Reseptit

Ranskalaiset haukipullat

Ranskalaiset haukipullat keitetään kalaliemessä, josta saadaan myös herkullinen kastike.

Ainekset

4-5 isoa
haukifileetä
200 g
voita
3 dl
kermaa
2-3
kananmunaa
Kalaliemi:
hauen roippeet
2 l
vettä
1
sipuli
1
porkkana
laakerinlehtiä
suolaa
valkopippuria
Kastike:
currya maun mukaan
4-5
omenaa tai vastaava määrä omenasosetta
vehnäjauhoja suurustamiseen

Valmistusohjeet

  1. Jauha haukifileet monitoimikoneella tai lihamyllyssä. Lisää koneen käydessä kylmä voi paloina. Lisää kerma ja lopuksi 2-3 munaa, koneen koko ajan käydessä. Lisää kermaa ja munat vähitellen, jotta näet miten paksua massa on. Älä tee siitä liian löysää. Anna seoksen levätä hetki.
  2. Keitä kalaliemi perkeistä, lisää sipuli, pilkottu porkkana, laakerilehtiä, valkopippuria ja vähän suolaa. Siivilöi keitetty liemi.

    Tee haukitaikinasta kahden kylmään veteen kastetun ruokalusikan avulla lusikan muotoisia pyöryköitä. Keitä ne kiehuvassa kalaliemessä, ei liian monta kerrallaan, etteivät tartu toisiinsa. Anna pullien kiehua noin 8 min, ennen kuin nostat ne reikäkauhalla pois.
  3. Lisää kalaliemeen muutama ruokalusikallinen currya, 4-5 pilkottua omenaa tai vastaava määrä omenasosetta. Anna kiehua kunnolla. Voit halutessasi suurustaa kastikkeen vehnäjauhoilla. Omenaviipaleita käytettäessä on hyvä siivilöidä kastike kirkkaaksi.
  4. Levitä kalapullat uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Kypsennä 175-200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

    Resepti: Tarja Cronberg

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kälviällä suuri rakennuspalo – silminnäkijän video palopaikalta lohduton näky

    2. 2

      EVS: Tämän takia Jenni Vartiainen ei käy enää uimahalleissa

    3. 3

      Naisnäyttelijät kertovat, millaista on riisua kameran edessä – saunakohtaus vei Eeva Elorannalta yöunet: ”Olin erittäin ahdistunut”

    4. 4

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    5. 5

      Iskelmätähti Anja Niskanen vaihtoi alaa ja katosi julkisuudesta – nyt häneltä ilmestyy uutta musiikkia: tältä laulaja näyttää nykyisin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Isoisä ja aikuinen lapsenlapsi harrastivat yhteisymmärryksessä seksiä – harvinainen rikostuomio

    2. 2

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    3. 3

      EVS: Tämän takia Jenni Vartiainen ei käy enää uimahalleissa

    4. 4

      Minna Kaupin mitta täyttyi ihmisten käytökseen: ”Se on idiotismia, jota en voi ymmärtää”

    5. 5

      Sometähti jakoi kuvia ”sugar daddyn” kustantamasta luksuksesta – totuus paljastui, kun poliisi sai kaunottaren rysän päältä kiinni

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

    3. 3

      Nuori nainen työskenteli Lidlissä osa-aikaisena myyjänä – jakoi Instagramissa kuvia järjettömän ylellisestä elämästään: Poliisi sai rysän päältä kiinni

    4. 4

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    5. 5

      Sara Forsberg lihoi 22 kiloa – sulkeutui kotiinsa ahmimaan pizzaa: ”Kaikki ympärilläni romahti”

    6. Näytä lisää