Seitsemästä hyvän parisuhteen avaimesta nämä 2 merkitsevät oikeasti - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Seitsemästä hyvän parisuhteen avaimesta nämä 2 merkitsevät oikeasti

Hyvä uutinen: toimivan parisuhteen avaimet ovat jokaisen ulottuvilla.

10.1.2017 21:11

Katso videolta 5 seksuaaliterapeutin neuvoa, miten puhua kumppanille seksistä.

Hyvän parisuhteen salaisuudesta on tehty kymmeniä ja taas kymmeniä tutkimuksia. Milloin on ennustettu suhteen kestävyyttä seksikumppaneiden määrän tai jopa puolison pituuden perusteella. Tuore maailmanlaajuinen tutkimus paljastaa kuitenkin enemmän siitä, mitkä kaksi seikkaa ovat hyvän ja kestävän parisuhteen avaimet.

Tutkimus esiteltiin Journal of Couple & Relationship Therapy -julkaisussa ja siitä uutisoi muun muassa Psychology Today.

Tutkimuksessa keskityttiin parisuhteen osapuolten taitoihin, ei niinkään synnynnäisiin ominaisuuksiin. Ensin tutkijat listasivat tutkimustensa pohjalta 7 keskeistä parisuhteen perustaitoa:

1. Kommunikaatio

Kyky kuunnella, jakaa ajatuksia ja keskustella rakentavaksi

2. Konfliktien ratkaisu

Pysyt tiiviisti läsnä ja itse asiassa, myös riitatilanteissa. Olet valmis antamaan ja pyytämään anteeksi tarvittaessa.

3. Kumppanin tunteminen

Tunnet puolisosi mieltymykset ja välität hänen toiveistaan. Osaat pitää hauskaa hänen kanssaan.

4. Elämäntaidot

Osaat pitää huolen taloudesta, työstä ja terveydestä.

5. Itsetuntemus ja kyky pitää itsestä huolta

Tunnet omat heikkoutesi ja vahvuutesi, ja olet valmis tekemään töitä oppiaksesi vanhasta. Osaat myös asettaa henkilökohtaisia päämääriä ja tavoitella niitä.

6. Seksi ja romantiikka

Välität kumppanisi seksuaalisesta tyytyväisyydestä. Annat aikaa läheisyydelle ja haluat myös pysyä viehättävänä kumppanisi silmissä.

7. Stressinhallinta

Sinulla on useita eri keinoja hoitaa stressiä.

Kommunikaatio ja kumppanin tunteminen ratkaisevat

Tutkijat halusivat selvittää, mitkä kaksi parisuhteen perustaitoa nousevat muiden yläpuolelle. He tekivät tutkimuksen ensin 2000 aikuisella vuonna 2013 ja toisen kerran vuonna 2016 vielä 25 000 aikuisella yli 56 eri maasta.

Tulokset olivat lähes identtiset molemmilla kierroksilla. Ehkä yllättävästikin seksi ja romantiikka ei noussut ykkös- eikä edes kakkossijalle, vaan tärkeimmiksi hyvän suhteen peruspalikoiksi nousivat kommunikaatio ja kumppanin tunteminen.

– Jos unohdat kumppanisi syntymäpäivän tai vuosipäivän, se voidaan tulkita niin, että kumppanisi ei kiinnosta sinua, tutkijat summaavat.

Tutkijat havaitsivat myös, että naiset päihittivät miehet kommunikaatiossa, kumppanin tuntemuksessa, seksissä ja romantiikassa, miehet taas muissa taidoissa. Yli 35-vuotiaat saivat paremmat pisteet konfliktinratkaisukyvystä, elämäntaidoista ja itsehoidosta. Nuoremmat aikuiset sen sijaan pärjäsivät keskimäärin paremmin kommunikaation, seksin ja romantiikan alueilla.

Romantiikkaa voi opetella

Tutkijat uskovat, että sekä kumppanin tuntemusta että kommunikaatiota voi opetella. Ei tarvita maagista, elämää suurempaa sielunkumppanuutta. Usein riittää, kun teet vähän taustatöitä ja opettelet perusasiat kumppanistasi.

Toki jos et ole pätkääkään kiinnostunut kumppanisi tekemisistä, se on vahva merkki siitä, että olet väärässä suhteessa – lue täältä muut vaaranmerkit.

Moni luottaa rakkaudessa räiskyvään romantiikkaan. Kuitenkin tutkimusnäyttö puhuu yhä vahvemmin sen puolesta, että rakkaus ja seksi eivät ole pelkkää kemiaa, vaan myös opeteltavia taitoja.

Aiemmin Ilta-Sanomat kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan tutkitusti seksielämäänsä tyytyväisimpiä ovat ne, joilla on ”seksuaalinen kasvuasenne”. Nämä parit uskovat siihen, että seksitaitoja ja jopa viehätysvoimaa voi harjoitella, ja siksi he ovat valmiita tekemään hyvän seksin eteen töitä. Toisin sanoen he ovat valmiita kommunikoimaan ja opiskelemaan kumppaninsa mieltymyksiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?