Tolkku-oluella kiristyvää alkoholipolitiikkaa vastaan

Julkaistu:

OLUT
Tolkku käteen -yhteisö ja Saimaan Juomatehdas vastaavat alkoholilain kiristyksiin valmistamalla Tolkku-oluen.
 Sillä otetaan kantaa valtakuntamme tolkuttomaan alkoholipolitiikkaan ja lisääntyvään holhoukseen, Tolkun tuottajat sanovat.

Kansalaisten järjestämä ja ylläpitämä yli 26 000 jäsenen Tolkku käteen -Facebook-yhteisö on ajanut aktiivisesti tolkkua päätöksentekoon.

- Kiristyvä alkoholipolitiikka ja ulkomaisia yrityksiä suosivat sääntelytoimet vaikuttavat laajalti suomalaisiin työpaikkoihin. Samalla kiristyvällä sääntelyllä kansalaisten sananvapauden toteutuminen on vaakalaudalla, toteaa Tolkku käteen -ryhmän vetäjä Cyde Hyttinen.

- Haluamme tuoda esille mistä suomalaisessa olutkulttuurissa on kyse. Valmistamamme Tolkku Ale on varta vasten kampanjaa varten valmistettu samettisen maltainen ja trooppisen hedelmäinen käsityön taidonnäyte. Haluamme kuluttajien nauttivan laatua määrän sijasta, Saimaan Juomatehtaan varatoimitusjohtaja Jussi Laukkanen sanoo.

Tolkku-oluen valmistaminen aloitettiin viime viikolla. Valmis tuote on jakelussa  marraskuun puolessa välissä. Saimaan Juomatehdas ohjaa myynnistä saadun tuoton Tolkku käteen -kampanjointiin tolkullisemman Suomen puolesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt