57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Julkaistu: 19.11.2017 8:01

57-vuotias Oulussa asuva Matti ei ole seurustellut koskaan. Hänellä on ollut ihastuksia, mutta tapailu ole kertaakaan edennyt puhelinnumeron antamista pidemmälle. Syynä ei ole se, etteivätkö naiset Mattia kiinnostaisi. Asiat ovat vain menneet näin.

Olen kotoisin pienestä kylästä Kainuusta. En ollut vielä muuttanut Ouluun, kun isä sanoi ohimennen minulle, että ’kun sinä et sitä emäntää ota’. Hän oli huomannut, että kun tein kesäpestiä yhdellä rakennuksella, talon rouva olisi ottanut minut vävyksi. Minä en vaan ollut ihastunut heidän tyttäreensä. Sen jälkeen asiasta ei ole kotona puhuttu.

Syy siihen, että elän ilman kumppania, ei ole se, ettenkö olisi kiinnostunut naisista – asiat ovat vain menneet näin.

Nuorena en muista ajatelleeni, että on automaattista kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta ja perustaa perhe. Eikä minulla koskaan ollutkaan selvää tunnetta, että nyt pitää löytää vaimo.

Olen elämäni aikana ollut ihastunut moneenkin neitoseen, mutta asioiden eteneminen on kaatunut rohkeuden puutteeseen ja muihinkin syihin.

Se, että en ole rohjennut lähestyä naisia, on varmasti osittain itsetunnosta kiinni. Se on vähän nolokin psyykkinen juttu, jota en ole koskaan kenellekään sanonut.

Luulen, että pääsyy siihen, miksi en ole löytänyt sopivaa kumppania on se, että olen hengellinen ihminen, ja olisin halunnut löytää samanlaisen naisen.

Kun muutin Ouluun, kävin kaverini kanssa hengellisissä tapaamisissa. Eräässä keskusteluryhmässä tutustuin viehättävään neitokaiseen. Ihastuin ja ilmaisin hänelle kiinnostukseni ehdottamalla, että voisimme tavata ja annoin hänelle puhelinnumeronikin. Hän ei koskaan ottanut yhteyttä.

Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Meidän väliimme tuli jossain vaiheessa sellainen juopa, että minä tulin uskoon. Puhuin hänelle asiasta innokkaasti, mutta puhumani asiat eivät kelvanneetkaan hänelle, hän oli eri mieltä. Siinä ei syntynyt yhteyttä emmekä ole sen koommin nähneet.

Pian tuon jälkeen koko hengellinen piirikin loppui. Siitä kerhosta minulle on jäänyt kolme miespuolista ystävää, joiden kanssa olen pitänyt yhteyttä tähän päivään saakka.

Tuon jälkeen en ole pitkiin aikoihin käynyt paikoissa, joissa voisin tavata muita hengellisiä ihmisiä.

Ihminen on sen luonteinen, että kun se johonkin ihastuu, siinä ei paljon mieti, että onko ihastuksen kohde itselle sopiva. Ainakin oma ihastukseni viidenkympin villityksen aikoina ampui vähän yli. Hän ei ollut uskovainen ihminen, mutta muilla tavoin miellyttävä.

Valtaosaan elämäni ihastuksista olen törmännyt työpaikallani. Osa heistä on ollut määräaikaisissa työsuhteissa olleita nuorempia ihmisiä, joilla ei ollut vielä seurustelukumppaneita. He tulivat ja menivät ja olivat minulle hetkellisiä ihastuksia.

Yksikään ihastuksistani ei edennyt tapailuksi. Voi olla, että vastapuolella ei ole ollut kiinnostusta lainkaan. Toisinaan kävi niin, että kun ihastuttuaan alkoi vähän tuntea ihmistä, tajusi, että tämä ei ole lainkaan minulle sopiva henkilö. Jos jollain ihastukseni kohteella on ollut jo mieskaveri, se on ollut sillä selvä – en ole alkanut toisten miesten naisia kyselemään.

Osaan jutella naisten kanssa ja tulen jopa paremmin juttuun naisten kanssa kuin miesten. Naiset ovat avoimempia ja ilmaisevat tunteensa helpommin, se sopii minulle. Minulla on monia naisia ystävinä, mutta he ovat minua vanhempia.

 Se, että en ole rohjennut lähestyä naisia, on varmasti osittain itsetunnosta kiinni. Se on vähän nolokin psyykkinen juttu, jota en ole koskaan kenellekään sanonut.”

Vaikka minulla ei ole perhettä, olen saanut tilalle uskomattoman paljon muuta. Luoja on näin järjestänyt eikä minulla ole siihen mitään negatiivista sanomista. Monta upeaa ystävää olisi varmasti jäänyt tuntematta, jos minulla olisi perhe.

Sekin on hieno juttu, että yksin asuessa on helppo lähteä maalle nauttimaan hiljaisuudesta ja rauhasta. Harrastan metsässä kaikkea muuta paitsi metsästystä. Moni hakee metsästä henkistäkin voimaa, mutta minä saan sitä Jumalasta.

Perhe-elämää olen päässyt seuraamaan läheltä sisarteni luona. Heillä on yhteensä yhdeksän lasta, joista jokaiselle olen ollut mieluisana leikkikaverina aina pienestä pitäen. Olen saanut rusinat pullasta.

Nuorempana, alle nelikymppisenä, välillä huvittikin kun ihmiset kyselivät suhteistani. Osa kyseli siksikin, että olisin ymmärtänyt alkaa hakea sellaista. En koskaan loukkaantunut tai tullut surulliseksi kommenteista.

Huvittaviakin juttuja on tullut eteen. Kerran erään sukulaisnaiseni appiukko sanoi suoraan, että hän on minulle kateellinen, kun minulla ei ole kaveria. Ja eräs naisihminen kerran tokaisi kuultuaan, että en ole suhteessa, että ”Hyvä, sillä ei meidän kanssa pärjää”.

Moni tietää, että minulla ei ole kumppania juuri nyt, mutta vain muutama tietää, että minulla ei ole koskaan ollut seurustelusuhdetta. En tiedä ovatko ihmiset häveliäitä, mutta harva sitä kysyy.

Joskus on käynyt mielessä – ihan ohimenevänä ajatuksena – että entäs jos kirjoittaisin jonnekin treffipalveluun. Mutta en ole sitä tehnyt.

Nyky-yhteiskunnassa puhutaan paljon rakkaudesta ja sen löytämisestä. Näyttää, että se rakkaus kuitenkin sammuu äkkiä ja sitten pitää löytää uusi rakkauden kohde. Tulee sellainen tunne, että tällaisella rakkaudella haetaan vain uusia tunnekokemuksia ja -elämyksiä. Sisarteni perheitä seurattuani uskallan sanoa, että rakkaus on myös tavallisen arjen jakamista, varsinkin, jos on lapsia. Ei arjessa voi koko ajan olla vain ihania tunteita, ei se ruusuilla tanssimista ole.

Näyttää myös siltä, että nykyisin erotaan usein. Ehkä ajatellaan, että jos itsellä ei ole mukavaa, niin se on kaverin syy. Eikä välttämättä tulla ajatelleeksi, että onko itse antanut toiselle tilaa.

On silti varmasti parempi olla yksin kuin huonon kumppanin kanssa.

Kuvituskuva. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Yksin oleminen ei ole minulle ongelma, mutta olisihan se mukava, jos olisi samanhenkinen kaveri. Ei se ajatus kokonaan syrjässä ole. Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ja kärsivällinen ihminen, en minä vastaankaan panisi.

Ajatus elämänkumppanista on tullut usein mieleen luonnossa, sillä niitä kokemuksia olisi kiva jakaa jonkun toisen kanssa. On se varmasti käynyt joskus mielessä kotonakin.

Ajattelen, että oma kumppani on sellainen luottoihminen, johon voi luottaa joka tilanteessa. Sellainen, joka tulee lähelle ja on kiinnostunut minusta. Voisimme hänen kanssaan jakaa elämää ja puhua luottamuksella kaikesta.

Muutama kuukausi sitten minulta loppuivat työt ja samalla työyhteisökin jäi pois. Olen toistaiseksi nauttinut siitä, että ei ole tarvinnut kuulla päivittäin kiroilua ja radion ränkytystä, mutta on se mielessä käynyt, että onkohan sitä talvella joka päivälle puhekaveria. Nyt olen käynyt paljon vanhempieni luona, tehnyt ulkoilujuttuja ja muuta. Talvella olen sitten enemmän kaupungissa.

Olen elänyt niin pitkään yksin, että jos nyt löytyisi kaveri, saisi nähdä, että miten sitä sopeutuisi. Siinä ei varmaan kannattaisi mennä hetken hurahduksesta yksiin vaan pitäisi kunnolla seurustella, että tottuisi tilanteeseen.

Ettei kävisi niin, että alkaisi pahasti tökkiä ja sitten olisimme pettyneitä molemmat. Vaatiihan se sopeutumista kun ihmisillä voi olla niin erilaisia tapoja esimerkiksi siisteyden suhteen. Vaikka olen vanhapoika, niin kyllä minäkin siivoan. Toisinaan tahtoo tavaroita jäädä pöydille vaan nyt on enemmän aikaa laittaa niitäkin järjestykseen.”

Matin nimi on muutettu