Brewdog Helsinki tulee Punavuoreen

Julkaistu:

Olut
 Nyt se on selvää: Helsingin Brewdog-baari avataan Punavuoreen.
Brewdog-fanien odotus palkitaan loppukesästä, kun Helsingissä avataan skottipanimon nimikkopubi.

Brewdog Helsinki avataan suurella todennäköisyydellä "lähelle Viiskulmaa". Tämän tarkemmin ei Full Time Oy:n toimitusjohtaja Niklas Roiha vielä halua määritellä uuden ravintolan sijaintia.

- Avauksen ajankohta riippuu siitä, kuinka nopeasti saamme luvat kuntoon, Roiha kertoo vielä käsittelyssä olevasta rakennusluvasta ja muista ravintolan avaamiseen liittyvästä byrokratiasta.

Punavuoren nurkille perustettavaan ravintolaan tulee noin sata asiakaspaikkaa. Neliöitä ravintolassa on noin 200.

Brewdog on avannut muutamassa vuodessa valtavan määrän ravintoloita sekä Brittein saarilla että myös muualla maailmassa, kuten hiljattain Tukholmassa.

Roihan mukaan Helsinkiinkin avattava ravintola on lisenssin alainen, joka perustuu Brewdogin konseptimuottiin.

- He haluavat yrittäjän, jonka oletetaan olevan samalla nuotilla.

- Brewdog päätyi pitkän haastatteluprosessin jälkeen meihin. Heidän edustajat kävivät täällä ja ilmeisesti henkilökemiat kohtasivat, Roiha arvioi.

Roiha ei ole vielä vieraillut Brewdogin baareissa, mutta matkasuunnitelma sekä baareihin että panimoon on olemassa.

Kaupparekisterissä Roihan nimi löytyy monen muunkin yhtiön vastuupaikoilta. Full Time Oy:n rosteriin kuuluvat pääkaupunkiseudulla mm. Merimakasiini, Pihatonttu ja Haikaranpesä. Brewdog Finland Oy:ssä Roihan yhtiökumppaneita ovat Marko Aikio ja Joakim Stenius.

Skotlantilainen Brewdog perustettiin 2007. Panimo tunnetaan perinteisten reseptien rikkojana ja epäortodoksisesta markkinoinnistaan. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt