Seksi & Parisuhde

Naiset kertovat puheluissa hengenvaarallisesta väkivallasta – usea toivoo: ”Menisipä se puoliso nyt takaisin töihin, jotta saisin olla rauhassa”

Julkaistu:

Lähisuhdeväkivalta
Naisten Linjalle kesällä tulleissa puheluissa on kerrottu aiempaa enemmän rajuista tilanteista sekä seksuaalisesta väkivallasta.
Koko neljän tunnin puhelinpäivystys täyttyy päivittäin naisten yhteydenotoista. Joku pohtii sitä, kuinka kesälomaa viettävät lapset pärjäävät väkivaltaisen ex-kumppanin kanssa. Toista on uhattu metsästysaseella.

Kun monet muut palvelut ovat kesäaikaan tauolla, Naisten Linjalla riittää kiirettä.

– Ajat, joiden pitäisi olla iloisimpia ja rennoimpia ovat kireimpiä, vaarallisimpia ja turhauttavampia niissä perheissä, joissa on väkivaltaa, sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja Kaisa Åberg.

– Saamme paljon puheluita, joissa toivotaan, että menisipä se puoliso nyt takaisin töihin, jotta saisin olla rauhassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rajuja tilanteita

Tänä kesänä puheluissa on kerrottu aiempaa enemmän rajuista tilanteista.

– Väkivalta on voinut olla hengenvaarallista; kuristamista, pään hakkaamista lattiaan ja aseella uhkaamista. On valtavan hienoa, että apua haetaan, mutta on hyvin surullista, että moni kokee, että on oikeutettu tukeen vasta sitten, kun väkivalta on näin raakaa.

Parisuhteessa tapahtunut seksuaalinen väkivalta on samoin tullut aiempaa enemmän esille.

– Uskon, että metoo-kampanja on vaikuttanut siihen, että tästä uskalletaan puhua. Kiristys ja väkivalta voivat liittyä parisuhteessa myös seksiin. Mitä läheisempi on, sitä vähemmän fyysistä voimaa täytyy usein käyttää. Pelottelu ja uhkailu riittävät.

Kumppani pistetään kuitenkin siihen tilanteeseen, että hänen on pakko suostua seksiin vaikka ei haluaisikaan.

Vähättelyä ja itsesyytöksiä

Monet naiset vähättelevät kokemaansa väkivaltaa. Se johtuu osin siitä, että väkivalta hiipii pikkuhiljaa suhteeseen.

– Ei ketään ensitreffeillä läimäytetä. Ensin on mitätöintiä ja pientä tönimistä. Kun lyönti tulee, nainen on kestänyt jo paljon ja sitoutunut suhteeseen.

Monet syyttävät tilanteesta itseään, mutta sanat ovat usein kumppanin – ”itsehän sinä ärsytit, kun ruoka ei ollut pöydässä silloin kuin sovittiin” tai muuta vastaavaa. Jälkikäteen väkivaltaa käyttänyt saattaa itkeä ja pyydellä vuolaasti anteeksi. Väkivalta ei silti lopu itsestään, vaikka väkivallan uhri kuinka toivoisi.

Lähteminen ei ole yksinkertaista

Väkivaltaisesta suhteesta ei ole aina helppo lähteä.

– Lisäksi turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota eron hetkellä. Tutkimusten mukaan kaksi viikkoa eron jälkeen on vaarallisinta aikaa.

Isoin työ on kuitenkin henkinen. Monen elämä on saattanut kapeutua ja rajautua kotiin. Häpeän ja syyllisyyden tunteet voivat olla voimakkaat.

Mitä tehdä, jos tilanne kotona on kestämätön?

Åberg antaa nämä neuvot:
  1. Älä jää yksin. Kerro tapahtuneesta vaikka ystävälle, työtoverille tai äidillesi tai jollekin muulle luotettavalle taholle. Puhuminen vähentää syyllisyyttä ja häpeää.
  2. Muista, että sinulla on oikeus tehdä rikosilmoitus. Jos rikosilmoituksen tekeminen tuntuu vielä vaikealta, kerää silti kokemastasi väkivallasta todisteet varmuuden vuoksi: käy kertomassa fyysisistä tai henkisistä vammoista lääkärille, pidä päiväkirjaa, säilytä uhkaavat viestit.
  3. Tunnistatko merkit, jotka edeltävät väkivallanpurkausta? Kehitä rutiini, jonka avulla pääset pois paikalta. Lähde vaikka lenkille tai viemään roskia ulos.
  4. Akuutissa hätätilanteessa 112 on oikea numero.
  5. Sinun ei tarvitse hävetä tai kokea syyllisyyttä tapahtuneesta. Vastuu väkivallasta on aina tekijällä, ei sinulla.

Entä jos epäilee oman ystävän tai naapurin kohdanneen väkivaltaa?

Lähisuhdeväkivallasta ei välttämättä ole näkyviä merkkejä, kuten mustelmia. Ne on helppo peittää.

– Läheiset huomaavat usein, että kaikki ei ole kunnossa, kun toinen eristäytyy ja on ahdistunut ja hiljainen. Tai hän ei vaikka enää voi lähteä kahville.

Parasta on kysyä asiasta suoraan. Miten voit? Onko kaikki kunnossa? Kysymyksiä ei kannata kuitenkaan esittää silloin, kun mahdollisesti väkivaltainen kumppanin on paikalla.

– Tärkeintä on antaa ymmärtää, että on paikalla ja käytettävissä. Kaikenlainen syyllistäminen ja kumppanin mollaaminen ei kannata. Silloin väkivaltaa kokenut saattaa mennä puolustuskannalle eikä enää uskalla puhua asiasta.

Väkivallan tunnistamisesta on juuri ilmestynyt uusi opas.

Tapauksia jää runsaasti piiloon

THL kertoo sivuillaan, että etenkin kodeissa tapahtuvan ja lievän väkivallan osalta piiloon jäävän rikollisuuden osuus on suuri.

Tilastot eivät siis täysin kerro totuutta varsinkaan parisuhteissa tapahtuvasta seksuaalisesta, tai muusta väkivallasta.

Yleisesti seksuaalirikosten osalta virallisissa tilastoissa kerrotaan, että poliisin tietoon tulleiden raiskausrikosten määrä on laskenut. Seksuaalinen ahdistelu on kuitenkin lisääntynyt yhdessä muiden seksuaalirikosten kanssa edellisvuoteen verrattuna, selvisi tuoreimmassa Poliisihallituksen rikostilastosta, josta Ilta-Sanomat kertoi heinäkuussa. Artikkelissa ei eritelty erikseen parisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa.

Vuonna 2017 julkaistujen, Tilastokeskuksen tietojen mukaan viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli virallisesti 8 300 uhria. Uhreista noin 1 240 olivat henkilöitä, jotka joutuivat perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhriksi useammin kuin kerran vuoden 2017 aikana.

Tilastokeskus kertoo myös, että tietoon tulleista tapauksista perhe- ja lähisuhdeväkivallasta 37,1 prosenttia oli avio- ja avopuolisoiden välistä väkivaltaa. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 68,1 prosenttia oli naisia. Syylliseksi epäillyistä 77,8 prosenttia oli miehiä.

Kyseisessä tilastossa ei eritelty seksuaalista tai muunlaista väkivaltaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt