Joka neljäs suomalaisista tyydyttää itsensä monta kertaa viikossa – nämä ovat tavallisimmat paikat sooloseksille - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Joka neljäs suomalaisista tyydyttää itsensä monta kertaa viikossa – nämä ovat tavallisimmat paikat sooloseksille

Neljännes suomalaisista masturboi monta kertaa viikossa, kertoo RFSU:n tuore kyselytutkimus.

On tavallista, että parisuhteessakin harrastetaan itsetyydytystä.­

15.2.2017 11:09

Itsetyydytystä pidetään kyselyn mukaan tärkeänä. Kyselyyn vastanneista miehistä 41 prosenttia masturboi useasti viikon aikana, kun 30 prosenttia naisista kertoi masturboivansa harvemmin kuin joka toinen kuukausi.

Tavallisin paikka masturboinnille on makuu- tai kylpyhuone. 13 prosenttia vastaajista on tyydyttänyt kuitenkin itseään myös yleisessä WC:ssä ja jopa 18 prosenttia työpaikallaan.

Yhä yleisempää

Myös Väestöliitossa on tutkittu ihmisten itsetyydytystä jo pitkään. Vuosien saatossa itsetyydytyksestä on tullut yhä yleisempää: kahdeksassa vuodessa itsetyydytysaktiivisuus on kasvanut eri ikäryhmissä ja molemmilla sukupuolilla noin 10 prosenttia.

Viimeisimmän, vuonna 2015 tehdyn Väestöliiton Finsex-tutkimuksen mukaan alle 40-vuotiaista miehistä 90 prosenttia oli tyydyttänyt itsensä viimeisen kuukauden aikana. Naisten kohdalla luku oli 75 prosenttia.

– Masturboinnista on tullut trendiseksiä, mikä on mainio ja hyvä asia, kertoo kliininen seksologi ja psykoterapeutti Tarja Santalahti Väestöliitosta Helsingin Sanomille.

Yleistä myös parisuhteessa

Myös parisuhteessa harrastetaan usein itsetyydytystä. Finsex-kyselyn tulosten mukaan alle 10 vuotta kestäneissä parisuhteissa itsetyydytystä on harrastanut viimeisen kuukauden aikana neljä viidesosaa miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista.

– Kun ihmiset nauttivat omasta itsestään syyllisyyttä tuntematta, he osaavat myös kuvata paremmin kumppanilleen, mistä he pitävät, Santalahti toteaa Helsingin Sanomille.

RFSU:n kyselyyn osallistui 1 000 15–65-vuotiasta suomalaista. Vuoden 2015 Finsex-tutkimuksessa oli mukana 6 000 18–79-vuotiasta miestä ja naista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?