Ruokauutiset

Olutkauppias ilman omaa panimoa

Julkaistu:

Olut
Skotlantilainen panimoyritys Innis & Gunn käyttää uudenlaista menetelmää saadakseen oluihinsa makua puusta. Tammitynnyrien lisäksi yritys hyödyntää kehittämäänsä Oakerator-aromikeitintä.
Innis & Gunnin olut pumpataan tammilastupedin läpi, mikä antaa olueen puusta irtoavia luontaisia aromeja.

- Aloimme käyttää lastuja kolme vuotta sitten, myyntijohtaja John Robertson sanoo.

Hänen mukaansa Oakeratorin käyttöön on kaksi syytä: tasainen laatu ja tammitynnyrien kalleus ja vaikea saatavuus.

Edinburghiin rekisteröidyn Innis & Gunnin olut pannaan nykyään Glasgow'ssa Wellparkin panimossa. Saman katon alla valmistetaan myös Tennent's-oluet.

- Meiltä kysytään jatkuvasti, miksi emme rakenna omaa panimoa, Suomessa vieraillut Robertson sanoo.

Syy vuokralaisuuteen on yrityksen kovassa kasvuvauhdissa: ajankohta ei koskaan tunnu oikealta, sillä seuraavassa hetkessä panimon kapasiteetti saattaisi olla riittämätön. 40 000 hehtolitran tuottaminen onnistuu siis toistaiseksi kätevämmin ja kustannustehokkaammin 1800-luvun loppupuolelta toimineessa ja moneen kertaan laajennetussa panimossa.

- Oma tiimimme valvoo Glasgow'ssa oluenpanoa ja pakkaamista, Robertson korostaa laatukriteereitä.

Innis & Gunnin kasvu syntyy lähinnä viennistä. Se vie 80 prosenttia tuotannostaan lähinnä Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin.

Tasapainoinen IPA

Innis & Gunnin on laskenut markkinoille vuoden 2003 jälkeen 36 eri tuotetta. Suomeen ehti ensi-iltaan tällä viikolla Toasted Oak IPA (5,5 %).

Bourbon-tynnnyrissä kypsytetty olut on hyvin tasapainoinen: tammi ja humalat eivät törmää toisiinsa. Ruohomainen ja sitrusmainen humala luo raikkaan aromin.

Neljäkymmentäyksi vuorokautta kypsytetty olut on humaloitu kahdella brittihumalalla (goldings ja styrian goldings). Humalointi on tehty kolmessa erässä. Vehnää on lisätty vaahdonmuodostuksen ja suutuntuman vuoksi.

Robertson myöntää, että esikuvana oli Deuchars IPA - Innis & Gunnin toisen perustajan Dougal Sharpin aikoinaan jalostama  Caledonian Breweryn menestysout. Alun perin oluen kehitti Dougal Sharpin isä.

Kari Ylänne 

Tausta: Olut, joka syntyi vahingossa

Innis & Gunn Oak Aged Beer saattaa olla vahinkovauva oluiden maailmassa, mutta viis siitä. Hyvä tarina auttaa.

Panimomestari Dougal Sharp pani kuusi vuotta sitten viskifirman laskuun olutta, jonka hän tiesi päätyvän viemäriin.

Sitä ei tieten tahtoen tehty juotavaksi. Sen oli vain määrä viivähtää amerikkalaisissa tammitynnyreissä ja maustaa puu oluen aromilla.

Tilaajan tähtäimessä oli oluella viimeistelty viski - Grant's Ale Cask Reserve Scotch Whisky.

Caledonian-panimon pääpanimomestarin motivaatio lienee ollut huipussaan?

- Eipä se oikeastaan miltään tuntunut, koska saimme maksun etukäteen, Sharp kohauttaa olkapäitään Glenfiddichin tislaamossa.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. William Grant & Sons -viskifirman työntekijät älysivät maistaa olutta ennen sen päätymistä viemäriin.

- He kehuivat makua. Me emme todellakaan olleet enää tuossa vaiheessa kiinnostuneita siitä. En uskonut sanakaan vastattuani puhelimeen Edinburghissa.

- Sain sittemmin tislaamosta yhden tynnyrillisen olutta. Panimon makupaneelissa se sai täydet pisteet jokaiselta maistajalta. Näin ei ollut koskaan ennen käynyt, Sharp muistelee käännekohtaa.

- Ymmärsin viskitynnyrissä kypsyneen oluen arvon ja soitin tislaamoon pyytääkseni anteeksi epäilyjäni.

Pian tuon matelemisen jälkeen Sharp löysi itsensä William Grantin palveluksesta. Vahingossa syntyneen oluen ympärille rakennettiin yhtiö, jonka nimeksi tuli Innis & Gunn - Dougal Gunn Sharpin ja hänen veljensä

Neil Innis Sharpin mukaan.

Innis & Gunn Oak Aged Beer (6,6 %) lanseerattiin elokuussa 2003. Kyseessä oli ja on yhä valmistustavaltaan ainutlaatuinen tuote.

Vähintään 30 vuorokautta kypsytetty olut jatkaa elämäänsä 47 vuorokautta sekoitustynnyreissä, joissa erilaiset maut sekoittuvat ja löytävät tasapainon.

Olut käy kolme kertaa; ensin panimossa, sitten viskitynnyreissä ja vielä kerran sekoitustynnyreissä.

- Avain on sekoituksessa. Aivan kuten sekoiteviskien valmistuksessa. Lopputulos on näin jalostunut ja pehmeä.

Sharp uskoo, että ainutlaatuinen tuotantomenetelmä viehättää kuluttajia.

- Kuluttajat ovat oppineet viinin myötä tammikypsytyksen roolin. Innis & Gunn istuu viinin sijasta ja sen rinnalle ruokapöytään.

Sharp nauttii oluttaan kampasimpukoiden ja pancettan (italialaisen pekonin) kanssa. Myös lampaanselyksen, suklaan ja varsinkin perinteisten brittiläisten juustojen kanssa olut toimii.

Toinen "savuolut", ranskalainen Adelscott, hyödyntää turpeella savustettua mallasta. Innis & Gunnissa savuisen ja turpeisen maltaan osuus on minimaalinen.

Olut pannaan nykyään Belhavenin panimossa Dunbarissa, ja valtaosa sen tynnyrikypsytyksestä tapahtuu Girvanissa, Grantin tislaamossa Skotlannin länsirannalla.

Dougal Sharp toivoo, että heidän oluestaan tulisi "se" skotlantilainen olut.

- Meillä ei ole skottioluita siinä mielessä kuin belgialaisilla on luostari-, trappisti- ja lambic-oluensa.

Kari Ylänne,
Dufftown, Skotlanti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    3. 3

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    4. 4

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    7. 7

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    8. 8

      Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

    9. 9

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    10. 10

      Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    8. 8

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    9. 9

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    3. 3

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    4. 4

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. Näytä lisää