Osaatko sinä käyttää kondomia oikein? Monelle se aiheuttaa päänvaivaa

Julkaistu:

Kondomi on erittäinen helppo ja yksinkertainen keino sukupuolitautien ja raskauden ehkäisyyn, mutta silti sen käytössä on paljon tietämättömyyttä.
Vaikka kondomien käytön opetus painottuukin tällä hetkellä etenkin Afrikan maihin, töpeksitään kumin kanssa maailmanlaajuisesti. Sexual Health -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan hälyttävän suuri määrä ihmisiä ympäri maailman käyttää kondomia miten sattuu.

Teoriassa kondomit ehkäisevät 98 prosentin varmuudella raskaaksi tulemisen. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna todellinen ehkäisyprosentti on kuitenkin huiman paljon pienempi – käytännössä kondomien ehkäisyteho on vain 15 prosenttia.

Maailman Terveysjärjestö WHO:n mukaan kondomit eivät myöskään onnistu toivotulla tavalla estämään HIV:n ja muiden sukupuolitautien leviämistä.

Syyn kondomin huonoon ehkäisytehoon katsotaan olevan käyttäjissä. Hyvin monet tekevät sen virheen, että laittavat kondomin vasta seksin aikana, eivät ennen sitä. Muita yleisiä kondomin käyttöön liittyviä virheitä ovat niiden pois ottaminen ennen yhdynnän lopettamista, tilan tekeminen siemennesteelle kondomin kärkeen ja kondomien kunnon tarkastamatta jättäminen ennen yhdyntää.

Hälyttäviä tutkimustuloksia

Indianan yliopiston Kinseyn seksi-, sukupuoli- ja lisääntymisinstituutin tiedemiehet tutkivat 16 vuoden ajalta Etelä-Afrikan, Yhdysvaltain ja Iso-Britannian kondomin virheellisen käyttöön liittyviä tilastoja. Tutkijat löysivät 15 eri kondominkäyttövirhettä, joiden yleistyminen on hälyttävästi kasvussa.

Tuloksista ilmeni mm. että:

•    17 – 51 prosenttia otti kondomin käyttöön sen jälkeen, kun yhdyntä oli jo aloitettu.

•    82 prosenttia naisista ja 74 prosenttia miehistä ei tarkistanut etukäteen kondomin kuntoa.

•    48 prosenttia naisista ja 41 prosenttia miehistä kertoi epäonnistuneensa ilman ulos puristamisessa kondomin kärjestä.

•    23 prosenttia vastanneista ei rullannut kondomia oikeaoppisesti peniksen päälle.

•    40 prosenttia vastanneista kertoi kokeneensa kondomin hajoamisen seksin aikana.

•    19 prosenttia vastanneista kertoi käyttäneensä vuotavaa kondomia seksin aikana.

Kumpi päättää käytöstä - mies vai nainen?

Miksi kondomin käyttö on sitten niin vaikeaa? Syitä tähän on monia – kulttuuri, naisen asema ja esimerkiksi uskonto voivat monissa maissa vaikuttaa siihen, milloin ja miten kondomia käytetään. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Saharan eteläpuolisia valtioita. Näissä valtioissa kulttuurin luomat säännöt voivat olla esteenä suojatulle seksille.

- Kondomin käyttöönotosta päätettäessä lähtökohtana ei pidetä suojaseksiä näissä maissa. Päätös kondomin käytöstä tapahtuu usein epätasa-arvoisesti, kertoo African Journal of Primary Healthcare and Medicine -julkaisun kirjoittaja Rachel Mash.

Marsh kollegoineen huomasi, että afrikkalaiset naiset eivät uskalla rohkeasti vaatia kondomin käyttöä partnereiltaan monesta eri syystä. Päällimmäiseksi peloksi osoittautui käsitys, jonka mukaan kondomien tuominen makuuhuoneeseen olisi osoitus haluttomuudesta ”todelliseen ja intiimiin” rakkauteen, johtaen näin luottamuspulaan. Naiset pelkäsivät myös miesten reagoivat väkivaltaisesti, jos heiltä vaadittaisiin kondomien käyttöä.

Lähde: iol.co.za

Lähde: Tohtori.fi

Väärän kokoisesta kondomista enemmän haittaa kuin hyötyä

Keskeytetty yhdyntä toimii yhtä hyvin kuin kondomi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt