellaista kuvaa, että suhtaudut tähän nyt niin huolettomasti, ettet jaksa käyttää edes sanoja. Mutta ihanko tosissasi etsit sopivat emojit nopeammin kuin kirjoitat asiasi?

2. Klisee-Kirsi

Live, laugh, love! Tykkään hyvästä ruoasta, matkailusta ja musiikista!

Harmi, minä kun pidän vain pahasta ruoasta, syön pahvia ja käpyjä täällä Jurvanperän kylällä, mistä en muuten ole koskaan poistunut enkä jumalauta poistu, ja kuuntelen mieluiten kun naapurin Yrjänä huudattaa lehtipuhallinta, se on maailman kauneinta musiikkia se.

Älä nyt käsitä väärin, Klisee-Kirsi, ei kukaan meistä ole maailman uniikein lumihiutale eikä tarvitse alkaa harrastaa itämaista teenlehti-bondagea vain erottuakseen joukosta. On ihan ok tykätä matkailusta, mutta kerro vaikka missä olet tykännyt matkailla tai paahdatko pää kolmantena jalkana nähtävyydestä toiseen vai maleksitko kahviloissa pällistelemässä ohikulkijoita.

3. Mysteeri-Mirjami

Selfie vessassa. Selfie keittiössä. Selfie olohuoneessa. Nimi, ikä, pituus.

Okei, Mysteeri-Mirjami, selvästi sinulla on asunto ja kamerapuhelin ja ilmiömäinen taito puristaa huulesi törrölle identtisellä tavalla joka ikisessä valokuvassa. Kiitos, seuraava. Ymmärrän, että jos kirjoittaisit edes lauseen itsestäsi, voisihan se ikävästi vaikuttaa siltä, että olet nähnyt vaivaa profiilisi eteen, ja olisihan se hirveän kiusallista, kun eihän tässä nyt epätoivoisia olla hyvänen aika sentään, kunhan nyt läpällä, kaverit pakottivat, koira varmaan loi profiilin tai ehkä näppäinlukko jäi auki ja taskussa tuli tällainen vahingossa, oho hups.

Älä ahdistu Mysteeri-Mirjami, en vaadi koko elämäntarinaasi, mutta anna edes jotain! Kuvaa vaikka yksi selfie raviradalla tai bingossa tai mustassa messussa tai mistä nyt pidätkin!

”Liikaa paljastelua”

Myös 52-vuotias mies listaa omat havaintonsa nettisovellusten profiileista:

Kuvat
  • Vanhat kuvat ovat lähes vakio naisilla. Treffeillä paljastuu totuus muuttuneesta ulkonäöstä.
  • Huonot kuvat ovat myös yleisiä.
  • Ei ole harvinaista, että kuvassa näkyy kaveri tai osa ex-kumppania.
  • Aurinkolasit päässä -kuvia on myös runsaasti.
  • Pahimpia ovat tietysti kuvattomat profiilit, joiden tekijät ovat toki usein hakemassa lyhyempää suhdetta.
  • Kaikenlaiset keikistely- ja paljastelukuvat ovat myös turhan yleisiä.
Profiilit
  • Todella runsaasti profiileja ilman tekstiä tai hyvin vähäisellä tekstillä. Huonosti kirjoitettuja ja kirjoitusvirheellisiä esittelyjä on myös paljon. Tyypillistä on vain perusesittely ilman tarkempia kuvailuja.
  • Ei sitä, eikä tätä -aloitukset ovat myös rasittavaa luettavaa. Negaatio ei hirveästi innosta lukemaan pidemmälle.
Mitä mieltä olet? Millaisia tyyppejä sinä olet Tinderissä kohdannut? Kerro se kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt