Resepti: Sriracha-kastike kotona – valmista vain 20 minuutissa - Ruokauutiset - Ilta-Sanomat

Näin valmistat kotona sriracha-kastiketta – tulinen soosi syntyy 20 minuutissa

Tulinen sriracha-kastike on noussut suureen suosioon myös Suomessa. Katso videolta, miten valmistat herkullista kastiketta kotona vain 20 minuutissa.

5.10.2015 15:21

Tabasco oli pitkään ainoa tulinen kastike, jolla suomalaiset piristivät ruokiaan. Viime vuosina Tabascon kilpailijaksi on noussut sriracha – kirkkaanpunainen chilisoosi, jota voi lorauttaa vaikka hampurilaisten väliin ja pizzan päälle tai keittoihin ja kastikkeisiin.

Sriracha-kastike on saanut nimensä Thaimaassa sijaitsevasta Sri Rachan kaupungista (tunnetaan myös nimellä Si Racha). Bon Appétit -nettisivuston mukaan Thanom Chakkapak keitteli kastiketta perheenjäsenilleen ja ystävilleen uneliaassa merenrantakaupungissa yli 80 vuotta sitten. Sittemmin hän alkoi pullottaa ja myydä sitä.

Srirachan valmistamisessa käytetään perinteisesti chiliä, viinietikkaa, valkosipulia, sokeria ja suolaa. Thaimaalaiset dippaavat srirachaan mereneläviä, Vietnamissa sitä käytetään pho-keiton ja kevätrullien lisukkeena.

Tunnetuin sriracha-merkki on Huy Fong. Pullon tunnistaa vihreästä korkista ja kukosta kyljessä. Moni puhuukin ”kukkokastikkeesta”.

David Tranin sriracha-kastikkeen tunnistaa vihreästä korkista ja kukosta kyljessä.­

Huy Fongin takana on vietnamilainen David Tran, joka aloitti chilikastikkeiden valmistamisen maatilalla Saigonin lähellä 1970-luvun puolivälissä. Kun Vietnamin hallinto alkoi 1970-luvun lopulla sortaa kiinalaistaustaisia, Tran päätti paeta maasta Huey Fong -nimisellä aluksella.

Kun Tran saapui Yhdysvaltoihin, hän näki Heinzin ketsuppipullon. Tran päätti kehitellä kastikkeen, jota voisi myydä kaikille.

– Loin kastikkeen aasialaiselle yhteisölle. Kun vietnamilaiset olivat asettuneet tänne, tiesin, että he haluaisivat tulista kastiketta pho-keittoonsa, Tran kertoi New York Timesille.

– Mutta halusin jotain, jota voisin myydä muillekin kuin vain vietnamilaisille.

Vuonna 1980 Tran perusti yrityksen, jonka nimeksi tuli Huy Fong Foods – nimi tuli laivasta, jolla Tran oli paennut Vietnamista. Kastikepurkin kylkeen painettiin kukko, sillä Tran oli syntynyt kukon vuonna. Aluksi kastiketta valmistettiin Los Angelesissa sukulaisten voimin.

Tranin sriracha-kastike alkoi niittää mainetta. Vihreäkorkkiset pullot ilmestyivät katuruokakojujen tiskeille. Tulista soosia tursotettiin hampurilaisten, hodareiden ja tacojen väliin. Vuonna 2012 Tranin srirachaa myytiin jo 20 miljoonaa pulloa, kertoi BBC.

Vielä muutama vuosi sitten srirachaa löytyi Suomesta lähinnä vain etnisistä ruokakaupoista. Nyt se kuuluu jo perusmarkettien valikoimiin.

Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä pohti srirachan suosion syitä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen nettisivuilla elokuussa 2014. Hän arvelee srirachan voittokulun liittyvän chiliin.

– Tulista ruokaa on jo jonkin aikaa pidetty hyvänmakuisena ruokana. Voi miettiä, olisiko srirachasta tulevaisuuden ketsupiksi, Mäkelä sanoi.

Srirachaa voi valmistaa myös kotona. Katso yllä olevalta videolta, kuinka kätevästi homma käy.

Useissa resepteissä srirachan annetaan käydä purkeissa päiväkausia, mutta me valmistamme nyt pikasrirachaa – valmista kastiketta syntyy vain 20 minuutissa. Soosi on valmistettu soveltaen Nom nom paleon nettisivuilta löytyvää reseptiä.

Srirachassa käytetään yleensä punaisia jalapenoja. Korvasin ne perusmarketin tavallisilla punaisilla chileillä, sillä punaisia jalapenoja on Suomesta vaikea löytää.

SRIRACHA-KASTIKE:

700 g chiliä

4 valkosipulinkynttä

1 dl omenaviinietikkaa

2 rkl tomaattisosetta

2 rkl hunajaa

1 rkl kalakastiketta

1 tl suolaa

Pilko chilit ja valkosipuli. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta. Kiehuta kastiketta kymmenisen minuuttia. Maista. Lisää mausteita tarvittaessa.

Kotitekoinen pika-sriracha maistui oikein maukkaalta. Tulisuuttakin löytyi, sillä käytin kastikkeeseen myös siemenet ja tulisen siemenlihan. Herra Tranin sriracha-kastikkeen maku oli ehkä hieman syvempi. Purkeissa käyttäminen saattaisikin tuoda kotitekoiseen kastikkeeseen uuden ulottuvuuden.

Kastiketta syntyi melko paljon. Jaan jäähtyneen srirachan pieniin pusseihin ja laitan pussit pakastimeen. Srirachaa riittää varmasti vielä kylminä talvi-iltoinakin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit