Rohkeutta peliin! Tiinan, 28, deittivideo ihastuttaa netissä – taustalla vedonlyönti

rac

Julkaistu:

Deittailu
Sympaattinen deittivideo leviää sosiaalisessa mediassa.
Vähän erikoisemman seuranhakuilmoituksen tarina alkoi touko-kesäkuun vaihteessa, kun kaverukset Tiina Turunen ja Hanna Nivala makoilivat sohvalla ja pohtivat Tiinan miestilannetta. Tiina kun ei ole koskaan seurustellut. 15 vuotta toisensa tunteneet naiset päätyivät lyömään vetoa, saako Tiina itselleen kesäheilan ennen juhannusta.

– Vedonlyönnissä tavoitteena oli rakastunut tai ainakin kovasti ihastunut Turunen, Tiina itse sanoo.

Hanna ryhtyi salaa tuumasta toimeen ja keräsi Tiinan tuntevilta ihmisiltä valtavan määrän ääniviestejä, joissa ihmiset kehuvat Tiinaa. Sitten hän koosti keräämistään kertomuksista ja Tiinan valokuvista videon, ja julkaisi sen Youtubessa. Mukana videolla on myös Tiinan mäyräkoira Rommi, 4 vuotta.

Perjantaiyönä Hanna julkaisi videon. Hanna jännitti aluksi Tiinan suhtautumista videoon.


– Pienen alkujärkytyksen jälkeen hymy tuli huulille. Tiina kertoo IS:lle.

Videolla on lista Tiinan ihannemiehen ominaisuuksista. Videon lopussa on kuitenkin maininta, että riittää kunhan mies on ”kiva”. Tämän päätöksen teki videon tehnyt Hanna.

– Turha rajata liikaa, Hanna nauraa.

Tavoitteena on paitsi ensimmäinen oikea miesystävä, mutta ehkä myös elämänkumppani.

– Tiinassa on vaimoainesta. Mutta voitan vedon sillä, että Tiinalla on kesäheila, Hanna nauraa. Toivon silti, että Tiina löytäisi sen elämän mantelin sieltä kaurapuuron seasta.

Videon perusteella Tiina on mainio nainen. Miksi sitten elämän mies ei ole vielä osunut kohdalle?

– Ei vaan ole sellaista tyyppiä osunut kohdalle. Olen aika tiukasti pitänyt kiinni omasta vapaudestani, Tiina sanoo.

Mitä jos joku oikein mukava tulee nyt vastaan?

– Sittenhän se on menoa, Tiina huudahtaa.

Kiinnostuneet voivat tavoitella Tiinaa sosiaalisessa mediassa hashtagilla #tiinastakesäheila‬

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt