Ainekset
2
punasipulia
1 rkl
voita
2 rkl
valkoviinietikkaa
3 rkl
hunajaa
7 dl
vehnäjauhoja
2
munankeltuaista
0,5 tl
suolaa
3 rkl
öljyä
2,5 dl
vettä
1
tölkki artisokan sydämiä suolaliemessä
3 rkl
ranskankermaa
100 g
pehmeää vuohenjuustoa
mustapippuria myllystä
salaattia tai rukolaa
basilikaa
persiljaa
timjamia
Valmistusohjeet
Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Marinoi sipulit. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi rinkuloiksi. Kuumenna pannulla voi ja kuullota sipulit kevyesti voissa. Kun sipulit ovat hieman kuullottuneet, lisää etikka ja hunaja. Anna nesteen keittyä kasaan pari minuuttia. Sammuta liesi ja anna sipulien marinoitua vielä pannulla noin viisi minuuttia välillä sekoitellen. Kaada sipulit pieneen astiaan ja laita ne jääkaappiin odottamaan.
Tee pohjataikina. Mittaa kulhoon vesi ja lorauta joukkoon öljy ja mausta suolalla. Mittaa joukkoon puolet vehnäjauhoista samalla vispaten. Lisää sitten joukkoon munankeltuaiset ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhoista ja vaivaa tasaiseksi, kimmoisaksi taikinaksi.
Leikkaa artisokan sydämet pieniksi paloiksi. Kauli taikina jauhotetulle leivinpaperille ihan ohueksi levyksi. Levitä päälle crème fraîche ja ripottele päälle tasaisesti vuohenjuusto nokareina ja artisokan sydämet. Mausta mustapippurilla. Nosta uunin alatasolle noin 25 minuutiksi kunnes juusto on kauniin värinen ja pohja rapea.
Nosta tarte flambée uunista ja anna jäähtyä. Juuri ennen tarjoilua leikkaa pohja annospaloiksi ja ripottele päälle marinoidut punasipulit ja salaattia, sekä yrttejä.