Seksi & Parisuhde

Paula sai viime vuonna seksiä kahdesti: "Haluaisin edes muistaa, miltä tuntuu..."

Julkaistu:

LIV
Nelikymppinen Paula sai viime vuonna seksiä kahdesti. Enää hän ei jaksa pyytää.
Miehen haluttomuus on omakohtaisesti vähän liiankin tuttua nelikymppiselle
Paulalle. Paula on jo tottunut tukahduttamaan omat halunsa, sillä jatkuva vonkaaminen tuntuu hänen mielestään nöyryyttävältä.

Paula on ollut yhdessä miehensä kanssa jo lähes 30 vuotta. Mies ei Paulan mukaan ole koko suhteen aikana ollut suuremmin kiinnostunut seksistä, mutta Paulan silmät avautuivat ongelman pysyvyyteen vasta kymmenisen vuotta sitten.

 

Olin nuori, enkä osannut nähdä hälytysmerkkejä



- Aloimme seurustella jo teini-ikäisinä, eikä minulla silloin ollut vertailukohtia siihen, mikä määrä seksiä olisi normaalia. Ehdimme seurustella neljä kuukautta ennen kuin harrastimme ensimmäisen kerran seksiä, silloinkin minun aloitteestani. Olin nuori, enkä osannut nähdä hälytysmerkkejä, Paula kertoo.

Parikymppisenä perheeseen syntyi kaksi lasta, jotka ovat nyt jo lentäneet pesästä.

- Kun lapset olivat pieniä, suuntasin kaiken hellyyteni heihin. Olin pelkästään äiti, en vaimo tai nainen. Vuodet menivät kuitenkin ohi sen suuremmin murehtimatta. Silmäni aukesivat kunnolla vasta päälle kolmekymppisenä. Entistä kurjempi tilanne on nyt, kun iän myötä olisin seksuaalisempi ja kaipaisin läheisyyttä enemmän kuin koskaan.

Paulan ja hänen miehensä suhteessa on viimeksi harrastettu seksiä yli puoli vuotta sitten. Kokonaisuudessaan viime vuonna seksiä oli kahdesti. Paulan mukaan mies on viimeksi tehnyt aloitteen neljä vuotta sitten.

- Tuntuu kuin olisin sukupuoleton. Olen viimeksi aidosti nauttinut seksistä ehkä 12 vuotta sitten. Naiseuteni on täysin nollassa. Haluaisin edes muistaa, miltä tuntuu, kun mies haluaa. Enkä edes kaipaa niinkään suoraa seksiä, vaan läheisyyttä. Sitä, että toinen ottaa lähelle ja suutelee.

 

Haluaisin edes muistaa, miltä tuntuu, kun mies haluaa.



Paula ei osaa sanoa, miksi seksi ei hänen miestään kiinnosta.

- Joillain ihmisillä on vain vähemmän haluja. Olen yrittänyt keskustella asiasta, mutta hän ei halua puhua. Pidän ulkonäöstäni huolta ja olen myös yrittänyt karistaa itsestäni äidillisiä piirteitä. En passaa enkä hyysää kotona, jotta en olisi hänen silmissään pelkkä äiti ja jotta hän saisi tuntea itsensä mahdollisimman miehekkääksi.

Paula on yrittänyt usein tehdä aloitteen seksiin, mutta viime aikoina sekin on vähentynyt. Kun on tarpeeksi usein torjuttu, oppii olemaan pyytämättä.

- Totta kai pettäminen on käynyt mielessä, ja olen ollut jopa ihastunut erääseen ystävääni. En silti voisi koskaan tehdä sitä. En voisi elää itseni kanssa sen jälkeen.

 

Suoraan sanottuna pelottaa


Jonkinlaisia haluja Paulan miehellä kuitenkin on, sillä tämä on jäänyt kerran kiinni pettämisestä. Paula ei usko, että saisi perusäijäksi kuvailemansa miehen mukaansa pariterapiaan, miehen mielestä kun ongelmaa ei ole. Yhteinen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä synkältä.

- Suoraan sanottuna pelottaa. En haluaisi erota, eikä halua hänkään. Tulemme taloudellisesti hyvin toimeen, meillä on hauskaa yhdessä, juttelemme ja yhteiselo sujuu. Olemme kuin sisko ja veli, mutta eihän se avioliitto ole.

Paulan nimi on muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raju Temptation Island -kohtaus järkyttää somessa – oliko tämä paljastus pariskunnan yksityiselämästä liikaa?

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Blogi: Janni Hussi osti leipää tuntemattomalle naiselle – kauppareissu sai yllättäen härskin käänteen: ”Tuli hyväksikäytetty olo”

    4. 4

      Jukurit löytämässä uuden päävalmentajan – tässä ovat kärkiehdokkaat

    5. 5

      Uhkaava onnettomuus Suomenlahdella: Kaksi joutui hyiseen mereen avoveneen kaaduttua

    6. Näytä lisää
    1. 1

      EVS: Tämän takia Jenni Vartiainen ei käy enää uimahalleissa

    2. 2

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    3. 3

      Isoisä ja aikuinen lapsenlapsi harrastivat yhteisymmärryksessä seksiä – harvinainen rikostuomio

    4. 4

      Blogi: Janni Hussi osti leipää tuntemattomalle naiselle – kauppareissu sai yllättäen härskin käänteen: ”Tuli hyväksikäytetty olo”

    5. 5

      Minna Kaupin mitta täyttyi ihmisten käytökseen: ”Se on idiotismia, jota en voi ymmärtää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

    3. 3

      Nuori nainen työskenteli Lidlissä osa-aikaisena myyjänä – jakoi Instagramissa kuvia järjettömän ylellisestä elämästään: Poliisi sai rysän päältä kiinni

    4. 4

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    5. 5

      Sara Forsberg lihoi 22 kiloa – sulkeutui kotiinsa ahmimaan pizzaa: ”Kaikki ympärilläni romahti”

    6. Näytä lisää