Seksi & Parisuhde

Tässä ne ovat, 19 yleisintä seksimokaa! Nainen, 24: ”Se säikähtänyt ilme on jäänyt kyllä verkkokalvoille”

Julkaistu:

Seksi
Seksimokat kuuluvat elämään. Yleisimpiä mokia ovat ilmavaivat.
Ilta-Sanomien kesäseksikyselyyn vastanneista suurin osa (80 prosenttia) myöntää, että elämän aikana on sattunut jonkinlainen seksimoka. Yleisimpiä mokia olivat ilmavaivat, joita oli kokenut lähes neljännes vastaajista.

– On aika luonnollista, että kun ihminen rentoutuu, siltä pääsee pieru, seksuaaliterapeutti sanoo tässä jutussa.

Moni vastaaja on kertomansa mukaan tullut myös yllätetyksi kesken seksin. Useimmiten yllättäjä on ollut tuttu. Sängystäkin on kesken kaiken pudottu. Samoin nukahtaminen tai sammuminen ja väärä kumppaninvalinta ovat jääneet monille mieleen. Erilaiset vahinkoeritteet esiintyvät myös kommelluksissa usein.

Erektion puute oli moka noin joka kymmenennen miehen mielestä. Noin viisi prosenttia kommelluksensa jakaneista miehistä kertoi lauenneensa joskus aivan liian nopeasti. Naisia ennenaikaiset siemensyöksyt haittasivat kertomusten mukaan paljon miehiä vähemmän. Sen sijaan naisia vaivasivat miehiä enemmän yllättäen alkaneet kuukautiset ja sähläys kondomien kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Noin kolme prosenttia kaikista vastaajista kertoi joskus kutsuneensa kumppaniaan väärällä nimellä.

Seksimokat yleisyysjärjestyksessä (Lähde: IS:n kesäseksikysely)

  • Ilmavaivat
  • Tullut yllätetyksi
  • Pudonnut sängystä
  • Kuukautiset alkaneet
  • Erektion puute
  • Nukahtanut
  • Kondomi unohtunut
  • Liian nopea siemensyöksy
  • Kutsunut kumppania väärällä nimellä
  • Sammunut/liian humalassa
  • Väärä kumppani
  • Sänky hajonnut
  • Kondomi pettänyt
  • Kakannut/pissannut vahingossa
  • Penis murtunut
  • Oksentanut
  • Nauranut miehelle
  • Loukannut naista
  • Nenäverenvuoto

Yli 50 IS:n lukijoiden seksimokaa

Pääsi pieru herkällä hetkellä. – Mies, 79

Liian nuori kumppani. (Ja alkoholi.) – Nainen, 72

Olen nuorena joutunut yön selkään yllätettynä vieraasta sängystä. – Mies, 66

Tapasin miehen, joka ei miellyttänytkään. Silti sekstailimme, se kadutti jälkeenpäin. – Nainen, 58

Parikymppisenä oli aivan upea missivartaloinen mimmi iskettynä baarista ja kun piti alkaa hommiin olikin suorituspaineita. Lerpahti. – Mies, 56

Tulin raskaaksi vieraalle. – Nainen, 55

Pieru parhaalla hetkellä ei kyllä aiheuta muuta kun naurua. Onneksi molemmissa. – Nainen, 48

Päässyt äänekäs paukku, nauratti molempia. Homma jatkui kuitenkin. – Mies, 44

Harrastan aina suojattua seksiä vieraan partnerin kanssa. Ainoan kerran kuin jätin kumin pois, sain todella kipeän tippurin ja onnistuin tartuttamaan sen vakituiseen kumppaniin. – Mies, 41

Jäimme kiinni kun sekstailtiin entisen tyttöystävän kanssa kaverin suihkussa. – Mies, 40

Eka kerta. Olisi voinut olla myöhemmin ja sen oikean ihmisen kanssa. – Nainen, 37

Kännipäissäni nukahdin kesken aktin. Ei sinänsä noloa, mutta kyseessä oli hääyö. – Mies, 36

Vanhemmat oven takana, mitä ihmeen huutoa (kovaäänistä voihkintaa) sieltä kuuluu. Mies, 35

Sattuuhan noita, viimeaikaisin että pieni seksilelu upposi vaginaan sisään kokonaan. – Nainen, 29

Kaikki on kokemuksia ja ne ”seksimokat” kuuluu elämään (ja seksiin). – Mies, 25

Kerran säikäytin itseäni nuoremman/kokemattoman miehen kun kuukautiset päättivät alkaa kesken aktin. Se säikähtänyt ilme on jäänyt kyllä verkkokalvoille, tilanne kyllä jälkeenpäin naurattaa onneksi. – Nainen, 24

Unohdin totaalisesti huumassa, että olin lopettanut pillereiden käytön. Sitten piti hakea jälkiehkäisy. – Nainen, 21

Kondomi jäi sisälle yhdynnän jälkeen. – Nainen, 19

Tulin ihan heti eka kerralla. Onneksi oli vanhempi nainen ja kokenut. – Mies, 19

Pikkuveljeni asteli sisään kerran kesken puuhiemme. Seksihetki siirtyi seuraavaan kertaan. – Mies, 19

Kesken kaiken puuhien kun olimme häkkivarastossa eräs nainen tuli varastoon hakemaan joitain tavaroitaan. Siinä sitten seisoskeltiin hieman noloina odottaen että nainen häipyisi. – Nainen, 17

Minun ja kumppanini nenäkorut ovat jääneet toisiinsa kiinni muutamia kertoja. – Mies, 17

Aamulla kun lähdin nuoren tytön luota törmäsin hänen äitiin, joka oli ”tuttu” jatkoilta pari viikkoa aikaisemmin. Onneksi molemmat osasivat nauraa asialle. – Mies, 41

Aiheutin penismurtuman yhdelle monista kumppaneistani. – Nainen, 28

Ei niinkään mokaa, mutta on tullut asentoa vaihtaessa potkittua kumppania vahingossa haaraväliin joskus. Nykyään olen aina todella varovainen. – Nainen, 22

Ei saakeli noussut tosipaikan tullen. – Mies, 16

En ottanut kahta miestä kun sitä olis ollut tarjolla. – Nainen, 53

En sanoisi että se oli moka mutta oli se hieman nöyryyttävää kun kerkesin olla miehen päällä noin 5 sekuntia ja hän tuli. –Nainen, 18

Harrastin seksiä varatun miehen kanssa ja kuukauden kuluttua kyseisen miehen vaimon kanssa. En ollut tietoinen asiasta tapahtumahetkellä, asia selvisi minulle vasta parin viikon jälkeen. – Nainen, 23

Hotellin sänky hajosi. – Mies, 52

Jokunen yhden yön juttu kun ei välttämättä olisi kannattanut. – Mies, 40

Kaikillehan näitä käy. On päässyt pieruja vähän väärään aikaan tai roiskittu seinille. – Mies, 29

Kaverin tyttöystävä vihjaili aikoinaan kolmen kimppaan. Kaverin piti lähteä autolla hoitamaan jotakin asiaa ja jäin hänen tyttöystävänsä kanssa lämmittämään saunaa ja ottamaan muutaman oluen. Parin oluen jälkeen neiti alkoi esitellä pornolehdistä kuvia, joissa kaksi miestä ja nainen touhusivat keskenään. Puheet olivat myös muutenkin seksiin vihjailevia. Nuorena luulin että neiti olisi ollut kiinnostunut pettämään kaverini minun kanssani ja poistuin paikalta jollakin tekosyyllä. Vasta myöhemmin selvisi ja ymmärsin että tarkoitus olisi ollut saunoa ja kokeilla seksiä kolmistaan. Oli kyllä paha moka poistua paikalta, se on kaduttanut vielä monien vuosien jälkeen. – Mies, 47

Kerran takaapäin meni peli kaksinkerroin kun oli liian kova vauhti. Sattui pirusti, mutta onneksi ei mennyt rikki. – Mies, 46

Kielen alta jänne poikennut joskus suuseksissä. – Nainen, 28

Kummitäti muistuttanut seuraavana aamuna että mökissä on ohuet seinät. – Mies, 27

Kumppanin veli käveli huoneeseen kesken esileikin, olimme kumppanin kanssa kummatkin ilkosen alasti. – Nainen, 18

Lahden kauppahotellissa rakastelin tuntematonta naista takaapäin ikkunan edessä. Kesken aktin huomasin, että kaksi naista katseli ja taputti käsiä vastapäisen talon ikkunassa. – Mies, 72

Laivan hytin ikkunalla verhot auki kohti promenadea. – Nainen, 43

Lausunut väärän ihmisen nimen sängyssä. – Nainen, 24

Luultiin että kaksi sänkyä on yhtenäinen. Niin siinä rakastellessa tipuimme keskeltä sänkyä lattialle kun sängyt karkasi altamme! – Nainen, 43

Makkarin ikkuna jäi huomaamatta auki, annoin miehelle suuseksiä ja huomasin sivusilmällä että ikkunasta katsoo mies koira sylissään. – Nainen, 19

Miehellä oli aika pieni, niin jouduin tarkistamaan, että onko sisällä ja hän tajusi sen. – Nainen, 32

Mieheltä on pari kertaa revennyt esinahka/penis vääntynyt. – Nainen, 30

Mies tuli käymään, harrastimme seksiä ja mies lähti heti pois. Koin tilanteen hävettäväksi ja koin mokanneeni jotain, kun mies lähti heti. – Nainen, 20

Olen nainen ja vehtasin naisen kanssa inva-wc:ssä. Järkkäri avasi oven yleisavaimella, kun kesti niin kauan ja olimme puolipukeissa siellä, yleisöä oli ovella kun hän sen avasi, silloin nolotti. – Nainen, 38

Olen nauranut miehen penikselle liittyen johonkin muuhun asiaan. Olen purrut miehen penistä. – Nainen, 26

Olen oksentanut sängyssä kumppanin päälle. – Nainen, 43

Oltiin tyttöystävän kanssa sängyssä vanhempieni luona, kun äitini säntäsi paikalle. Onneksi kuulin askeleet etukäteen ja ehdimme juuri kaivautua peiton alle ennen kuin hän saapui. Oltiin kai vähän nolona. Läheltä piti. – Mies, 41

Poliisi yllätti ja sakotti. – Nainen, 72

Purskahdin hillittömästi nauramaan, kun kumppanilta pääsi törähdys. – Mies, 30

Sanoin väärän naisen nimen. – Mies, 43

Suhteen alussa piti ehkäisyn puuttuessa laueta vatsalle (sängyssä), mutta paine oli liian suuri ja laukesin otsalle. – Mies, 38

Veli tuli omilla avaimilla käymään yllättäen kylässä kun mulla oli hoito käymässä. Ovelta olkkarin pöydälle oli melko esteettömät näkymät. – Nainen, 33

Vibraattori luiskahti sisään vaginaan ja poikaystävä sai sen onneksi ulos ettei tarvinnut lähteä päivystykseen taksilla, koska surina kuului sisällänikin. – Nainen, 25

Viimeaikaisin moka oli että pieni seksilelu upposi vaginaan sisään kokonaan. – Nainen, 29

Ota kantaa

Onko sinulle tapahtunut joku listassa mainituista mokista?

Kyllä 63% Ei 37%
Ääniä yhteensä 14606

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt