Henkilöauto rysäytti urheilusalin seinästä läpi kesken käsipallo-ottelun - Salibandy - Ilta-Sanomat

Henkilöauto rysäytti urheilusalin seinästä läpi kesken käsipallo-ottelun

Kuvituskuva
Julkaistu: 1.12. 2:28, Päivitetty 1.12. 2:28

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poikien käsipallo-ottelu Tukholman esikaupungissa Märstassa päättyi uskomattomalla tavalla lauantaina. Skåren ja Bodens BK:n alle 14-vuotiaat pojat olivat ratkomassa paremmuuttaan, kun hallin seinästä ajoi valtavalla rysäyksellä läpi henkilöauto.

Video Expressen-lehden sivulla näyttää, kuinka pelaajat ja katsojat pakenevat hallista. Auto jää paikalleen seinään syntyneen reiän kohdalle hätävilkut vilkkuen.

– Kymmenen sekuntia ennen tapahtumaa pelaajat olivat menneet ohi juuri siitä, mistä auto tuli sisään. On silkkaa tuuria, melkein ihme, että kukaan ei sattunut olemaan siinä juuri silloin eikä kukaan loukkaantunut, sanoi Bodenin joukkueen valmentaja Johan Nyström Expressenille.

Poliisin mukaan kuljettaja sai lieviä vammoja ja vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.