Seksi & Parisuhde

Kaisa innostui tantraseksistä: ”Miehistä on saattanut kuoriutua ihan erilaisia rakastajia”

Julkaistu:

Seksi
Tantra ei ole pelkästään erotiikkaa, vaan myös läsnäolon ja henkisen yhteyden kehittämistä.
Mikä ihmeen tantraseksi? No seksuaalisuuteen linkittyvä, henkisyyttä korostava ajattelutapa, joka haastaa suoritus- ja ulkonäkökeskeisen seksin.

– Joillekin tantra voi olla uskonnon tai jopa kultin kaltainen totuus elämästä, toisille se voi tarkoittaa vaikkapa läsnäolevampaa vuorovaikutusta kumppanin kanssa, sanoo Tantraan perehtynyt bloggaaja Kaisa Merelä. Hän on kertonut kokemuksistaan muun muassa Instragram-tilillään.

Merelä tutustui tantraan kun hän tapasi sitä pitkään harrastaneen miehen.

– Keskustelu seksuaalisuudesta oli hyvin mielenkiintoista ja meillä oli siitä samansuuntaisia näkemyksiä. Hän suositteli kokeilemaan tantraa ja houkutteli minut mukaan erääseen tantratapahtumaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Merelä havaitsi, että tantra on ihan oma maailmansa.

– Siihen voi halutessaan uppoutua vaikka kuinka syvällisesti. Koko elämästään voi tehdä tantraa, jos haluaa. Yllätyin ehkä siitä, miten vahvoja kokemuksia pääsin kehossani tuntemaan. Sellaisia, joita en ollut koskaan aiemmin kokenut. Opin tuntemaan itseäni seksuaalisesti huomattavasti syvemmin ja opin paljon orgasmeista, nautinnosta ja seksuaalienergiasta.

Ei vain erotiikkaa

Tantra ei ole pelkästään erotiikkaa, vaan myös henkistä ajattelua läsnäolosta ja yhteydestä.

– Eroottiseen tantraan voisi ajatella kuuluvan maskuliini- ja feminiinienergian vuorovaikutus ja syvemmän tason seksuaalinen kanssakäyminen sekä ylipäätään sen tutkiminen, mikä kaikki on seksuaalista. Se on herkistymistä ja less is more -ajattelua. Voiko katse tai hengittäminen olla seksuaalista? Voimmeko herkistää aistejamme ja seksuaalisuuttamme niin, että pelkkä käsien kosketus saa kehossamme aikaan lähes orgasmin kaltaisen reaktion?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ennen kuin Merelä perehtyi tantraan, hän oli tutustunut meditaatioon ja mindfullnessiin eli tietoisen läsnäolon taitoon. Tantra tuli luontevana jatkeena.

– Kiinnostuin tantrasta, koska se näytti seksuaalisuudesta syvemmän ja merkityksellisemmän puolen, oikeastaan kokonaisen filosofian, joka oli jäänyt mainitsematta kaikissa muissa yhteyksissä, missä seksiä käsiteltiin tai siitä puhuttiin.

Kymmenen minuutin harjoitus

Yhteys seksin aikana on tärkeää. Tantrassa se viedään syvemmälle tasolle.

Yhteyttä seksikumppaniin voi kehittää tantristen harjoitusten avulla. Kokeile esimerkiksi tätä: katso kumppania kymmenen minuuttia silmiin ilman puhumista tai koskettamista. Voitte myös synkronoida hengityksen samaan tahtiin.
Tantraa kannattaa Merelän mielestä kokeilla, mikäli haluaa löytää seksistä ja seksuaalisuudesta uusia tasoja sekä oppia itsestä ja kumppanista uutta.

– Tantran kautta voi lisätä nautintoa seksiin, mutta myös voimaantua makuuhuoneen ulkopuolisessa elämässä, kun seksuaalienergiaansa oppii hallitsemaan paremmin.

Merelän kumppanit ovat suhtautuneet tantraan suurella mielenkiinnolla.

– On ollut upeaa nähdä, miten tantra avaa miesten seksuaalisuutta niin, että heistä saattaa kuoriutua ihan erilaisia rakastajia harjoitusten jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt