Seksi & Parisuhde

Vaimo alisti ja nöyryytti Tuomasta vuosikymmeniä: ”Kun yritin puhua asiasta, se oli ruikuttamista”

Julkaistu:

Me Naiset
Helsinkiläinen Tuomas koki parinkymmenen vuoden avioliitossaan jatkuvaa henkistä väkivaltaa. – Väkivaltaiset suhteet eivät korjaannu mihinkään, hän sanoo.
Nais- ja miesuhritutkimusten mukaan naiset ja miehet kokevat lähes yhtä usein väkivaltaa parisuhteessaan. Vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan naisista 17 ja miehistä 16 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua jossain vaiheessa nykyistä parisuhdettaan.

Helsinkiläinen Tuomas, 58, turvautui kokemustensa vuoksi Miessakit-järjestöön, jonka tarkoitus on tukea miesten hyvinvointia. Hän kertoo Me Naisille eläneensä parikymmentä vuotta avioliitossa, jossa hän koki jatkuvaa henkistä väkivaltaa. Tuomas ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Ongelmat nousivat hiljalleen esiin: jatkuva syyllistäminen ja demonisointi oli osa arkea. Kumppani löysi sanomisen aihetta kaikesta, mitä Tuomas teki. Pienistä asioista tuli isoja reaktioita ja rajuja riitoja.

– Puhuin aina väärällä äänensävyllä. Ja kun yritin puhua näistä ongelmista vaimolle, se oli ruikuttamista tai minäkeskeistä, Tuomas kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Miessakkien mukaan väkivalta voi ilmetä joko suoraan fyysisesti kehoon kohdistuvana tai sanallisesti tapahtuvana mitätöintinä tai alistamista. Me Naisten jutussa listataan 12 merkkiä, joista henkisen väkivallan tunnistaa.

Tuomas ajatteli pitkään, että kaikki tämä kuuluu normaaliin käyttäytymiseen ja parisuhteeseen. Hänellä kesti kauan ymmärtää, ettei suhde ei ole sellainen kuin pitäisi.

Kerran vaimo kävi myös käsiksi. Anteeksipyyntöä Tuomas ei koskaan saanut, vaan lisää alistamista ja vähättelyä.

– Jos tilanne olisi ollut päinvastoin, se olisi ollut täysi katastrofi. Suhdeväkivalta on molemminpuolista, se vain esiintyy eri tavoin, hän sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Naisten ja miesten kokemassa lähisuhdeväkivallassa on eroja. Miessakit-järjestön Väkivaltaa kokeneet miehet -hankkeen hanketyöntekijä Jussi Pekkola kertoo, että naisten kokema parisuhdeväkivalta johtaa selvästi useammin naisen kuolemaan. Miehille on yleisempää tulla lyödyksi kotona. Miehet kuitenkin kokevat parisuhteissa paljon fyysistä väkivaltaa. Poliisin tilastoissa miehiin kohdistuu noin 30% lievistä pahoinpitelyistä ja noin 50% törkeistä pahoinpitelyistä.

Ystävätkin vähättelivät

Kulttuuriimme on syöpynyt ajatus, että väkivalta kohdistuu ainoastaan naisiin. Esimerkiksi Googlen kuvahaussa hakusana domestic violence (perheväkivalta) tuottaa tulokseksi lähes yksinomaan kuvia pahoinpidellyistä naisista.

Tämän vuoksi miesten kokemaan väkivaltaan liittyy suurta häpeää. Apua ei uskalleta saada tai pyytää, koska kulttuurissamme miestä ei ole totuttu mieltämään uhrina.

Miessakit-järjestön Väkivaltaa kokeneet miehet -hanke tarjoaa apua miehille, jotka ovat kokeneet henkistä tai fyysistä väkivaltaa kotona tai kadulla. Tähän mennessä hanke on auttanut Suomessa jopa 200 miestä, joille väkivallan vähättely on arkipäivää.

Tuomas sai eron jälkeen apua terapiasta ja Miessakeilta. Hän kokee, että miesten ei ole helppo tuoda tämänkaltaisia asioita esiin. Hän on aiemmin itse tukeutunut vääriin ihmisiin – sellaisiin, jotka ojentavat ja käskevät skarpata. Jotkut miehet eivät edes jaksa kuunnella tämmöisiä ongelmia.

– Pitää olla tarkka, kenelle avautuu. Siinä on mennyt myös arvokkaita ihmissuhteita rikki, kun ystävä on reagoinut vähättelemällä.

Tuomaksella kesti pitkään päästä eroon suhteesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Hänellä on vahva viesti miehille, jotka ovat kokeneet samaa.

– Väkivaltaiset suhteet eivät korjaannu mihinkään, joten ainoa vaihtoehto on lähteä pois.

Artikkelia päivitetty 26.9.2018 kello 10.26: Korjattu Jussi Pekkolan titteli sekä täsmennetty hänen lausuntoaan.

Lue myös:

Henkistä lähisuhdeväkivaltaa kokenut: ”Pelkäsin miestäni koko ajan enemmän ja enemmän”

Saatko 5 kyllä-vastausta? Näillä kysymyksillä mahdolliset narsistit seulotaan Suomessa tarkempiin tutkimuksiin

Näin tunnistat henkisen väkivallan: 12 merkkiä

”Maailman turvallisimmassa maassa on turvattomimmat parisuhteet” – 4 syytä, miksi joka viides suomalainen parisuhde on väkivaltainen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt