Seksi & Parisuhde

Psykoterapeutti selvitti, millainen on tyypillinen pettämisen uhri: ”Suurin osa oli elänyt romanttisen rakkauden mallitarinassa”

Julkaistu:

Pettäminen
Psykoterapeutti Annikki Kaikkosen mukaan petettyjen tarinoissa on häkellyttävän paljon samankaltaisuuksia.
Pettämisen uhriksi joutuvat sekä miehet että naiset, nuoret että vanhat. Mutta millainen on keskimääräinen petetty? Tätä selvittää psykoterapeutti Annikki Kaikkonen vastikään ilmestyneessä teoksessaan Uskottomuus – Syyt ja seuraukset (Minerva).

Teos pohjaa Kaikkosen väitöstutkimukseen, jota varten hän haastatteli suomalaisia pettäjiä ja pettämisen uhreja.

Kaikkosen mukaan hänen haastattelemansa petetyt ovat eri ikäisiä ja eri puolilta Suomea, mutta heidän tarinoissaan on häkellyttävän paljon samaa. Kaikkonen kuvaa tyypillisiä petettyjä ”Hannoiksi”. Nämä asiat yhdistävät valtaosaa heistä:

1. Suhde oli ennen pettämistä ”puhdas”

Ennen pettämisen paljastumista valtaosa ”Hannoista” oli elänyt romanttisen rakkauden ja elinikäisen liiton mallitarinassa. Useimmat kuvasivat suhdettaan tyydyttäväksi ja tasavertaiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hanna on myös luottanut mieheensä ja uskonut lukevansa tätä kuin avointa kirjaa. Suurin osa myös olettaa pettämisen johtuvan siitä, että kumppani on löytänyt uuden, nykyistä paremman suhteen.

2. Pettämisen uhrilla on pieniä lapsia

Pettämisen paljastumisen hetkellä Hannalla on pieniä lapsia. Lasten syntymä on merkinnyt kiintymyksen vahvistamista, eikä sen ole ajateltu koetelleen suhteen tasavertaisuutta.

3. Petetyllä oli ihannetarina, jonka pettäminen mursi

Tyypillinen Hanna on odottanut elämän olevan helposti ennakoitavaa ja turvallista: opiskeluista työelämään, kodin löytämisestä perheen perustamiseen. Uskottomuus kuitenkin murentaa ihannetarinan. Petetty voi joutua käymään vuosikausia läpi vaikeita kysymyksiä elämän tarkoituksesta.

Selviäminen edellyttää myös valikointia: petetty joutuu torjumaan hyviä muistoja perhe-elämästä ennen pettämistä.

4. Petetty etsii syitä vimmaisesti

Hanna ponnistelee kovasti myös kumppaninsa puolesta ja etsii syitä siihen, miksi tämä petti. Suurin osa näkee ongelmien kumpuavan joko puolison työmaailmasta tai muuten parisuhteen ulkopuolelta.

Tyypillinen petetty ottaa koko parisuhteen hoidon vastuulleen. Itsensäruoskinta saattaa jatkua vielä vuosia kriisin jälkeen.

Millaisia kokemuksia sinulla on uskottomuudesta? Oletko sinä ”Hanna” tai hänen miespuolinen vastineensa ”Hannu”? Keskustele.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt