Syrjähypystä terveysriski - Uskottomuudella yhteys äkilliseen kuolemaan

Julkaistu:

Syrjähyppy on todennäköisesti haitaksi parisuhteellesi, mutta myös terveydellesi.
Tuoreen tutkimuksen mukaan uskottomuus vaikuttaa haitallisesti sydänterveyteen lisäten sydänperäisen kuoleman riskiä. Joukko uskottomuutta käsitteleviä tutkimuksia osoittaa, että kumppaniansa pettävä riskeeraa suhteensa lisäksi terveytensä, etenkin sydänterveytensä. Erityisen haitallisilta tutkimusten valossa näyttäytyvät syrjähypyt nuorempien naisten kanssa.

Italialaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin lukuisia miesten uskottomuuteen liittyviä tutkimuksia. Tutkimuksen tulokset julkaistiin kesäkuun Journal of Sexual Medicine -tiedejulkaisussa.

Uskottomilla suurempi sydänkuoleman riski

Tutkimuksesta riippuen 15–50 prosenttia ilmoittaa pettäneensä joskus elämässään. Noin reilu 20 prosenttia miehistä ilmoitti pettäneen nykyisessä suhteessaan.

Firenzen yliopiston tutkijat summasivat uskottomuuden aiheuttavan ongelmia sekä parisuhteen että seksuaalisuuden saralla. Uskottomilla miehillä myös perheen sisäiset konfliktit ja vanhemmuuteen liittyvät ongelmat olivat yleisempiä.

Useamman tutkimuksen mukaan uskottomuudella näyttäisi olevan yhteys kuolleisuuteen, etenkin sydänkuolleisuuteen. Uskottomilla miehillä on suurempi riski sydäntapahtumiin.

Äkillinen kuolema kohtasi miehet useammin silloin, kun he olivat rakastajattariensa kuin vaimojensa seurassa. Etenkin nuorempien naisten seurassa olleilla miehillä oli kohonnut riski. Useimmiten kuoleman aiheutti sydänkohtaus.

Hyvä parisuhde tekee hyvää sydämelle

Tutkijat eivät tiedä syytä uskottomuuden ja sydänterveyden yhteydelle, mutta he nostivat esiin useita syitä, mukaan lukien huonon omatunnon. Uskottomuuden määritelmät vaihtelevat kulttuureittain, mutta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin liitetään lähes kaikissa kulttuureissa kielteisyys.

Toimivan parisuhteen ja seksin tiedetään puolestaan tekevän hyvää sydämelle. Parisuhteen ja sen laadun, ystävien määrän ja lemmikkien tiedetään vähentävän sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Myös lapset ovat etenkin miehen sydänterveyden tae. Mitä enemmän miehellä on lapsia, sitä pienempi on hänen riskinsä sairastua sydän- tai verisuonisairauteen.

Säännöllisesti seksiä harrastavilla miehillä on muita pienempi riski saada sydänkohtaus. Vähintään kolme kertaa viikossa seksiä harrastavien miesten kohtausriski voi jopa puolittua.

Rakkaus voi jopa parantaa; ohitusleikkauksen läpikäyneet ovat 15 vuoden päästä elossa paljon todennäköisemmin, jos heillä on hyvä parisuhde. Onnellisessa parisuhteessa elävät ovat kolme kertaa todennäköisemmin elossa naimattomiin verrattuna.

Lähde: Rakkaudeksi.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt