Ensin hän vaikuttaa ihannoivan kaikkea kumppanissaan, ja yhtäkkiä mielipide kääntyykin tyystin. Parisuhde narsistin kanssa on yhtä tunteiden vuoristorataa.
– Narsistit ovat äärimmäisen statusorientoituneita. Kun he valitsevat kumppanin rinnalleen, he ajattelevat toisen lisäävän omaa statusta ja itsevarmuutta, kertoo psykologi Elinor Greenberg Refinery29-sivustolla.
Tästä syystä narsisti myös päättää suhteen heti siinä vaiheessa, kun ei saa siitä nostetta omalle egolleen.
Oletko pohtinut, onko entinen kumppanisi narsisti? Greenberg listaa kolme asiaa, jotka saattavat paljastaa totuuden.
1. Ylistävät epäonnistuneita suhteita
Narsistin näkemyksellä ja todellisuudella on vain vähän yhteistä. Persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei näe omassa käytöksessään vikoja, joten surkeasti pieleen menneet suhteetkin ovat heille omalta osalta onnistumisia.
– Narsisti vaalii suhteen hyviä aikoja ja puhuu muille ihmisille ainoastaan niistä. Hän saattaa väittää olleensa loistavia kumppaneita, ja syyttää toista siitä, ettei mikään kelvannut, Greenberg kertoo.
2. Siirtyy kumppanista toiseen pikavauhtia
Aina lennosta vaihtaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että ihminen olisi narsisti. Jos vaihtaminen on kuitenkin toistuvaa, eikä koskaan herätä ihmisessä tunteita, hän saattaa olla narsisti.
– Toiset ihmiset ovat narsistille vaihtotavaraa, joten he voivat kierrättää kumppaneita nopeasti persoonallisuustyypistään riippuen, Greenberg kertoo.
3. Yrittää luikerrella takaisin elämääsi
Eron jälkeen narsisti voi yrittää ottaa toistuvasti entiseen kumppaniinsa yhteyttä varsin positiivisessa mielessä. Syy on siinä, että persoonallisuushäiriöstä kärsivä unohtaa suhteen aiemmat vaikeudet nopeasti, koska niiden muisteleminen voisi saada hänet itsensä huonoon valoon. Hän saattaa jopa yrittää saada entisen kumppaninsa rakastumaan itseensä uudelleen.
– Koska narsisti ei pidä epäonnistumisesta, hän ei ota vastuuta siitä, että suhteen päättyminen saa olon tuntumaan epätoivoisen surulliselta. Vasta eron jälkeen hän ymmärtää, että joku on rakastanut häntä ja hänellä on ollut elämässään jotain hyvää.
Huomio! Eksäsi saattaa olla myös ihan vain ikävä ihminen. Kaikki itsekäs ja epämiellyttävä käytös ei nimittäin kieli persoonallisuushäiriöstä.
Lue lisää aiheesta: Selvä narsisti vai sittenkin vain törppö?
Lue myös:
Elätkö introvertin narsistin kanssa? 7 merkkiä paljastaa
Miten sinä käyttäytyisit tässä tilanteessa? Asiantuntija kertoo, mitä psykopaatti tekisi
Narsistin puoliso kertoo: ”Elämästäni tuli helvettiä”