”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

40-vuotias ja neljän alle 10-vuotiaan lapsen äiti Laura otti eron miehestään 12 yhteisen vuoden jälkeen ja aloitti suhteen 25-vuotiaan Pekan kanssa. Päätös oli hänen elämänsä paras.

23.7.2017 9:04

Hyvinkäällä sijaitsevan Hostelli Palopuron emäntä Laura Mustola kertoo, että seksi on ollut hänelle aina tärkeä asia – se pitää pään kasassa. Kun seksi alkoi edellisessä suhteessa vähentyä, tiesi Mustola, että suhteen lopun alku oli koittanut.

– Vuosien saatossa tulimme siihen pisteeseen, että pidimme toisiamme siskona ja veljenä. Lopulta yhteinen vapaa-aikakin alkoi hiertää, Mustola kertoo.

Yhteinen aika kului lopulta alkoholin säestämänä. Yrittäjän stressiä purettiin pullon suun kautta ja Mustola kertookin juomisesta tulleen yhteinen harrastus.

– Yhteiset illat kuluivat riitelyn ja juomisen merkeissä. Lapset kärsivät tilanteesta, eikä kenelläkään ollut hyvä olla. Yhtenä iltana kysyinkin esikoiseltani ja toiseksi vanhimmalta lapseltani, miltä heistä tuntuisi, jos eroaisimme ex-mieheni kanssa. Molemmat sanoivat itku silmässä, että ei miltään, Mustola kertoo.

Lopulta Mustola uskalsi ottaa ratkaisevan askeleen ja kertoi miehelle lähtevänsä. Tähän päätökseen vaikutti osaltaan 25-vuotias Pekka, jonka Mustola oli tavannut aiemmin.

Lauran tarinasta kertoi aiemmin paikallislehti Aamuposti.

”Se oli ahdistava kulissi”

Mustola muistelee aiempaa suhdettaan, jossa kenelläkään ei ollut hyvä olla. Yhteistä taivalta oli takana 12 vuotta, joista viimeisin vuosi oli Mustolan mukaan pelkkää alamäkeä.

– Suhde ei tuntunut enää toimivan lainkaan. Se oli ahdistava kulissi, jossa piti esittää jotain ihan muuta. Läheisyys puuttui täysin.

Seksi kuului liittoon ainoastaan silloin, kun molemmat osapuolet olivat humalassa. Tässä tilanteessa ei tullut ajateltua tarkemmin sitä, kenen kanssa seksiä harrasti.

– Minulle tuli sellainen olo, että olimme liian kavereita. Turrutimme itsemme alkoholilla, että pystyimme harrastamaan seksiä, Mustola muistelee.

– Parisuhteen säilymisen kannalta seksi tekee hyvää. Jos siitä alkaa toinen kieltäytyä, tietää nopeasti, miten siinä tulee käymään.

Nuori mies antoi puhtia

Mustola oli tuttuun tapaansa hoitamassa hostellilla asioita, kun ovesta astui sisään komea nuorimies Pekka. Mustola muisti nähneensä tämän aiemmin yhteisissä pikkujoulujuhlissa, jolloin kaikki oli vielä ollut suhteellisen hyvin senhetkisessä avioliitossa.

Juttu luisti niin, että molemmat alkoivat lähetellä toisilleen tekstiviestejä.

– Hain elämäniloa kulissiin, jota pidimme kotona pystyssä. Laitoin yhtenä hiljaisena päivänä Pekalle viestiä, mikä aloitti päivittäisen viestittelyn. Joka päivä tuntui yhä enemmän, että tuon kanssa haluan olla, Mustola kertoo.

Tuohon aikaan Mustola oli vielä naimisissa ex-miehensä kanssa. Viestittelyn salailu alkoi kuitenkin painaa.

– Salassapito oli hullua ja tosi stressaavaa. Muutaman kerran laitoin jo Pekalle, että nyt en enää pysty tähän, että yritän vielä kotona.

Koska kaikki kuitenkin tuntui paremmalta Pekan kanssa, uskalsi Mustola vihdoin tehdä päätöksen, vaikka se tuntuikin vaikealta. Hän kertoi miehelleen, että kaikille olisi parasta, jos he eroaisivat.

– Sanoin, että nyt lähden. Kerroin, että en enää pysty tähän, koska jollekin käy vielä huonosti, sillä alkoholilla läträäminen oli lähtenyt käsistä. Muutin hostelliin ja jätin kaiken. En vaatinut mitään – en asuntoa tai muutakaan, Mustola kertoo ja jatkaa:

– En ymmärrä, miksi ihmeessä ero pitäisi tehdä lasten kustannuksella. Heillä turvallisuus säilyi toisessa kodissa, jota ei tarvinnut ruveta rikkomaan. Ei tarvinnut lähteä käräjäoikeuteen tappelemaan, Mustola sanoo.

Tämän jälkeen Laura ja Pekka pystyivät olemaan avoimesti yhdessä – ja Laura Mustola alkoi kutsua itseään leikkisästi Palopuron puumaksi.

Nyt kaikki toimii

Nyt tuore pari on ollut yhdessä reilun vuoden. Puhuttu on jo naimisiinmenostakin. Aluksi 15 vuoden ikäero tuntui sukulaisista suurelta, mutta nykyään aiheesta ei tarvitse enää keskustella.

– Oli meillä omat haasteemmekin. Oma äitini on vanhan kansan ihminen. Häntä piti vakuutella, että tämä on askel oikeaan suuntaan. Pekan puolellakin ihmeteltiin ääneen tilannetta. Onneksi nyt kaikki ovat hyväksyneet parisuhteemme, vaikka puolitutut ehkä puhuvatkin, mahtaako suhteemme kestää, Mustola kertoo.

Tärkeintä Mustolalle oli kuitenkin lasten suhtautuminen Pekkaan.

– Lapset hyväksyvät nykyisen tilanteen ja suhtautuvat Pekkaan todella hyvin. Heiltä ei ole salattu mitään. Lapset ovat kysyneet ääneen miksi aiemmin piti juoda ja miksen tappele Pekan kanssa. Olen oppinut virheistäni. Se on parasta, mitä voin lapsilleni tehdä.

Seksielämäkin on mennyt uuden miehen myötä uusiksi. Puutteesta ei ole tietoakaan.

– Olen Pekan kanssa järjettömän onnellinen. Seksi on hyvää ja jos viime kerrasta on kulunut päivä tai kaksi, Pekka kyllä tietää, mitä tehdä, Mustola naurahtaa.

”Katso peiliin”

Mustola haluaa jakaa tarinansa siksi, että samojen ongelmien kanssa painivat uskaltaisivat ottaa asian esille. Hänellä on ohje tällaisille ihmisille:

– Katso peiliin. Miltä tuntuu? Hymyiletkö aamulla, kun heräät? Elämälle voi tehdä itse mitä haluaa. Se ei välttämättä tarkoita automaattisesti eroa, mutta jos toisen läsnäolo ottaa päähän, eikä pysty kuvittelemaan seksiä ilman alkoholia tämän kanssa, kannattaa miettiä millä kantilla suhde on.

Mustola toivoo auttavansa muita ihmisiä kertomalla omia kokemuksiaan elämästä, joita hän perustamallaan Yhden Tähden Tarina -Facebook-sivustolla jakaa. Sivustosta tykkää tällä hetkellä yli 2500 ihmistä.

Mustola ei tiedä, olisiko kaikki mennyt samalla tavalla, kuin mitä ne nyt menivät, jos ongelmat olisi otettu jo aiemmin esille.

– Olimme molemmat ex-mieheni kanssa työntäneet päämme pensaaseen. Teimme kokonaisen vuoden eroa. Olisi pitänyt kokeilla jo aiemmin olla hetki erillään ja katsoa, miltä se olisi tuntunut. Olisiko tullut toista ikävä, Mustola sanoo.

Mustola on onnellinen siitä, että ero saatiin hoidettua hyvin.

– Olen ex-miehelleni kiitollinen siitä, miten saimme lopulta eron hoidettua – järkevästi kuten aikuiset ihmiset. Hän sanoikin, että avioliittomme ei ehkä ollut onnistunein, mutta avioero oli ehdottomasti Suomen järkevin, Mustola kertoo.

Nyt lapset ovat vuoroviikoin isällään ja äidillään. Kova ikävä ehtii tulla jo viikossa, mutta Mustola tietää, että tämä on parasta lasten kannalta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?