Seksi & Parisuhde

Seksin määrä romahti Suomessa – professori: ”Rakastelemiseen ei riitä energiaa”

Julkaistu:

Suurtutkimus
Suomalaisten seksihalut ovat kasvaneet, mutta samanaikaisesti yhdyntöjen määrä on syöksykierteessä.
Väestöliiton keskiviikkona julkaistuista tutkimustuloksista selviää, että suomalaisten yhdyntämäärät ovat selvässä laskussa. FINSEX-tutkimushankkeessa on seurattu suomalaisten seksielämässä tapahtuvia muutoksia jo 45 vuoden ajan.

Muutos on ollut dramaattinen. Vielä vuonna 1971 naimisissa olleilla miehillä ja naisilla oli yhdyntöjä jopa kaksi kertaa useammin kuin vuonna 2015. Viime vuonna avioliitossa elävät heiluttivat peittoa keskimäärin kerran viikossa – 45 vuotta sitten kahdesti samassa ajassa.

Edellisen kerran FINSEX-tutkimus toteutettiin vuonna 2007. Tuoremman tutkimuksen mukaan seksikertojen määrä on kahdeksan viime vuoden aikana lisääntynyt vain keski-ikäisillä miehillä. Kaikilla muilla yhdyntämäärät ovat sen sijaan vähentyneet. Suhteellisesti suurin muutos yhdyntämäärissä on tapahtunut ruuhkavuosia elävien 30–40-vuotiaiden nuorten aikuisten kohdalla.

TUTKIMUSPROFESSORI Osmo Kontula kuvailee suomalaisten yhdyntämäärissä 1970-luvulta lähtien tapahtunutta pudotusta hurjaksi ja pitää trendiä valitettavana niin miesten kuin naisten hyvinvoinnin kannalta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Rakastelun määrällä on selvä yhteys ihmisten hyvinvointiin. Mitä useammin seksiä harrastetaan sitä tyytyväisempiä ihmiset ovat, hän kertoo.

Ennen vuonna 2015 kerätyn tutkimusaineiston analysointia Kontula oletti, että yhdyntäkertojen määrässä 2000-luvulla havaittu laskeva trendi olisi taittunut, mutta tulokset puhuivat toista kieltä. Peitto ei heilu enää edes kahdeksan vuoden takaiseen tahtiin.

Yhdyntämääriä koskevan laskevan suuntauksen Kontula arvioi selittyvän ennen kaikkea arkiseen ajankäyttöön liittyvillä piirteillä.

– Ihmiset panostavat aiempaa enemmän harrastuksiinsa, omaan uraansa ja talouden ylläpitämiseen. Aikaa yhdessäoloon ja kumppanille jää näin entistä vähemmän.

KUORMITTAVIEN tekijöiden lisääntyminen pitkällä aikavälillä on Kontulan mukaan todennettavissa etenkin naisten kohdalla. Yli 40 vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna naiset panostavat uraansa aivan eri tavalla. Myös lapsia hoidetaan aiempaa intensiivisemmin – parisuhteen kustannuksella.

– Tutkimuksissa moni on todennut olevansa iltaisin niin väsynyt, että jaksaa katsoa enää vain vähän televisiota, jos sitäkään.

ELÄMÄNTAVOISSA tapahtuneet muutokset eivät kuitenkaan ole vähentäneet suomalaisten seksuaalisia haluja.

Vuoteen 2007 verrattuna vastaajien toiveet sopivasta yhdyntäkertojen määrästä olivat jopa kasvaneet. Miehet haluaisivat rakastella keskimäärin kolmesti viikossa. Naisille riittäisi kaksi kertaa. Halujen muuttamiseen käytännön toiminnaksi liittyy kuitenkin ongelmia.

– Rakastelemiseen ei riitä aikaa ja energiaa. Lisäksi sosiaalinen media vie entistä enemmän aikaa myös suomalaisten makuuhuoneissa, Kontula kertoo.

FINSEX-tutkimushankkeessa seurataan suomalaisten parisuhteissa, seksuaaliasenteissa, seksuaalisessa käyttäytymisessä ja seksuaaliongelmissa tapahtuvia muutoksia. Vuoden 2015 tutkimuksen otantaan kuului 6 000 18-79-vuotiasta miestä ja naista. Postitse lähetettyyn kyselyyn vastasi 2 150 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    4. 4

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    5. 5

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    6. 6

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    7. 7

      Trumpin pois potkiman FBI-johtajan mystinen Twitter-tili paljastui – villit veikkaukset alkoivat välittömästi

    8. 8

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    9. 9

      Riita dopingtestauksesta repii suomalaisia kehonrakennuspiirejä – ”Älähdetään siitä, ettei saada enää käyttää dopingia vapaasti”

    10. 10

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    4. 4

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    5. 5

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    6. Näytä lisää