Ainekset
12 dl
lihalientä (mieluiten itse keitettyä)
1 rkl
gochujang korealaista chilitahnaa
iso
pala inkivääriä (tai oman maun mukaan)
4
salottisipulia
2 rkl
soijakastiketta
1 rkl
kalakastiketta
1 rkl
sokeria
2
limetin puristettu mehu
150 g
luontaisesti gluteenittomia curry-kikhernenuudeleita (Palmusto) tai esim. riisinuudeleita
400 g
possun jauhelihaa
1–2 tl
chilirouhetta
1 rkl
paahdettua seesamiöljyä
1 tl
sokeria
suolaa
Valmistusohjeet
Keitä lihaliemi kiehuvaksi ja lisää sinne chilitahna ja pilkottu inkivääri ronskeina paloina. Luomuinkiväärin voi käyttää kuorineen. Anna kiehua noin 20 minuuttia miedosti poristen.
Lisää suikaloidut salottisipulit, soija- ja kalakastike, sokeri ja limetin mehu. Lisää tarvittaessa suolaa ja sokeria, että saat maut tasapainoon.
Lisää liemeen nuudelit ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi.
Sillä aikaa paista jauheliha ja mausta se. Lisää se lopuksi mukaan keittoon.
Tarjoile lisäksi tuoreita yrttejä esim. korianteria tai thaibasilikaa.
Päälle voi ripotella myös seesaminsiemeniä ja silputa kevätsipulia.