Seksi & Parisuhde

Mari ei kestä elämää ilman parisuhdetta – totuus iloisen Facebook-päivityksen takana oli täysin toinen

Julkaistu:

Kohta viisikymppinen Mari koki avioeron 20 vuoden liiton jälkeen. Hän ei ole sopeutunut avioeron jälkeiseen elämään: yksin oleminen on vienyt häneltä omanarvontunnon.
Yksin oleminen on rankkaa. Se havainto yllätti Marin, kun hän oli eronnut aviopuolisostaan.

Kohta viisikymppinen Mari täyttää kalenteriaan pakonomaisesti erilaisilla menoilla, jotta hänen ei tarvitsisi mennä kotiin ennen kuin myöhään illalla. Silloinkin kotona on oltava koko ajan ääntä, sillä hiljaisuutta hän ei siedä.

–Aiemmin nukahdin yleensä kaukosäädin kädessä, koska halusin vaientaa television vasta nukahtamisen hetkellä. En kestänyt hetkenkään hiljaisuutta ja se oli sietämätöntä, Mari sanoo.

Enää Mari ei nuku kaukosäädin kädessä, mutta televisio tai radio pitää yhä laittaa päälle heti kotiin tullessa. Sopeutuminen itsenäiseen elämään on vaatinut totuttelua. Tunteet ailahtelevat vieläkin laidasta laitaan. Alussa olo oli lähinnä musertunut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

–Kun ilmoitus lopullisesta avioerosta tipahti postiluukusta, päivitin Facebookiin, että olen nyt virallisesti vapaa nainen ja kaikki on hyvin, ei tunnu missään.

Totuus oli jotain muuta.

–Todellisuudessa se oli erittäin huono päivä. Tilanteen lopullisuus tuntui sydäntä riipaisevan lohduttomalta. Koin olevani täysin epäonnistunut.

 

En kestänyt hetkenkään hiljaisuutta ja se oli sietämätöntä.”

Kotona iskee tyhjyys

Eron jälkeen Mari muutti Helsingin keskustaan.

–Minun oli päästävä keskelle elämän vilinää ja vilskettä. En olisi millään voinut asua yksinäni jossain metsän laidassa.

Mari oli asunut itsekseen parikymppisenä, mutta sen jälkeen yli 20 vuotta yhdessä puolisonsa kanssa. Kodin tyhjyys muistutti koko ajan erosta.

–Kodin pitäisi olla turvallinen pesä, mutta kotona iskikin vastaan tyhjyys. Juuri siellä yksinäisyys tuntui kaikista pahiten. Hiljaisuus korostaa ja vahvistaa yksinäisyyden tunnetta, Mari sanoo.

Todellisuudessa Mari koki yksinäisyyttä jo avioliiton aikana: suhde oli vuosien saatossa hiipunut.

–Asuimme saman katon alla, mutta tunsin olevani yksin, kun mies vain lojui olohuoneen sohvalla televisiota katsellen tai läppäriään näpytellen. Elämämme oli sellaista: tuntikausien puhumattomuutta ilman, että edes katseet kohtasivat.

Nyt sohva oli tyhjä ja yksinäisyys tuntui iskevän päälle täysillä.

–Järjellä tajusin, ettei tilanne ollut oikeastaan muuttunut mihinkään. Siltikään se ei tuntunut samalta. On repivää ajatella, että elämässäni ei ole ketään. Sydäntä raastaa ja kylmää. Kai siinä on mukana häivähdys pelkoa, että tulen olemaan aina yksin.

 

Itsensä rakastaminen on hyvin vaikeaa. Mitä rakastettavaa minussa olisi?”

Kukaan ei odota

Monet elävät yksin, mutta eivät tunne olevansa yksinäisiä, jos heillä on hyviä ystäviä. Marilla on useita hyviä ystäviä, joiden kanssa hän viettää paljon aikaa. Vaikka hän on harvoin aivan itsekseen, hän tuntee silti olonsa yksinäiseksi.

Kun ei ole parisuhdetta, ei ole mitään. Niin Mari tuntuu ajattelevan, vaikka ajatus ei tulekaan sanoiksi asti.

–Minua ei kukaan odota missään, ei kaipaa eikä ikävöi. Ei laske tunteja saapumiseeni tai tee suunnitelmia, mitä voisimme tehdä yhdessä.

–Sen tietoisuuden kanssa on yllättävän raskasta elää. Iltaisin itkin ja itken välillä vieläkin itseni uneen.

Eron jälkeen Mari vältteli katsomasta romanttisia elokuvia tai kuuntelemasta musiikkia, joka olisi aiheuttanut tunnekuohuja. Hän halusi säännöstellä tunnevyöryä, jotta ei olisi vellonut liikaa surullisissa asioissa.

–Jätin arjesta pois monia asioita, jotta minua ei olisi alkanut itkettää. Itkin iltaisin jo muutenkin niin paljon, etten halunnut lietsoa itkua yhtään lisää. Toisaalta oliko se niin, että kehosta poistuu kyynelten mukana stressihormoneita? Joten ehkä itkemisestä oli hyötyäkin, Mari miettii.

Mitä, jos jotain tapahtuu?

Kesti pari vuotta päästä eroon pahimmasta itkuherkkyydestä.

–Välillä on helpompaa, mutta sitten taas jokin asia synnyttää voimakkaan tunneryöpyn. Tunteet aaltoilevat. Kuvittelin tottuvani yksin olemiseen, mutta ihan niin ei ole käynyt.

Mari on miettinyt, mitä tapahtuisi jos hän saisi sairauskohtauksen ollessaan yksin kotona.

–Jos jotain tapahtuisi enkä pystyisi hälyttämään apua, kituisinko kotona kuoliaaksi?

Sellaisia miettiessä tulee turvaton olo. Marille yksin oleminen yhdistyy toivottomuuteen.

–Siltä se pahimmillaan tuntuu, että yksin eläminen tarkoittaa kaiken toivon menettämistä.

 

Tunteet on helppo turruttaa lääkkeillä, mutta piiloon painettuina ne voivat aiheuttaa jatkuvaa epämukavuutta.”

Lääkäri tarjosi reseptiä

Vähitellen Mari on alkanut tiedostaa, että hiljaisuutta ja yksinolemista välttelemällä hän yrittää olla kohtaamatta omia ajatuksiaan ja tunteitaan.

–Ihmiset käsittelevät tuskaa eri tavoin. Minulla tunteet ovat pinnassa ja kun olo on todella hauras, ei koko ajan jaksa miettiä ja käsitellä omia tunteitaan ja mokiaan. Kun pettymys omaan elämään on pahimmillaan, kaikki muu tekeminen ja äänet saavat edes hetkeksi ajatukset muualle.

Sekin on tullut mieleen, että omien tiukassa jumittavien ajatusmallien ja tuntemusten syynä saattaa olla heikko itsetunto. Asiat näkee tietyllä tavalla värittyneenä eikä niitä ole mieluista käsitellä.

Mari kävi lääkärissä, joka tarjosi ahdistavista ajatuksista selviämiseen lääkereseptiä.

–En halunnut lääkitystä, koska haluan kokea kipeätkin tunteet ja selvitä niistä elämällä ne läpi. Tunteet on helppo turruttaa lääkkeillä, mutta piiloon painettuina ne voivat aiheuttaa jatkuvaa epämukavuutta.

Tunnistan virheeni

Vaikka Mari välttelee yksin olemista, hän on ehtinyt pohtia elämäänsä. Hän arvelee oppineensa jo nyt paljon itsestään.

–Pystyn tunnistamaan tekemäni virheet enkä enää toimisi samoin. On ollut rankkaa käydä asioita läpi, mutta mahdollisessa uudessa parisuhteessa osaan välttää samojen mokien tekemistä, hän uskoo.

Mari haluaa olla itsenäinen, vaikka helppoa itsensä kanssa eläminen ei aina olekaan. Toisaalta tuntuu, että hänessä elää jatkuva tarve olla osana parisuhdetta.

–Itsensä rakastaminen on hyvin vaikeaa. Mitä rakastettavaa minussa olisi? Enhän ole mitään enkä ole saavuttanut mitään.

–Tunnen olevani ulkopuolinen ja tarpeeton. Olen se varaosa, joka jää käyttämättä ja jolle syntyisi merkitys vasta, jos sitä tarvittaisiin johonkin.

Haastatellun nimi on muutettu.

Haitalliseen yksinäisyyteen löytyy apuvälineitä

Yksinäisyys ja siihen liittyvä ahdistus on tuttua jokaiselle, varsinkin elämän kriisikohdissa.

Mutta milloin yksinäisyydestä tulee niin sietämätöntä, että tarvitaan järeämpiä keinoja? Ja miten murtaa huonojen ajatusten noidankehä?

Siinä tilanteessa ihmisen ei pidä kysyä, mistä hän löytäisi kumppanin ja saisi tämän pysymään vierellään. Oikea kysymys on, miten ihminen löytäisi hyvinvoinnin omasta itsestään.

Väestöliiton psykologi Jaana Ojanen kertoo, että jo lyhytaikaisella yksinäisyydellä voi olla isoja psyykkisiä ja fyysisiä vaikutuksia. On myös tutkittu, että yksinäisyys kulkee yhteiskunnassa käsi kädessä muun muassa sairastamisen ja tulotason kanssa.

Ojasen mukaan haitallisen yksinäisyyden raja menee siinä, kun kokemukset heikentävät jokapäiväistä selviytymistä töissä ja vapaa-ajalla.

–Tärkeitä hälytysmerkkejä ovat elämänpiirin kaventuminen, heikentynyt työmotivaatio, jatkuva sairastelu ja toistuvat mielialaongelmat. Myös ympäristöstä tulevia huomautuksia on hyvä kuunnella.

Jokainen ihminen käsittelee elämänsä vaikeita tapahtumia ja tunteitaan eri tavoin, Ojanen sanoo.

Ihmiset hyötyvät monenlaisista apukeinoista. Joskus on tarpeen hankkia uusi harrastus, joskus tarvitaan jo ammattilaisten apua.

–Mikäli lääkärin vastaanotolla todetaan selkeä mielialahäiriö, sopiva lääkitys yhdistettynä muuhun psykiatriseen hoitoon on paikallaan. Psykoterapiaan kannattaa hakeutua myös ennaltaehkäisevässä mielessä.

Yksinäisyys liittyy sekä ihmisen toiveisiin että hänen tekemiin havaintoihin sosiaalisesta elämästään, Ojanen sanoo.

Jos ihmissuhteisiin liittyvien tarpeiden ja todellisen tilanteen välillä on epäsuhta, se vaikuttaa oleellisesti elämässä.

–Mikäli haaveissa on vilkkaampi sosiaalinen elämä tai romanttinen suhde, kaikenlaiset teot kohti omia tavoitteita ovat parasta ensiapua.

Heini Kilpamäki

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt