Kalapuikot ja tartarkastike

Itsetehdyt kalapuikot maistuvat tuoreelle kalalle ja yrteille.
  • 45 min
  • 4 annosta
  • 630 kcal / annos

Ainekset

n.600-800 g
vaaleaa kalafileetä ilman ruotoja ja nahkaa (voit tehdä kalapuikot myös lohesta)
2 dl
vehnäjauhoja
2
kananmunaa
3 dl
korppujauhoja
1/2 dl
tuoretta tilliä hienonnettuna
1 tl
suolaa
rouhaisu mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen
Tartarkastike:
3 dl
majoneesia
1
suolakurkku
2 rkl
sipulia hienonnettuna
1 rkl
kapriksia
suolaa, pippuria
loraus sitruunamehua
tarjolle perunoita ja sitruunalohkoja

Valmistusohjeet

  1. Valmista tartarkastike valmiiksi kylmään. Hienonna
    suolakurkku ja sipuli. Sekoita kaikki aineet keskenään ja
    mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla oman maun
    mukaan. Nosta kylmään ja tarjoile kuumien kalapuikkojen
    kanssa.

  2. Leikkaa kalafileet noin 2 sentin levyisiksi, pitkulaisiksi
    siivuiksi. Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoa ja toiselle lautaselle kananmunat, joita on vähän vatkattu. Laita kolmannelle lautaselle korppujauhot, joihin on sekoitettu tilliä, suolaa ja pippuria.

    Pyöritä kalapalat ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa.

  3. Kuumenna isossa kasarissa runsaasti öljyä ja paista kalapuikot molemmilta puolilta kauniin värisiksi.

    Tarjoile ne kuumina tartarkastikkeen, perunoiden ja sitruunalohkojen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää