Ruokauutiset

Kylki hautui uunissa yön yli – sikajuhlat käyntiin!

Julkaistu:

Kokoliha-Karhunen
Kylki kypsyy sikajuhlia edeltävän yön uunissa. Kun aamu valkenee, otan foliopaketin jäähtymään.
Pakkaan lihat ja muut tarvikkeet autoon. Hurautan kauppaan. Alun perin meidän piti tarjoilla illan sikajuhlissa nyhtöpossua hot dog -sämpylöiden välissä, mutta kunnon hodarisämpylöitä ei kaupasta löydy. Olen muutenkin huomannut, että kaupan hodarisämpylät ovat onnetonta höttöä.

Ostoskärryyn päätyy läjä herkullisen näköisiä maalaispatonkeja. Kun olemme saaneet muut tarpeet haettua, suunnistamme apulaiskokki Jani Rönkön kanssa kohti Tino ja Mira Goltzin kotia.

Perillä laitamme uuniin sian lavan, josta valmistuu nyhtöpossua. Olen maustanut sen edellisenä päivänä kuivamausteseoksella. Lapa köllöttelee 110 asteessa uunivuoassa ritilän päällä. Pohjalle Tino lorauttaa vähän olutta.

Kerron lisää nyhtöpossun valmistamisesta seuraavassa blogikirjoituksessa. Nyt keskitymme alkukeittoon ja ensimmäiseen pääruokaan eli sikaan kahdella tapaa (kylki ja siansivu) ja mango-papaija-salaattiin.

Kun lapa muhii uunissa, ehdimme Tinon ja Janin kanssa saunaan (lukuisista pyynnöistä huolimatta en julkaise saunakuvia). Löylyissä herää huoli. Onkohan aina niin nälkäiselle Sarlinin Tompalle riittävästi ruokaa?

Filip Tinga kokkaa välipalaksi munakasta. Hyvää on, mutta ei siitä nyt sen enempää.

Saunan jälkeen Markus Merinen aloittaa basilikakeiton valmistamisen, minä hyökkään mangojen ja papaijojen kimppuun. Markus käyttää keiton pohjana Delicard.fi-sivustolta löytämäänsä reseptiä, mutta ottaa reseptin röyhkeästi omiin nimiinsä. Alkuperäisestä reseptistä jäävät pois lohi ja mäti, keittoon lisätään pekoninpalasia. Olen yrittänyt muuntaa reseptit noin neljän hengen annoksiksi.

Markus Merisen röyhkeä basilikakeitto:

1 pala juuriselleriä paloiteltuna
1 porkkana paloiteltuna
2 salottisipulia silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl valkoviiniä
3 dl kermaa
1 laakerinlehti
1 l kanalientä
1 nippu basilikaa
50 g voita
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
pekonia

Freesaa sipulit ja juurekset oliiviljyssä. Lisää valkoviini ja laakerinlehti. Keitä muutama minuutti. Kaada sekaan kerma ja keittele kokoon noin kymmenen minuuttia. Kypsennä sillä välin pekonit. Lisää kanaliemi, hämmennä ja keitä kokoon. Revi basilikasta lehdet ja laita ne sivuun. Lisää basilikan varret keittoon. Keitä jonkin aikaa. Siivilöi soppa. Kaada kuuma keitto, voi ja basilikan lehdet tehosekoittimeen. Anna pyöriä, kunnes keitto on kuohkeaa ja tasaista. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun (ja vieraiden maun) mukaan. Kaada keittoannokset lautasille. Ripottele annoksiin pilkottua pekonia.

Keittiössä on kiire. Vieraita on tulossa sen verran, että pilkottavaa riittää. Onneksi  olen valmistanut edellisenä iltana salaattikastikkeen, jota lorautamme hieman annoksiin.

Mango-papaija-salaatti:

2 mangoa
2 papaijaa
nippu korianteria
nippu thai-basilikaa
nippu minttua
pieni pala tuoretta inkivääriä
kourallinen cashew-pähkinöitä

Siivuta papaijat ja laita palat kylmään veteen. Siivuta myös mangot. Silppua inkivääri pieniksi paloiksi. Hakkaa mausteet silpuksi. Sekoita kaikki muut ainekset paitsi pähkinät. Murskaa pähkinät ja paahda ne pannulla. Ripottele pähkinämurskaa jokaisen salaattiannoksen päälle. Lorauta perään hieman kastiketta.

Kastike:

1 kuivattu punainen chili
1 tl merisuolaa
1/2 dl palmusokeria
5 limen mehu
3 rkl kalakastiketta
1/2 punainen chili pieneksi pilkottuna
1 valkosipulinkynsi pieneksi pilkottuna

Murskaa kuivattu chili, merisuola ja palmusokeri morttelissa. Pilko chili ja valkosipuli pieneksi hakkeeksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Kastikkeen pitäisi maistua makealta, suolaiselta ja happamalta sekä hieman tuliselta. Jos jokin maku korostuu liikaa, tasapainota lisäämällä muita aineksia.

Vieraat ovat saapuneet paikalle. Tino toivottaa heidät tervetulleeksi, minä esittelen illan menun.

Tino ja Filip ovat päättäneet ilahduttaa sikajuhlijoita musiikkinumeroilla. Tino soittaa pianoa, Filip laulaa. Illan aikana kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina Mack Ricen alun perin levyttämästä ja Wilson Pickettin maineeseen nostamasta Mustang Sallysta Aki Sirkesalon ja Kolmannen naisen hitteihin. Upealta kuulostaa!

Markuksen röyhkeä basilikakeitto maistuu muhevan samettiselle. Kehuja virtaa keittiöön. Emme ehdi kuuntelemaan, sillä pitää valmistaa pääruokaa.
Leikkaamme siansivun eli pork bellyn annospaloiksi (resepti edellisessä blogissa). Laitamme palat ruskistumaan leivinpaperille 220-asteiseen uuniin grillivastuksen alle.

Kylki päätyy foliopaketista terassille grilliin. Sitä ennen valelen kyljen molemmilta puolilta tolkuttoman hyvällä barbecue-kastikkeella (katso resepti ribsien yhteydestä).

Yön yli hautunut grillikylki:

1 sian luullinen kylki
ananasmehua
barbecue-kastiketta

Kuivamausteseos:
2 pientä kuivattua chiliä
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
2 rkl paprikajauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl juustokuminaa
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 rkl ruokosokeria

Aloita valmistelut päivää ennen kypsennystä. Poista kyljen luupuolelta kalvo tai tee siihen viiltoja. Hiero pintaan kuivamausteseosta. Netti on väärällään erilaisia reseptejä kuivamausteseokselle eli rubille. Edellä ainekset hyväksi havaittuun mausteseokseen. Laita kylki jääkaappiin. Ota seuraavana iltana kylki pois jääkaapista ja laita uuni lämpenemään 90 asteeseen. Kääri kylki folioon, lorauta nyyttiin hieman ananasmehua ja laita uuniin. Nosta kylki pois uunista seuraavana aamuna (meillä kylki oli uunissa yhdeksän tuntia). Säilytä lihaa jääkaapissa, jos et halua grillata siitä aamupalaa. Hiero kyljen pintaan barbecue-soosia ja laita kylki kuumaan grilliin. Viitisen minuuttia per puoli riittää, sillä kylki on jo kypsynyt uunissa.

Kokoamme annokset lautasille: siivu kylkeä, pala siansivua ja kauhallinen salaattia, jonka päälle paahdettua pähkinämurskaa ja loraus salaattikastiketta. Kyljen päälle ripottelen vielä hieman sormisuolaa (tiedän, että se on epäterveellistä, mutta nyt juhlitaan).

Annos kerää kehuja. Juhlaväki pitää erityisesti grillikyljestä ja salaatista, joka tuo raikkautta annokseen. Filip tulee keittiöön kehumaan sopivan hapokasta salaattikastiketta.

Osa vähän vierastaa siansivun rasvakerrosta. Hennommin maustetun siansivun maku myös hieman peittyy grillikyljen pintaan sivellyn voimakkaan barbecue-kastikkeen ja tujun salaattikastikkeen alle.

Yleisarvosana lienee kuitenkin kiitettävä. Tästä on hyvä jatkaa! Onnistuneen annoksen jälkeen epäonnistumisen riski kasvaa.

Huoli Tomin nälästäkin osoittautuu lopulta turhaksi. Mies toi mukanaan omat vaahtokarkit.

Seuraavaksi kerron, kuinka valmistuvat nyhtöpossusämpylät. Lisäksi Tino paljastaa omenatorttunsa salat.

Teknisen muutoksen vuoksi blogiin aiemmin kirjoitetut kommentit eivät välttämättä näy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    3. 3

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    4. 4

      Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

    5. 5

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    6. 6

      Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

    7. 7

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    8. 8

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    7. 7

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    10. 10

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    3. 3

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    4. 4

      Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

    5. 5

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    6. Näytä lisää