Makaronia ja juustoa

Amerikan herkku Mac and cheese toimii lohturuokana.

Ainekset

4 - 6
siivua pekonia rapeaksi paistettuna
200 g
makaronia tai muuta putkipastaa
1-2 rkl
voita
½ dl
jauhoja
4 ½ dl
täysmaitoa
reilu ripaus muskottia
2 rkl
dijonin sinappia
suolaa
mustapippuria
50 g
vahvaa cheddar juustoa raastettuna
50 g
parmesaania raastettuna

Valmistusohjeet

  1. Paista pekonisiivut rapeiksi. Jätä ne keittiöpaperin päälle odottamaan ja valumaan ylimääräisestä rasvasta.
  2. Keitä pasta reilussa, hyvin suolatussa vedessä kypsäksi.
  3. Sulata voi kattilassa, lisää siihen jauhot ja kypsennä koko ajan sekoittaen parisen minuuttia – älä ruskista.
  4. Lisää vähitellen maito samalla koko ajan sekoittaen. Anna paksuuntua ja mausta muskotilla, sinapilla, suolalla ja mustapippurilla.
  5. Lisää yhä sekoittaen raastetut juustot, anna niiden sulaa kastikkeeseen. Jätä kuitenkin kumpaakin juustoa pintaan ripoteltavaksi.
  6. Hienonna pekoni. Kaada pasta lävikköön ja siivilöi ylimääräinen vesi. Yhdistä valutettu pasta, juustokastike sekä puolet paistetusta pekonista ja kaada uunivuokaan.
  7. Peitä pasta juustoraasteella.
  8. Kypsennä grillivastuksen alla kunnes pinta on kullanruskea eli noin 10 minuuttia.
  9. Ripottele loppu pekoni annoksen päälle juuri ennen kuin syöt sen.

Kommentit

    Näytä lisää