Seksi & Parisuhde

Piristä petipuuhia seksivälineillä – yllättäviäkin vaihtoehtoja löytyy vaikka omasta kodista

Julkaistu:

Suhteet
Seksivälineet ovat hyvä keino helpottaa tai parantaa seksiä.
Sana seksilelu viittaa siihen, että seksivälineet olisivat jotenkin ekstraa tai hupia – mitä ne toki voivatkin olla. Itse suosittelen kuitenkin, että seksivälineitä ajattelee nimenomaan välineinä, joiden avulla voi helpottaa tai parantaa seksiään, oli sitten yksin tai kaksin.

Seksivälineellä voi olla ratkaiseva merkitys esimerkiksi silloin, kun on liike- tai toimintarajoitteita tai jos voimat tai taidot eivät riitä siihen, mitä sitten haluaisikin tehdä. Esimerkiksi klitoriksen kiihottamiseen on tarjolla lukuisia erilaisia välineitä aina kahdella päällä varustetuista vibraattoreista sormeen kiinnitettäviin pikkuvibraattoreihin.

Peniksen tyveen asetettava penisrengas voi puolestaan olla hyvä ratkaisu ihmiselle, jonka erektio heikkenee seksin aikana. Seksivälineen hankinta kannattaa aloittaa siis siitä, että ensin miettii, mitä varten sellaista etsii, sen sijaan, että miettii, mihin voisi jotain seksivälinettä käyttää. Valikoima on häkellyttävän runsas – voi olla, että tuolla jossain on tuote, joka vastaa kaikkiin tarpeisiisi.

Jo se, että ylipäätään puhuu kumppaninsa kanssa siitä, että voisitte mahdollisesti käyttää seksivälineitä ja kartoitatte vaihtoehtoja vaikkapa nettikaupoista, voi tehdä hyvää seksielämälle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Seksivälineen laatua ja toimivuutta on luonnollisesti vaikea arvioida ilman, että sitä kokeilee. Neuvon kuitenkin lukemaan tuotteen arvosteluja ja olemaan ostamatta kaikkein halvinta. Niinikään siihen, että väline on tehty turvallisista materiaaleista kannattaa kiinnittää huomiota. Mikäli perinteisen seksivälineiden ulkonäkö tökkii, on hyvä muistaa, että valikoimissa on myös välineitä, jotka ovat saaneet design-palkintoja.

Seksivälineinä voi toki käyttää muitakin kuin virallisesti niiksi luokiteltuja, kunhan muistaa maalaisjärjen: esimerkiksi genitaalien alueelle ei kannata käyttää kuin oikeita ja tarkoituksenmukaisia seksivälineitä hygienia- ja turvallisuussyistä. Sen sijaan kookosöljy käy sekä liukasteesta (mikäli käytössä ei ole kondomiehkäisy) että hierontaöljystä, silmien sitomiseen käy mikä tahansa huivi, piiskan sijaan pakaroille voi käyttää leveän hiusharjan selkäpuolta ja käsien sitominen onnistuu vaikka venyvillä sukkahousuilla (sido mieluummin liian löysään kuin liian tiukkaan, mikäli sinulla ei ole kokemusta sitomisesta ja varaa sakset lähettyville silmä varalta, että solmu pitää avata nopeasti!).

Tällä palstalla erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen antaa vinkkejä parempaan parisuhde- ja seksielämään. Hän on myös logoterapeutti ja YTM.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt