Omenapiirakkatacot

  • 45 min
  • 4 hengelle
4
pientä vehnätortillaa
½ l
rypsiöljyä uppopaistamiseen
½ dl
sokeria sokerointiin
1 tl
kanelia

Täyte

2
omenaa
3/4 dl
sitruunamehua
4 tl
voita
½ dl
ruokosokeria
2 tl
kanelia
1 dl
vettä
1 tl
maissitärkkelystä

Lisäksi

vaahdotettua kermaa
valmista kinuskikastiketta

Valmistusohjeet

  1. Kuumenna öljy paistinpannulla keskilämmöllä noin 180 asteeseen.
  2. Jos et omista lämpömittaria, testaa lämpö pienellä leipäpalalla: kun se nousee pintaan ja ruskistuu hetkessä, lämpö on sopiva.
  3. Uppopaista tortillat yksi kerrallaan, ensin vain hetken toiselta puolelta ja sitten toiselta puolelta.
  4. Käännä puolikuuksi ja jatka vielä hetki paistamista rapeaksi.
  5. Nosta hetkeksi valumaan talouspaperin päälle.
  6. Kieritä kanelisokerissa kaikkialta ja laita sen jälkeen esimerkiksi väärinpäin käännetyn muffinipellin päälle, jotta kuoret pysyvät pystyssä.
  7. Tee täyte. Kuori ja kuutioi omenat. Purista sitruunan mehu päälle.
  8. Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri, kaneli ja ¾ dl vettä.
  9. Lisää omenat ja keitä noin 15 minuuttia, kunnes neste haihtunut.
  10. Sekoita maissitärkkelys ja ¼ dl vettä ja lisää joukkoon.
  11. Keitä koko ajan hämmennellen vielä hetki, kunnes omenat ovat pehmeitä ja neste haihtunut.
  12. Anna täytteen hieman jäähtyä.
  13. Täytä kuoret omenaseoksella, kermavaahdolla ja kinuskikastikkeella.