Mumman raparperipiirakka

Raparperipiirakka viimeistellään muruseoksella, joka tuo siihen kivaa rapeutta.

Määrä10 annosta
Valmistusaika1 t
Energia421 kcal / annos

Ainekset

  • 2

    munaa

  • 2 dl

    sokeria

  • 100 g

    sulatettua voita

  • 2 dl

    kermaa

  • 1 tl

    leivinjauhetta

  • 4 dl

    vehnäjauhoja

  • <b>Päälle:</b>

  • 1 ½ l

    pilkottuja raparpereja

  • 50 g

    pehmeää voita

  • 1 ½ dl

    vehnäjauhoja

  • 1 dl

    sokeria

Valmistusohjeet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita pohjan aineet keskenään puuhaarukalla. Kaada voideltuun piirakkavuokaan.

  2. Levitä pilkotut raparperit taikinan päälle. Nypi pehmeä voi, jauhot ja sokeri muruiksi. Ripottele muruseos raparperien päälle.

  3. Nosta piirakka uuniin noin 30-40 minuutiksi. Paista ensin vartti 200 asteessa ja tiputa lämpö 175 asteeseen. Paista keskitasolla tai alempana. Korkealla paistettu piirakka palaa helposti. Tarkkaile uunia paiston aikana. Jäähdytä vähän ennen tarjoilua.

  4. <b> Paistovinkki: </b> Taikinasta riittää yhteen halkaisijaltaan n. 28 cm:n kokoiseen reunalliseen piirakkavuokaan tai kahteen pienempään. Myös &quot;lasagnevuoka&quot; on sopiva tälle taikikinamäärälle. Piirakan voi myös paistaa pellillä, jolloin siitä tulee ohuempi. Paistoaika on tällöin n. 25-35 minuuttia. Paksumpi piirakka vaatii pidemmän paistoajan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit