Pitäisi ja pitäisi. Pitäisi olla puhtaampi koti, huomaavaisempi puoliso ja paremmin käyttäytyvät lapset. Kontrolloijan pää kuhisee pitäisi-ajatuksia.
- Olin edellisissä suhteissa kontrollifriikki ja allekirjoitan, että se oli turvallisuuden kaipuuta, jota en tiedostanut, kirjoittaa nimimerkki Nainen Ilta-Sanomien nettisivuilla.
Nimimerkki M jatkaa verkkokeskustelua:
- Olin avoliitossa naisen kanssa, joka oli kontrollifriikki. Tämän lisäksi hän oli se, joka petti ja manipuloi, vaikka syytökset ja syyllistykset taitavasti kohdistettiin minuun.
Psykoterapeuttien nojatuoleissa on istunut viime vuosien aikana yhä enemmän naisia ja miehiä, joiden keskeinen ongelma on kontrolloinnin tarve. Kontrollifriikkeys, kuten karkeasti sanotaan. Seksuaaliterapeutti, Väestöliiton erikoisasiantuntija Maaret Kallio ei pidä kontrollifriikki-sanasta. Hänen mielestään siinä on ylenkatsova ja vähättelevä sävy. Sillä pohjimmiltaan kontrolloinnissa on kyse turvallisuuden kaipuusta.
- Kontrollointi on suojaava toimintatapa. Sen avulla ihminen yrittää suojata haavoittunutta osaa itsessään ja hakee vajaaksi jäänyttä turvallisuuden tunnetta, Kallio sanoo.
Kontrollointi on korviketta, jolla paikataan sisäistä turvattomuutta. Kuten monet ongelmat, myös kontrolloinnin tarve juontaa juurensa lapsuuteen.
Kontrollointiin taipuvainen ihminen ei ole saanut lapsena kasvaa omaksi itsekseen. Jotain on ollut kasvun tiellä. Hän on ehkä joutunut vastaamaan liiallisesti ulkopuolisiin odotuksiin. Omat vanhemmat ovat saattaneet olla kovia hallitsemaan ja nyt hän jatkaa ketjua.
- Joskus taas on kyse siitä, että lapsuus on ollut rajatonta ja ennakoimatonta. Vanhempi on saattanut huutaa miten sattuu ja paiskonut tavaroita arvaamattomasti, Kallio pohtii.
Jotta kontrolloinnista voi kasvaa irti, on tärkeää ymmärtää tämän käyttäytymismallin mieli ja tarkoitus. Kontrolloija yrittää monesti sanella ja määrätä, millainen isä tai äiti puolison pitää olla lapsille, millaista elämän pitäisi olla, miltä kodin kuuluu näyttää - ja miltä puolison pitäisi näyttää. Hänellä on mielessään ihannekuva elämästä, jota hän tavoittelee kireästi ja ilottomasti.
Kurjimmillaan perheenjäsenistä alkaa tuntua, että he eivät saa enää happea, kun kaikesta moititaan ja nalkutetaan. Mikään ei riitä. Mikään ei ole kyllin hyvää.
- Mies voi olla aivan yhtä lailla perheen kontrolloija ja määräilijä, Kallio muistuttaa.
Missä kulkee järjestelmällisyyden ja kontrollointivimman raja?
- Rutiinit, ennakointi ja järjestelmällisyys ovat hyväksi perheelle. Ne ovat hunajaa lapselle, Kallio sanoo.
Kontrolloijalla ennakointi ja varmistelu menee yli. Arjesta tulee teknistä ja kaavamaista, ilotonta. Siitä puuttuu elämän maku. Kontrolloija ei useinkaan luota perheenjäseniinsä, vaan tarkistaa, varmistaa, suunnittelee ja ennakoi otsa kurtussa. "Minä saan tämän perheen ja parisuhteen toimimaan", hän ajattelee. Kun teemme niin kuin minä olen suunnitellut, meistä tulee onnellisia. Kun asiat eivät sujukaan suunnitelmien mukaan, stressi ja pettymys saattavat purkautua pitelemättömänä raivona.
Kontrolloinnista voi päästä vapaaksi ensinnäkin tiedostamalla, mikä omassa käyttäytymisessä on pakonomaista kontrollointia.
- Päästä irti vastuusta. Anna toisten ottaa vastuu omasta elämästään ja omista virheistään, Kallio neuvoo.
Lakkaa miettimästä niin paljon, mitä muut tarvitsevat. Tutki omia tarpeitasi, mikä tuottaa sinulle hyvinvointia ja mikä pahoinvointia. Kontrollointi suojaa kaaokselta ja haavoittumiselta, mutta se ei anna ruokaa tarpeillesi. Mervi Juusola