Rakastelun määrä romahti, sooloseksi yleistyy – Maisa, 21: ”Teen niin useamman kerran päivässä” - Seksi & Parisuhde - Ilta-Sanomat

Rakastelun määrä romahti, sooloseksi yleistyy – Maisa, 21: ”Teen niin useamman kerran päivässä”

Me suomalaiset harrastamme seksiä koko ajan vähemmän mutta masturboimme koko ajan enemmän. Tilastojen mukaan seksuaaliset halut ovat kyllä pysyneet samana vuosikymmenestä toiseen, mutta niiden toteuttaminen toisen ihmisen kanssa on vähentynyt. Mitä ihmettä libidollemme on tapahtumassa?

Masturbointi on helppo tapa hoitaa homma, mutta ei se tuo samaa tyydytystä kuin seksi, kertoo 21-vuotias Maisa. Kuvituskuva.

16.9.2016 20:16

Reilu vuosikymmen sitten sähköposteissa kiersi karvalakkimallin nettitesti unelmien kumppanista. Kysymyksiin vastaamisen jälkeen vastaajan tietokoneruutuun lävähti ”juuri sinulle sopivan” seksikumppanin kuva: löyhässä nyrkissä oleva oikea käsi.

Härskiksi läpäksi tarkoitettu harmiton testi taisi olla enne: tilastojen valossa suomalaisten seksielämä on kuin onkin muuntumassa kahdenkeskisestä nautinnosta tyydyttävään kohtaamiseen oman käden kanssa.

KUN vertaillaan parikymppisen nuoren seksielämää vuonna 1971 ja nyt, 45 vuotta myöhemmin, sukupolvien väliltä löytyy huomattavia eroja.

Vuonna 1971 25–34-vuotiaat miehet peuhasivat lakanoissa kahdeksan kertaa kuussa ja samanikäiset naiset seitsemän kertaa kuussa.

 Vuonna 1971 25–34-vuotiaat miehet peuhasivat lakanoissa kahdeksan kertaa kuussa ja samanikäiset naiset seitsemän kertaa kuussa.

Itsetyydytystä oli paljon vähemmän kuin nyt. Tuolloin häpeällistä leimaa kantaneesta sooloseksistä nauttivat eniten 18–24-vuotiaat miehet, joista vain yli 40 prosenttia oli harrastanut itsetyydytystä kyselykuukauden aikana. Samanikäisistä naisista neljännes oli harrastanut sooloseksiä.

Vuonna 1971 yli nelikymppisten naisten enemmistö ei ollut koskaan koskenut itseensä masturboidakseen, eikä kolmannes samanikäisistä miehistäkään ollut sitä kokeillut.

SEKSI oli avioliittokeskeistä. Naimisiin mentiin nykyistä nuorempina ja sen vuoksi seksikumppaneitakin oli paljon vähemmän kuin nyt:

– Kun oli menty avioliittoon, sitten seksiä kyllä harrastettiin. Tästä kertoo sekin, että esimerkiksi 1950-luvulla syntyneistä naisista yli puolet meni naimisiin ensimmäisen seksikumppaninsa kanssa, kuvailee tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta.

 1950-luvulla syntyneistä naisista yli puolet meni naimisiin ensimmäisen seksikumppaninsa kanssa.

Ja kun seksin iloihin oli lupa sukeltaa, yhdyntämäärät olivat suuria. Siitä oli kiittäminen säädyllisen aviovuoteen lisäksi myös e-pillereitä ja kondomeja, jotka saapuivat kaiken kansan ulottuville 1960-luvulla.

VÄESTÖLIITON vuoden 2015 Finsex-kyselyssä luvut ovat kääntyneet päälaelleen. Suurin itsetyydytyksestä nauttiva ryhmä on edelleen 18–24-vuotiaat miehet, joista nyt lähes kaikki ovat masturboineet kyselykuukauden aikana. Samanikäisistä tytöistä sooloseksiä harrasti liki neljä viidestä.

Samaan aikaan varsinaiset yhdyntämäärät ovat tippuneet tasaisesti jokaisessa ikäryhmässä: 25–34-vuotiailla naisilla on enää 4,5 yhdyntäkertaa kuussa, ja samanikäisillä miehillä viisi kertaa kuukaudessa.

VIELÄ 1990-LUVULLA yhdyntöjen määrät olivat sekä miehillä että naisilla liki 1970-luvun tasoa.

Nykyisin seksi ei ole sidoksissa naimisiin menemiseen eikä lasten saamiseen. Asenteiden vapautumisen ansiosta nykynaisilla onkin viisi kertaa enemmän seksikumppaneita kuin edellisen sukupolven naisilla 1970-luvun alussa.

Nykytilanne näkyy sekä syntyvyys- että avioliittotilastoissa. Tilastokeskuksen huhtikuisissa tilastoissa ensisynnyttäjien ja ensiavioitujien keski-ikä on noussut tasaisesti. Vuonna 1982 ensisynnyttäjän keski-ikä oli 25,5 vuotta, nykyisin 28,5. Vuonna 1982 naimisiin mentiin 24-vuotiaina, nykyisin ensiavioitujan keski-ikä on 31 vuotta.

SAMAAN aikaan yhdyntäkertojen määrän laskemisen kanssa seksi ja seksuaalisuus ovat yhteiskunnassa näkyvämmässä asemassa kuin koskaan aikaisemmin. Seksi on sallittua, siitä puhutaan ja siihen kannustetaan. Nautinto on sallittua ja itsetyydytys on tärkeä osa seksuaaliterveyden ylläpitämistä.

Nykynuorten ei tarvitse hankkia seksuaalikasvatustaan Anttilan kuvastojen alusvaatemallien vartalonpiirteitä arvioimalla. Seksuaalikasvatukseen panostetaan jo koulussa ja netti on pullollaan enemmän ja vähemmän pätevää opetusmateriaalia.

Myöskään masturboinnin innoittamiseen sopivaa materiaalia ei tarvitse ostaa vaivihkaa ruskeassa paperipussissa lähikiskalta tai piipahtaa häveliäästi asemanseudun videoliikkeessä – tai turvautua nuhruiseen VHS-kasettiin kuten ennen:

”1990-luvun alussa minulla oli oma videokasetti, jolle nauhoittelin kaikenlaista vähänkään eroottiselta vivahtavaa: tyttö juoksemassa rannalla bikineissä, tai toinen tanssikilpailuissa. Kerran sain nauhoitettua sille jonkin pätkän aataminaikuisesta mustavalkoisesta pornofilmistä. Pian sen jälkeen nauha katosi. Epäilen, että äitini tsekkasi nauhan ja hävitti sen.”

Jarno, 35, parisuhteessa

Visuaalisen puolen saatavuus mullistui viimeistään ilmaispornosivustojen myötä, ja design-dildonkin voi hankkia postimyynnistä ihan kotiovelle tai apteekista samalla kuin seuraavan kuukauden vitamiinit.

”Joskus nuorempana käytin paljonkin nettipornoa. Lopetin sen melkein kokonaan sen jälkeen, kun alkoi tuntua, että sen kautta menetän tiettyä herkkyyttä puuhaillessani naisten kanssa.

Jarkko, 33, juuri eronnut

Tilastojen mukaan nettipornon käyttö on lisääntynyt huomattavasti masturboinnin yhteydessä vuodesta 2007 alkaen. Tuolloin netti alkoi pursuta helposti lähestyttävää ilmaispornoa.

VOIKO nuorten aikuisten nousseiden masturbaatiolukujen takana olla osin se, että uusi sukupolvi on aiempaa kiinnostuneempi hyödyntämään puolivirtuaalisen seksielämän mahdollisuudet?

Virtuaaliseksi esimerkiksi Tinderin tai Skypen kautta mahdollistaa satunnaiset kanssamasturbaatiot etäkumppanin kanssa – ja sen, etteivät oikeat suhdekiemurat tule suotta sotkemaan hyvää mielikuvitusleikkiä.

Voihan sitä spekuloida.

Tosiasia kuitenkin on, että sinkkujen määrä Suomessa on kasvanut. Tänä päivänä tässä maassa elää miljoona ihmistä yksin. Vaikka sinkkumarkkinat ovat aiempaa suuremmat, kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Väestöliiton ja Tilastokeskuksen mukaan pohjoisessa Suomessa asuu enemmän naimattomia miehiä ja etelässä taas naimattomia naisia.

Sinkulle sooloseksi onkin käytännön sanelema juttu.

”Sinkulle masturbaatio on helppo keino saada tyydytys. Varsinaiset seksitilaisuudet tulevat eteen sattumien kautta, tai friends with benefits -suhteissa.”

Sakke, 24, sinkku

”Masturbointikertojen määrä riippuu kuukautiskierrosta. Joinakin viikkoina teen niin useamman kerran päivässä, joskus taas menee useampi viikko niin, ettei kiinnosta. Masturbointi on helppo tapa hoitaa homma, mutta ei se tuo samaa tyydytystä kuin seksi.”

Maisa, 21, sinkku

”Minua ei kiinnosta lähteä baareista etsimään yhden illan juttuja. Haluan suhteen, kunnon tunnetta ja rakastelua. Mikäli pitää vain haluja tyydyttää, niin kyllä siinä toimii oma käsikin mukavasti.”

Jarkko, 33

Nautinto on ihmiselle tärkeää. Oma käsi on siitä helppo seksikumppani, että se on aina lähellä, eikä sillä ole huonoja päiviä. Se toimii myös silloin, kun puolisot rojahtavat sänkyyn väsyneinä eri aikoihin, tai yhteistä aikaa tai halua ei vain ole.

Itsetyydytyksen aktiivisuus ei Väestöliiton Finsex-kyselyn mukaan johdukaan vain mahdollisesta kumppanin ja sitä kautta seksuaalisen kanssakäymisen puutteesta. Sooloseksi on lisääntynyt myös parisuhteessa elävillä miehillä ja naisilla.

Myös alle kymmenen vuotta kestäneissä parisuhteissa itsetyydytystä harrastaa neljä viidesosaa miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista.

”Edellisessä suhteessani kiinnostus kumppaniani kohtaan laski radikaalisti ennen eroamme. Siksi harrastin mieluummin sooloseksiä. Huomasin ennen eroamme myös kotitietokoneemme historiatiedoista, että avopuolisoni oli ollut samalla asialla omalla tahollaan, mutta en kysynyt häneltä siitä. En kokenut, että asia olisi minulle kuulunut.”

Anna, 29, parisuhteessa

”Mikäli suhteen seksissä on taukoja, masturboin kyllä. Itselläni kivekset täyttyvät niin, että ne alkavat särkeä, ja silloin on syytä purkaa paineet.”

Jarkko, 33, juuri eronnut

ONKO KAHDENVÄLISESTÄ seksistä tullut näkyvyytensä vuoksi niin arkipäiväistä, että se on lakannut kiinnostamasta?

Vai tuleeko paljasta pintaa niin monesta tuutista, että sille ei ole enää tarvetta kotivällyjen välissä?

Väestöliiton tutkimusprofessoria Osmo Kontulan mukaan mediamaailman seksikkyys ei vaikuta haluihin. Suomalaisten seksuaaliset halut ovat kyllä pysyneet samana vuosikymmenestä toiseen, mutta niiden toteuttaminen toisen ihmisen kanssa on vähentynyt.

– Toive siitä, kuinka monta yhdyntää voisi olla viikossa, jos siitä voisi itse päättää, on edelleen samoissa lukemissa kuin 1970-luvulla. Toteutunut määrä suhteessa toiveeseen on ollut pienempi. Osittain sitä kompensoidaan masturbaatiolla, Kontula selventää.

MIKSI KAHDENKESKISTÄ seksiä ei sitten harrasteta, jos sitä halutaan?

– Vaikka kiinnostus ei ole vähentynyt, mahdollisuudet toteuttaa seksiä ovat vähäisemmät, Kontula aloittaa.

Varsinkin ruuhkavuosien aikana, jolloin arki on aikatauluttamista työn, kodin, päiväkodin, koulun ja kaikkien perheenjäsenten harrastusten välillä, ihmiset kokevat elämänsä kiireisemmäksi ja stressaavammaksi kuin aikaisemmin.

– Elämä tuntuu vaativan liikaa. Iltaisin ollaan väsyneempiä kuin ennen, eikä jakseta. Seksitilaisuuksiin ei pystytä tarttumaan niin kuin ennen.

Tämän allekirjoittavat myös kolmen vilkkaan pojan vanhemmat, jotka löytävät kahdenkeskistä aikaa seksille kerran tai kahdesti viikossa:

”Seksin ajankohta on silloin kun lapset nukkuvat. Jo tehdyillä lapsilla on muutenkin ehkäisevä vaikutus: vaikka päivällä tekisi mieli, illalla voi olla jo eri fiilis. Toisinaan olemme käyttäneet erilaisia tilaratkaisuja kuten vessaa tai autotallia. Meidän libidot ovat olleet aina samalla tasolla: toisen ei tarvi vongata eikä toisen pakosta antaa. Siksi masturbaatio ei ole meillä lisääntynyt, kyllä me enimmäkseen kahdestaan nämä jutut hoidetaan.”

Pirkko, 35, ja Juha, 38

Toteutuman ja toiveiden kohtaamattomuus ei ole vain perheellisten ongelma. Ero seksitoiveiden ja niiden toteutumisen välillä alkaa vaivata jo parikymppisiä:

– On opiskelua, työelämää, seurustelua, sosiaalista mediaa ja harrastuksia, Kontula listaa.

23-vuotias Kiia ja 21-vuotias Maisa myöntävät, että seksi ei ole elämässä niin merkittävässä roolissa, että sitä tulisi ajateltua edes päivittäin muilta jutuilta. Tärkein asia, joka kiilaa seksin edelle toistuvasti on molemmilla sama: opiskelu.

Millainen on suomalaisen seksielämän tulevaisuus, Osmo Kontula?

– Itsetyydytys tulee lisääntymään, se on varma trendi joka tapauksessa.

Se, kuinka paljon tulemme jatkossa harrastamaan lihallista kahdenkeskistä seksiä, liittyy tutkimusprofessorin mukaan yleisen elämäntavan muutokseen, siihen, mihin haluamme ja voimme aikamme käyttää.

– Tähän liittyy myös se, kasvavatko työelämän ja muun elämän vaatimukset ja millaisiksi elämänrytmi ja elämäntapa kehittyvät.

Kontulan tuntuman mukaan toivoa on, sillä suomalaisten yhdyntäaktiivisuus ei ole putoamassa enää niin paljon kuin se oli muutama vuosi sitten.

– Aktiivisuus riippuu siitä, minkä verran sille jää tilaa parisuhteessa. Jos tuntuu, että seksille jää liian vähän tilaa, täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja katsoa, mitä asialle voi tehdä.

”Harrastin seksiä ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana silloisen säätöni kanssa. Halusin seksiä itse, enkä valitsisi toisinkaan. Moni kaveripiiristäni menetti neitsyytensä samaan aikaan. Siitä oltiin puhuttu jo piiitkään, ja tapahtumaa oikein odotettiin.”

Maisa, 21, sinkku

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?