Ruokauutiset

Pakuriasiantuntija Jaakko Halmetoja: näin käytät pakuria

Julkaistu:

Pakurikääpä
Pakuria voi käyttää muuhunkin kuin monelle tuttuun kuumaan juomaan.
Pakurikääpä on lahottajasieni, joka kasvaa lehtipuiden kuoren alle runkoon. Lahottamisen edetessä pakurikääpä muodostaa elävään puuhun hiilenmustia, pahkamaisia, sienirihmaston aiheuttamia kasvannaisia eli pakureita.

Pakurikääpä -kirjan kirjoittaja Jaakko Halmetoja on haltioissaan niin pakurista kuin koko sienten eliökunnasta.

– Pitkään tuntemattomista asioista on tullut kiehtovia. Pakuriin on tiivistynyt isäntäpuun tehoaineet, joilla voidaan edesauttaa esimerkiksi ruoansulatuselimistön hyvinvointia ja iho-ongelmia, Halmetoja väittää.

Miedohko maku

Pakuria Halmetoja kuvailee helppokäyttöiseksi ja maultaan melko miedoksi. Pakuria on saatavilla sekä uutteena että jauheena, mutta sitä voi kerätä myös itse. Pakuria ei kannata kerätä maanteiden, kaupunkien tai teollisuusalueiden lähettyviltä.

Pakureita on mahdollista kerätä mihin vuodenaikaan tahansa, mutta paras aika on keväisin tai syksyisin. Pakurin keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten sen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

– Pakurit irtoavat puusta helposti vaikkapa vesurilla. Kokonainen, kostea pakuri kannattaa paloitella pieniksi esimerkiksi pyyheliinan sisässä vasaroiden, Halmetoja neuvoo.

– Rutikuiviksi pakurit kuivuvat parhaiten kesällä auringonvalossa, jolloin ne kehittävät itseensä myös D-vitamiinia. Pakuria voi lohkaista puusta kerrallaan myös pienen palan. Yksi keskikoinen pakuri tarjoaa kerääjälleen helposti vuoden tarpeet, joten älä kerää pakuria turhaaan, Halmetoja muistuttaa.

Niin sanottua pakuriteetä, vedessä haudutettua pakuria, voi käyttää Halmetojan mukaan monipuolisesti kuumien juomien nesteenä, smoothien joukossa ja keittojen pohjana.

Vaikutukset tunnettu kansanperinteessä

Halmetojan mielestä pakuri on lääkinnällinen sieni, jonka vaikutukset on tunnettu kansanperinteessä jo pitkään.

– Pakurin maailmanlaajuinen käyttöhistoria keskittyy vahvimmin Venäjälle. Suomessa moni tuntee pakurin sotavuosina kahvin korvikkeeksi keitetystä, niin sanotusta tikka- tai pakkulateestä.

Pakuri on valittu vuoden rohdoskasviksi vuonna 2013. Pakuri sisältää esimerkiksi antioksidantteja sekä kivennäis- ja hivenaineita.

Viljely mahdollista?

Pakuritutkimuksia tehdään maailmalla jatkuvasti ja Suomessa tutkitaan mahdollisuuksia myös pakurin viljelyyn istuttamalla pakureita koivuihin. Hankkeessa on mukana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Dianan salskea veljenpoika varasti huomion kuninkaallisissa häissä – sinkku-Louis, 24, sai somen hurmokseen: ”Well, hello!”

    2. 2

      VR myy Bruce Oreckille osan kiistellystä konepaja-alueesta

    3. 3

      Maistelimme kesän uutuussiiderit – voittajasta ei jäänyt mitään epäselvyyttä

    4. 4

      Suomessa lomaileva tähtinäyttelijä heitti vaatteet päältään ja pelasti hukkuvan eläimen Kaivopuistossa – ”Minulla oli yksi mahdollisuus sukeltaa”

    5. 5

      Leipomo palaa ilmiliekeissä Kajaanin keskustassa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    2. 2

      Junamatkustaja ikuisti Pendolinon ikkunasta kanssamatkustajien järjettömän tempun Tampereella – VR: konduktööri oli vielä erikseen kieltänyt

    3. 3

      Miltä eri rintaliivit näyttävät avonaisen mekon alla? Testasimme nänniteipit ja 7 muuta mallia

    4. 4

      Tästä 16-vuotiaasta tytöstä tulee miljonääri ennen täysi-ikäisyyttä – sai lapsena ääniroolin, joka muutti hänen elämänsä: Elää hiljaiseloa maaseudulla

    5. 5

      Tunnettu hääkuvaaja ihmettelee Meghanin ja Harryn hääpotretin useita teknisiä virheitä: ”Olisi mielenkiintoista kuulla kuvaajan perustelut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    2. 2

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    3. 3

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    4. 4

      Mikael Jungner uskoo ymmärtävänsä, miksi Susanna Koski ohitti työttömän haasteen: ”Kuussa ei mene välttämättä kuin muutama sata euroa”

    5. 5

      Huomenna jyrisee: katso, mihin ukkonen iskee laajimmin

    6. Näytä lisää