Seksi & Parisuhde

Lähes kaiken kokenut nainen kertoo, mitä edelleen kaipaa seksiltä: ”Siitä tulis kiksejä”

Julkaistu:

Seksi
Moni haaveilee ihan vain siitä, että saisi seksiä enemmän.
Kerroimme aiemmin, että suomalaisilla on monenmoisia seksiin liittyviä haaveita. Naisista kolmasosa mainitsee haluavansa kokeilla seksiä julkisella paikalla. Heitä miellyttää myös ajatus seksistä kahden miehen kanssa samaan aikaan.

Miehet puolestaan ovat halukkaita kokeilemaan etenkin ryhmäseksiä. Useampi kuin neljä kymmenestä miehestä haaveilee kimppakivasta. Parinvaihtokin kiinnostaa yli kolmasosaa miehistä. Mieltymykset selviävät IS:n suuresta kesäseksikyselystä.

Lukijoista yli 60 prosenttia kertoo, ettei ole omaan seksielämäänsä tyytyväinen. Sama määrä sanoo, ettei seksiä ole riittävästi. Moni haaveilee ihan vain siitä, että seksiä olisi elämässä ylipäänsä enemmän.

– En ole saanut mitään kiksejä ryhmäsessioista, sitomisjutuista, julkisella paikalla sekstaamisesta tai lutkailusta. Mutta mitä todella kaipaan ja mistä nauttisin, olisi kaunis läheisyys, kiireetön sively, herrasmiesmäisyys, kohteliaisuus, että mies olisi hyvin peseytynyt ja tuoksuisi raikkaalta ja hampaat olisivat pesty. Se, että ei painostettaisi mihinkään vaan kohdeltaisiin hyvin ja kunnioittavasti. Siitä tulis kiksejä. Mua on ihan tarpeeks jo retuutettu, piiskattu, alistettu ja oon ollut ryhmäseksien sätkynukke. Ei kiitos enää! sanoo nimimerkki Ragdoll.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näin muut vastaajat kertovat:

”Olisipa haluja”

Itse haaveilen, että olisi haluja harrastaa seksiä. Stressi ja ahdistushäiriö vieneet taas kaiken mielenkiinnon seksiin, odottelen milloin kumppani kyllästyy tilanteeseen.

”Tylsää ja perinteistä?”

Haluan omaa miestäni. Hellästi ja perinteisesti. Ehkä se on sitten hohhoijaa tooosi tylsää nykymittakaavassa.

”Tiedän, mitä haluan”

Harrastan sitä seksiä mistä tykkään. Suuseksin antaminen, hienovarainen alistaminen, anaaliseksi, raju pano takaapäin. En haaveile. Tiedän mistä nautin, ehdotan ja saan näitä.


Lue lisää: Tällaisesta seksistä naiset todella haaveilevat – rohkea toive nousee yli muiden

”Oma puoliso on paras”

Nautin ajatuksissani ja käytännössä tavallisesta seksistä oman puolison kanssa, tavallisissa tilanteissa.

”Jäätävää”

Olen 55-vuotias mies, vaimo on 50-vuotias. Seksiä on yleensä kerran vuodessa minun painostukseni ansiosta pimetessä peiton alla. Olen urheilullinen, hoikka ja raitis, seksiä tekee mieli lähes joka päivä, mutta vielä en ole pettänyt tai saanut lupaa käydä vieraissa. Asiasta on toki keskusteltu! Tämä on aika jäätävää.

”Olisipa enemmän”

Ainoa mitä toivoisin on, että sitä olisi enemmän. Nykyään on niin kiireistä, että täytyy melkein kalenteriin merkitä ajankohta. Tosin arjen tuoma molemminpuolinen väsymystila ja kiireet rajoittaa. Kuin myös kahdenkeskinen aika on kortilla. Ei me silti olla toisiamme unohdettu.

Yksi asia kannattanee muistaa fantasioinnin ja todellisuuden välillä; fantasia ei välttämättä ole todellisuudessa niin auvoista. Se pettymys oli itselle melkoinen, miten hankalaa on harrastaa seksiä kädet selän taakse sidottuna niin, että molemmista tuntuu hyvältä. Ei viitsi alkaa hirmuisiin järjestelyihin, se vie kaiken spontaaniuden, joka sinällään on itselleni yksi oleellinen asia.

”En voisi elää ilman seksiä”

Olen 50-vuotias nainen ja melkeinpä kaikkea on tullut kokeiltua. Tykkään myöskin anaaliseksistä. Ihmissuhde ei tosin ole pelkkää seksiä, joskus haluan vain olla lähellä. Ihmettelen, miten niin monet ovat vielä parisuhteessa, jos siinä ei ole enää mitään lämpöä, jaetaan vain asuntolaina ja ehkä odotellaan kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Mä en pystyisi elämään ilman! Joskus mietityttää olenko vähän erilainen kun en “pihtaa” ja nautin seksistä.


”Vaimon kanssa luonnistuu”

Aamulla ennen töihin lähtöä niin menee työt loistavasti ja illalla ennen nukkumaan menoa. Onneksi olen löytänyt itselleni loistavan vaimon jonka kanssa tämä luonnistuu.

Lue lisää: Tällaisesta seksistä miehet todella haaveilevat – pari toivetta menee räikeästi ristiin naisten haaveiden kanssa

”Kipinää tarvitaan”

Olen aina ollut aika innokas ja avoin uusille asioille, halunnut panostaa naisen nautintoon myös, mutta vaimoni oli tyytyväinen kerran kuussa pikaisesti. No sitten selvisi, että hänellä olikin parin vuoden suhde tuttuun mieheen, jossa oli kaikenlaista kokeiltu ja nautittu seksistä kunnolla. Se suhde kuitenkin loppui ja kun asia selvisi, niin vaikeuksien kautta voittoon, ajattelin, että nyt alkaa meilläkin viriili seksielämä. No ei alkanut. Sama kerran kuussa pikaisesti. Eli jos kipinää ei jonkun kanssa vaan ole, niin ei sitä tekemälläkään tule. Syytä vaimokaan ei tiedä, toisen kanssa halusi paljon ja kaikenlaista. Mutta minä en vaan sytytä samalla tavalla.

”Voi kun vaimo vilauttaisi vieraalle”

Olisi upeaa, kun kaunis vaimoni suostuisi joskus näyttämään itseään jollekin vieraalle, antaisi vaikka hieroa, tai katsoa kun hän hyväilee itseään, olisi myös kiihottavaa katsoa, kun toinen mies rakastelisi vaimoani, tai pyytää hänet mukaan lämmittämään vaimoani. Saisi vaimo täydellisen nautinnon, joskus tällaisia salaisia leikkejä. Tai pukeutuisi vaikka rannalla paljastavaan uima-asuun. Nytkin vaimoni saa kyllä katseita, sitten vasta saisikin. Olen ylpeä hänestä, mutta hän on vaan niin ujo ja tylsä, että silloin tällöin pikainen riittää.

”Edelleenkin upeaa”

Ollaan oltu rouvan kanssa 12 vuotta yhdessä. Ja seksi on edelleenkin upeaa. Sitä on vähintään kerran viikkoon! Ja vaikka missä asennoissa ja on normi meininkiä ja peppua yms. Vasta tilattiin uusia tuhmia seksiasuja vaimolle. Lelujakin on. Viime lauantainakin 3 kertaa päivään. Vaikka jälkikasvuakin on jo useampi, homma toimii edelleen kun kumpikin siitä nauttii ja hommat toimii. Kumpikin panostaa.


”Kimppakivaa”

Kimppakivaa on harrastettu usein eri komboilla. Hauskaa on, mutta parisuhde pitää olla vakaalla pohjalla. Samoin julkisella paikalla, Suomenlinnassa. Parikymmentä kiinalaista turistia tupsahti paikalle. Siinä kamerat räpsyivät, muttei menoa haitannut.

”Suuseksiä”

Surullista, että naiset eivät tunnu haluavan virallisesti suuseksiä, vaikka tuntuvat nauttivan siitä ja laukeavat herkimmin. Nainen joka sitä haluaa ja melkein vaatii, saa villin mielikuvitukseni liikkeelle.

”Ilman tehosteita”

Kaipaan aikaa, kun seksistä puhuttiin hiljaa kahden kesken ja kun pelkkä kevyt kosketus riitti ilman tehosteita. Kun on tarpeeksi rakastunut ja/tai kiihottunut kumppanista, ei tarvita aina kaikkea, minkä pornolehdistä löytää, vaan voi ihan todella vaan halata ja tehdä sitä hiljaa peiton alla lähekkäin. Ja kyllä, olen kokeillut kaikkea tähän ikään. En vaan tykännyt siitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ässien sirkuksessa taas uusi käänne: Jari Pasanen ei valmennakaan Porissa ensi kaudella – uuden valmentajan etsintä meneillään
      SM-liiga
    3. Laulajatähden esiintyminen suositussa ohjelmassa meni pahasti pieleen – rivot eleet raivostuttivat tv-katsojat: ”Noloa”
      Viihde
    4. Valitaanko venäläinen kenraalimajuri Interpolin uudeksi johtajaksi? Suomella on yksi ääni ja sen antaa poliisiylijohtaja
      Ulkomaat
    5. Kaisan käkkärätukka muuttui yhtäkkiä mystisesti suoraksi: ”Tähän ei ole löydetty mitään hyvää syytä”
      MyStyle
    6. Kirsi on viihtynyt vuosia avoimessa suhteessa: ”Seksi nuoremman miehen kanssa on erinomaista”
      Seksi & Parisuhde
    7. Kimi Räikköselle tihkui loistavia tietoja Sauberilta – ”Ensi vuosi näyttää todellakin hyvältä”
      Formula 1
    8. Verohallinnon nimissä liikkuu huijausviestejä – liittyvät tuleviin veronpalautuksiin
      Kotimaa
    9. Tunti sitten
    10. Saudi-Arabian kuningas Salman, 82, puhui ensimmäistä kertaa julkisesti Khashoggin murhan jälkeen – ylisti maan oikeuslaitosta
      Ulkomaat
    11. Pallokerho: Huuhkajat kyykkäsi Unkarissa, ei vielä syytä paniikkiin – Pikkuhelmarien MM-kisat penkin alle: ”Valmistautuminen epäonnistui”
      Huuhkajat
    12. Bachelorette-Jenny saa treffeillään kylmää kyytiä – Hunks-Kimmo paljastaa todelliset tunteensa: ”Olen alkanut epäilemään”
      Viihde
    13. Näytä lisää