Ruokauutiset

Ostitko ulkomaisia marjoja irtomyynnistä? Muistathan tämän!

Julkaistu:

KESÄMARJAT
Kesä on tuonut marjamyyjät kaduille ja toreille. Rasiallinen marjoja maistuu puistopiknikillä herkulliselta, mutta muista tämä ennen syömistä!
Kesän ensimmäiset aurinkoiset päivät houkuttelevat piknikille puistoihin. Helppoja ja terveellisiä piknikherkkuja ovat tuoreet marjat, jotka tarttuvat nopeasti mukaan torilta tai katumyyjältä.

Tähän aikaan vuodesta kotimaisten marjojen ja hedelmien valikoima on olematon, joten suurin osa myynnissä olevista marjoista onkin ulkomaisia.

Eviran ylitarkastaja Elina Leinosen mukaan tuoreet ulkomaiset marjat ja hedelmät olisi hyvä pestä ennen syömistä.

– Kuten kaikkien vihannesten kohdalla, suosittelemme myös ulkomaisten marjojen ja hedelmien kohdalla, että ne pestään ennen syömistä, Leinonen muistuttaa.

Ulkomaiset pakastemarjat suositellaan keitettäväksi ennen käyttöä, koska näistä on tullut toistuvasti julki norovirusepidemioita, Eviralta kerrotaan.

– Tuoreiden marjojen kohdalla ei ole selkeästi pompannut esiin samanlaista ongelmaa. Marjoille, kuten muillekaan tuoreille kasviksille, ei voida koskaan antaa 100-prosenttista varmuutta niiden puhtaudesta.

Tuoreen ja pakastetun ulkomaisen marjan ero on se, että pakastaminen säilöö esimerkiksi noroviruksen paremmin.

Kotimaisia pakastemarjoja voi syödä ilman keittämistä, mutta kotimaistenkin marjojen ja hedelmien kohdalla Evira suosittelee niiden pesemistä ennen syömistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    5. 5

      Painin olympiavoittaja Jouko Salomäki joutuu oikeuteen – syyte törkeästä kavalluksesta

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    8. 8

      Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

    9. 9

      Heikki hankki todella kuumat kilvet autoonsa, joka sekään ei jätä ketään kylmäksi

    10. 10

      Tältä näyttävät kevään kuumimmat alusvaatteet – ylistys muodokkaalle naiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    3. 3

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    6. 6

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    7. 7

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    8. 8

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    9. 9

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    10. 10

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    5. 5

      Painin olympiavoittaja Jouko Salomäki joutuu oikeuteen – syyte törkeästä kavalluksesta

    6. Näytä lisää