Pariskunta päätti harrastaa seksiä joka päivä kuukauden ajan – tulokset olivat mullistavat - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Pariskunta päätti harrastaa seksiä joka päivä kuukauden ajan – tulokset olivat mullistavat

Intohimon voi löytää pitkässäkin suhteessa uudelleen.

16.10.2018 19:00

Seksi voi tehdä varsin onnelliseksi, sen kertoo tutkimuskin. Jos taas seksiä ei saa omasta mielestään riittävästi tai kumppanin kanssa ei halua enää rakastella, kyseessä on ongelma.

Se on syytä ratkoa, sillä seksuaalisuus on iso osa ihmisen minuutta.

Esimerkiksi ruuhkavuodet voivat koetella seksielämää. Pitkässä liitossa eteen puolestaan saattaa tulla kyllästyminen tai puolisot voivat ajautua erilleen, mikä voi heijastua seksiin.

Voiko kipinän palauttaa? Kyllä, ainakin jos uskoo Body+Soul -sivustolla haastateltua naista. Nainen kertoo, että hän päätyi miehensä kanssa radikaaliin ratkaisuun: he päättivät harrastaa seksiä kuukauden ajan joka päivä, jotta he lähentyisivät uudelleen.

Ensimmäinen seksikerta päätöksen jälkeen tuntui hieman jähmeältä, mutta muutamien päivien jälkeen homma alkoi sujua.

– Joskus seksiä kesti yli puoli tuntia, kun tutustuimme toistemme ja omiin kehoihimme uudelleen. Joskus teimme sen viidessä minuutissa sillä aikaa, kun lapset olivat kylvyssä tai pomppivat trampoliinilla, nainen sanoo.

– Nämä hetket saivat minut tuntemaan itseni taas kuin nuoreksi tytöksi.

Lisäksi seksin lisääntyminen paransi kuin paransikin naisen parisuhdetta ja lisäsi hänen itseluottamustaan.

Mutta kun ei jaksaisi

Niin sanotut ruuhkavuodet syövät monen seksielämää. Työ vie mehut, pienet lapset valvottavat ja teinien kanssa saa murehtia. Seksi saattaa olla monella viimeisenä mielessä, moni kertoo tässä jutussa.

– Kolme teini-ikäistä ja kohta 7 kuukauden ikäinen vauva, joka herättää äidin monta kertaa yössä. Ainoa ajatus, kun sänkyyn illalla pääsee on nukkuminen. Kun ei paria tuntia pitempiä yhtäjaksoisia unijaksoja ole ollut vuoteen eikä päivisin ehdi lepäämään, kun on ruuanlaitot, pyykinpesut, kaupassa käynnit. Ei tule seksi mieleenkään. Jos sitä on niin koko ajan ajattelee kuinka monta minuuttia se syö niistä vähistä unista eikä siitä osaa nauttia. Kyllä uni on tässä elämäntilanteessa tärkeämpää, koska väsyneenä ei jaksa vauvan kanssa ja herkästi tulee se väsymys tavalla tai toisella purettua siihen viattomaan vauvaan. Tämä on kuitenkin lyhyt aika elämässä ja tahdon tästä arvokkaasta ajasta nauttia ilman stressiä seksistä, Ilta-Sanomien lukija tiivistää ruuhkavuosien seksielämänsä.

Toinen lukija toteaa, että seksi on yhä hyvää – silloin kun sitä jaksaa harrastaa.

– Kyllä se niin on, että seksiä on vähemmän kun pienet pojat saatiin. Seksi on silti hyvää silloin kun jaksetaan. Meillä tehdään monesti niin, että kun ei oikein kumpikaan jaksa niin pamautetaan porski pyörimään ja kyllä se vaan jeesaa. Lapsia enemmän vaikuttaa tämä kansan kadehtima yrittäjän elämä, kun töitä on aina ja joka aikaan. Mutta kyllä tässäkin ”kaaoksessa” pari kertaa viikkoon seksille löytyy aikaa.

Ei se määrä vaan laatu

Omaa seksielämää ja -kertoja ei kaikesta huolimatta kannata verrata muiden touhuihin.

– Sen sijaan rohkaisen pohtimaan sitä, millaiset seksitavat ja -määrät tuottavat itselle nautintoa nykyisessä elämäntilanteessa. Seksiä on monenlaista ja siinä, minkä ihmiset laskevat seksiksi, on myös vaihtelua. Esimerkiksi yhdyntä on vain yksi seksin toteuttamisen tapa eikä suinkaan osa kaikkien seksielämää, sanoo seksuaaliterapeutti, kliininen seksologi Tiina Vilponen tässä jutussa.

Omat haaveet ja toiveet kannattaa ottaa avoimesti puheeksi oman kumppanin kanssa.

Jos grafiikka ei näy, voit katsoa sen tästä.

Millainen seksi pitää liekkiä palamassa sinun suhteessasi? Kerro siitä kommenttikentässä!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?