Ainekset
400 g
broilerin jauhelihaa
1
kananmuna
¾ dl
pankojauhoa (tai murskattuja maissimuroja)
1
salottisipuli
2
valkosipulin kynttä
2 tl
tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl
hunajaa tai sokeria
1 tl
suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen
Glaseerausliemi
½ dl
soijakastiketta
½ dl
miriniä
3 rkl
ruskeaa sokeria
1 tl
tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl
limetin mehua
1 tl
maissitärkkelystä (Maizena)
Lisäksi
seesaminsiemeniä
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
Valmistusohjeet
Sekoita broilerin jauhelihan joukkoon kananmuna ja pankojauhot. Kuori ja raasta hienoksi salottisipuli, valkosipulin kynnet ja inkivääri. Lisää ne broileripullataikinaan. Lisää joukkoon myös hunaja tai sokeri sekä suola ja mustapippuri. Anna taikinan maustua jääkaapissa peitettynä noin puoli tuntia.
Muotoile taikinasta pienehköjä lihapullia. Kuumenna pannulla pieni määrä öljyä ja paista pullat kypsiksi välillä käännellen. Voit tehdä broileripullat valmiiksi tähän saakka edellisenä päivänä.
Mittaa kattilaan limetin mehua ja maissitärkkelystä lukuun ottamatta glaseerausliemen ainekset. Kuumenna sekoittaen kunnes sokeri on sekoittunut liemeen. Purista limetin mehu ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada seos kattilaan ja kiehauta kunnes liemi on koostumukseltaan siirappimaista.
Kaada glaseerausliemi kuumien broileripullien päälle ja sekoita. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ja silputtua korianteria tai lehtipersiljaa. Tarjoile broileripullat lämpiminä tai haaleina.
Ohjeet kirjasta Hannele Hyvärinen ja Johanna Myllymäki: Suupaloja! Pikkuruokia ja naposteltavia maailmalta (Readme)