Salibandy

Teemu, 28, oli matkalla maajoukkueurheilijaksi, kun salakavala kierre alkoi – ”En voinut kävellä portaita hengästymättä”

Julkaistu:

salibandy
Salibandymaajoukkueen ovia koputellut lahjakas hyökkääjä sairastui vakavasti, eikä paluuta huipulle näyttänyt olevan.
Teemu Aaltonen, 28, oli keväällä 2013 pelannut ensimmäisen miesten maaottelunsa. Tähtäimessä olivat MM-kisat ja työnteko tavoitteen eteen sen mukainen.

Muutama kuukausi myöhemmin Aaltosella alkoivat ensimmäiset oireet mahdollisesta sairaudesta. Flunssat ja kuumeilut eivät silti tahtia vielä hidastaneet.

– Yritinkö sivuuttaa asian vai mikähän siinä oli?, Aaltonen kysyy itseltään muistellessaan Ilta-Sanomille vuoden 2013 jälkimmäistä puoliskoa.

– Treenasin väkisin ja ajattelin, että tämä on vain joku ohimenevä jakso.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jakso oli kaikkea muuta kuin ohimenevä. Aaltonen oli saanut kutsun maajoukkueeseen syksyllä, mutta joutunut kieltäytymään siitä sairasteluun vedoten. Sairastelu oli jatkuvaa useita kuukausia.

 

Tuntui järkyttävältä, että olin pelannut maajoukkueessa ja siitä vuosi eteenpäin en pystynyt kävelemään portaita hengästymättä.

TPS:ssä liigaa pelannut Aaltonen painoi menemään. Hän ihmettelee itsekin, ”miten helvetissä en tajunnut sitä”. Joulukuussa 2013 Aaltonen oli erään ottelun jälkeen niin poikki, että hänen oli pakko viheltää pilliin ja ottaa aikalisä.

– Asuin silloin kerrostalossa, ja kun kävelin yhden kerrosvälin, olin aivan hengästynyt. Tuntui, että sydän hyppää ihan kohta pois paikoiltaan. Siihen on todella hankala yhdistää huippu-urheilua.

Alkoi sairaalakierre, joka ei ottanut loppuakseen. Tutkimuksissa lähdettiin poissulkemaan vaihtoehtoja sairasteluun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muun muassa Aaltosen poskiontelot ja kipuileva rinta tutkittiin. Vatsasta otettiin ultraäänikuvat. Pelaajalle tehtiin rasituskokeita. Iho oireili rajusti, joten allergioitakin tutkittiin. Kertaakaan mitään ei löydetty.

– Aina sanottiin, että äijä on kondiksessa, mutta se ei tuntunut siltä. Rappusissa hapotti edelleen.

– Elin lääkärikäynnistä toiseen. Odotin ja toivoin seuraavaa lääkärikäyntiä, jotta siellä selviäisi jotain ja pääsisin jonkun ajan päästä pelaamaan. Syyt jäivät aina selviämättä.


Hengenvaarallisesta sairaudesta ei ollut kysymys, mutta liikkumaan ja kilpailemaan tottuneelle Aaltoselle urheilemattomuus oli raskasta.

– Sitä on vaikea kuvailla sanoin, kun rakastaa urheilua ja liikuntaa, ja se viedään pois. Tulee turhautunut ja ahdistunut olo sekä pettymys.

Sairastelulla oli vaikutuksia normaaliin elämään ja ihmissuhteisiin.

– Vaimo on sanonut, että iloisuus hävisi persoonastani. Elämäni ja ajatukseni pyörivät pelkästään siinä, mikä vaivaa ja milloin kaikki selviää.

Pahempaa oli vielä tulossa.

Vuoden 2014 keväällä oli näkyvissä hetkellinen valonpilkahdus. Aaltonen teki sopimuksen Espoon Oilersin kanssa. Ilo oli kuitenkin ennenaikainen.

– Kevään 2015 aikana tilanne meni niin pahaksi, että jouduin jäämään töistä pois. Olin puoli vuotta sairauslomalla.

– Silloin todettiin, että kyseessä on krooninen väsymysoireyhtymä. Tosin en osaa sanoa, oliko se oikeasti sitä. Sen lisäksi todettiin masennus. Olin joutunut luopumaan itselleni niin isosta asiasta, että se aiheutti masennuksen.

Pudotus maajoukkueringissä pelaavasta urheilijasta masennuksen kourissa rypevään nuoreen aikuiseen oli tapahtunut yllättävän nopeasti.

– Osuvin sana kuvaamaan sitä on ahdistus. Ei kerta kaikkiaan innostu mistään, ja kaikki, mitä tekee, vaatii suuria ponnisteluja.

– Urheilusta tuli ihan ”mikä tahansa asia”. Sen tärkeys alkoi huveta. Silloin oli vahvasti mielessä, etten enää koskaan pelaa salibandya, varsinkaan liigassa. Se kuulosti jo ajatuksena niin hurjalta, että heitin hanskat tiskiin.

– Tuntui järkyttävältä, että olin pelannut maajoukkueessa ja siitä vuosi eteenpäin en pystynyt kävelemään portaita hengästymättä.


Loppuvuodesta 2015 sähköasentajana työskentelevä Aaltonen pääsi palaamaan työelämään lyhennetyllä työpäivällä. Hiljalleen elämänilo alkoi palata.

– Aloin nähdä, että kyllähän tämä elämä on aika siistiä, vaikka salibandya ei pelatakaan.

Aaltosen kamppailut terveyden kanssa diagnosoitiin lopulta vakavaksi ylirasitustilaksi. Liikunta palasi kuvioihin mukaan. Rakas salibandy otti oman paikkansa. Hän pääsi pelaamaan kakkosdivaria.

Viime syksy sujui mukavasti, ja tämän vuoden alussa TPS tarjosi hänelle mahdollisuutta tulla mukaan treeneihin. Lopulta seuralta tuli sopimustarjous.

Aaltonen ei meinaa löytää sanoja kuvaillessaan tämänhetkistä tilannettaan.

– Ihan uskomattoman hienot fiilikset. Nyt täytyy nauttia ihan joka hetkestä, jonka saan viettää salibandyn liigajoukkueen kanssa.

Aaltonen on käynyt urheilijana ja ihmisenä henkisen ja fyysisen via dolorosan. Samassa tilanteessa oleville sielunkumppaneille hän antaa pari neuvoa.

– Pitää kuunnella lääkäreitä. He ovat ammattilaisia työssään, ja heihin pitää luottaa. Sitä elämäniloa, mitä on saanut urheilusta, kannattaa yrittää löytää jostain muualta. Minä en löytänyt siihen rinnalle mitään vastaavaa, mutta sellaista kannattaa etsiä. Että saisi jostain muualta niitä ilon ja onnistumisen tunteita.