IS testasi sinkkukorin: Löytyikö rakkaus kauppareissulla?

Julkaistu:

Sinkkukorit ovat Ison Omenan K-citymarketin kokeilu. Sinkkukori saattaa johdattaa kaksi yksinäistä yhteen vaikka salaattitiskillä. Voisiko kauppareissulta löytyä jopa Se Oikea?
Vatsan pohjassa kipristelee. Kävelen rivakoin askelin kohti K-citymarketia, mutta ennen kaupan portteja alkaa naurattaa, enkä oikein tiedä, mihin suuntaan katsoisin.

Espoon Ison Omenan K-citymarketissa asiakkaat ovat voineet kerätä maaliskuusta alkaen ostokset keltaiseen sinkkukoriin. Korin kyljessä oleva iso teksti ei varmasti jää keneltäkään huomaamatta.

Olen tullut kauppaan kahden naispuolisen ja yhden miespuolisen testaajan kanssa. Neljän hengen porukkamme tarkoituksena on selvittää, helpottaako kori tutustumista vastakkaiseen sukupuoleen. Ja voisiko kauppareissulta löytyä jopa Se Oikea?

Pelin henki on selvä: jokainen kiertelee kauppaa puolen tunnin ajan keräten koriinsa ostoksia. Sen jälkeen tapaamme kassojen luona ja jaamme kokemuksemme. Muut saavat hieman etumatkaa, sillä pistäydyin naistenhuoneessa ennen koitoksen alkua.

Olen ymmälläni siitä, kuinka paljon yhden korin kantaminen saa kehossani aikaan epämiellyttäviä väristyksiä. Ehkä se johtuu siitä, että tilanne on uusi, enkä pidä huomion keskipisteenä olemisesta. Tapanani ei ole muutenkaan flirttailla tai lähestyä vastakkaista sukupuolta estoitta.

Nappaan kuitenkin korin rohkeasti pinosta ja lähden kohti kaupan ruokaosastoa. Muutaman minuutin ajan hymyilyttää, enkä uskalla katsoa vastaantulevia asiakkaita silmiin. Jännitys helpottaa, kun huomaan, että eihän tämä niin kummallista olekaan.

Ihmiset keräävät rauhassa ostoksiaan, eikä kukaan kiinnitä koriini huomiota. Vastaani tulee nainen, joka heiluttaa keltaista sinkkukoriaan muina miehinä. Ehkäpä minäkin voisin jo hellittää.

Keräilen rauhassa ostoksia ja vilkuilen samalla muiden ihmisten reagointia. Joku katsoo sinkkukoria, mutta kääntää sitten päänsä pois. Yhtään itseäni kiinnostavaa henkilöä ei ole tullut vielä vastaan, mutta toisaalta ruuhka-ajasta huolimatta käytävät ovat melko autiot.

Suurin osa asiakkaista on perheenäitejä tai nuoria pariskuntia. Muutama nuorukainen kävelee kauempana, mutta käännän pääni pois.

Ajattelevatko he, että olen kiinnostunut heistä, jos katson pidempään kori kädessäni? Suurin pulma onkin siinä, etten tiedä, miten vastaantulijoihin pitäisi suhtautua. Ottaa reilusti katsekontaktia vai olla kuin ei mitään? En edes tiedä, miten reagoisin, jos joku tulisi juttelemaan.

Näen yhden testaajaystäväni, ja hymyilemme toisillemme pikaisesti. Kun lähestyn tuoretiskiä, tuntuu, että työntekijät katsoisivat pitkään. Tai sitten vain kuvittelen.

Kiertelen kuitenkin hetken osastolla ennen kuin uskaltaudun salaattitiskille. Toivon, että pääsen naismyyjän juttusille, sillä pelkään, että muuten alkaa naurattaa. Saatuani salaattiannokseni suuntaan kohti korttihyllyä.

Tuntuu tyhmältä kaarrella ruokaosastolla, kun ei ole enää mitään ostettavaa. Käytävän varrella on puhelinoperaattoripiste, joka kuhisee nuoria miesmyyjiä. Saan mennä rauhassa ohitse, kukaan heistä ei katso. Korttihyllyllä huomaan, että joku tarkkailee toiselta puolelta. Nyt tai ei koskaan, mietin ja suunnittelen jo sopivaa keskustelunavausta.

Mietintäni keskeytyy, kun tarkkailija tulee esiin hyllyn takaa yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Se siitä, suuntaan kohti tapaamispaikkaa muutaman minuutin etuajassa ja lasken korini lattialle.

MUUT TESTAAJAT KERTOVAT

Kiusaantuneisuus hälveni nopeasti
"Suhtauduin testiin positiivisesti. Mielestäni Suomessa kaivataan juuri tällaisia vähän hassuja juttuja. Kauppaan mennessä olo oli jännittynyt. Koria ottaessa alkoi naurattaa, ja korin yritti ottaa mahdollisimman salaa. Kiusaantunut olo kuitenkin hälveni nopeasti, koska huomasin koreja muilla asiakkailla.
Olin yllättynyt, miten vähän ihmiset koriin reagoivat. Muutama katsoi koria, vilkaisi sitten minuakin, mutta käänsi katseensa nopeasti pois. Itse katsoin ihmisiä silmiin ja vähän hymyilinkin, mutta sellainen käytös tuntuu hämmentävän suomalaisia. Ihmiset ovat kaupassa niin keskittyneitä ostoksiinsa, että mitään varsinaista kontaktia ei syntynyt.
Korin kanssa oli lopuksi niin helppo olla, että vähän harmittikin, kun mitään ei tapahtunut. Toivottaisin ehdottomasti sinkkukorit tervetulleeksi myös muihin kauppoihin."
Taru, 28

Hauska kokemus
"Ennen testiä olin vahvasti sitä mieltä, että keksintö on hölmö, sillä suhtaudun parinhakuun jotenkin skeptisesti. Ajattelin, että joku iäkkäämpi ihminen saattaa säälien katsoa korin kantajaa.
Olo oli korin napattuani huvittunut. Kiusallinen olo laantui kuitenkin jo muutaman metrin jälkeen, kun vastaan asteli keski-ikäinen kravattimies sinkkukori käsikynkässä iloisesti heiluen. Aloin katsoa ihmisiä ja seurata heidän reagointiaan. Katsoin reippaasti vastaantulevia ihmisiä silmiin. Monet vilkaisivat ensin koria, sitten minua ja käänsivät päänsä pois. He olivat selvästi hämmentyneitä, jos katsoin pidempään ja hymyillen.
Minkäänlaista kontaktia ei syntynyt, eikä sinkkukoria näkynyt yhdelläkään potentiaalisella tyypillä. Kokemuksena hauska, mutta en usko alkavani käyttää moista koria kauppareissuillani."
Alina, 27

Toimisi keskustassa paremmin
"Idea on hauska. En jännittänyt testiä, olin lähinnä huvittunut.
Ihmiset eivät kiinnittäneet koriin suurempaa huomiota. Yksi noin nelikymppinen nainen katsoi ja hymyili, mutta ei ottanut kontaktia. Idea voisi toimia paremmin kaupungin keskusta-alueella."
Anssi, 35

Onko sinulla kokemuksia sinkkukorista? Kerro kokemuksestasi kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt