Muikut perunarieskalla ja piparjuurimajoneesilla

Kotimaista katuruokaa parhaimmillaan - kääräise kuumat ja rapsakat muikut perunarieskaan sekä pursota päälle piparjuurimajoneesia.
  • 8 annosta

Ainekset

600 g
muikkuja
Leivitykseen:
1 dl
ruisjauhoja
1 tl
suolaa
sitruunan raastettua kuorta
hyppysellinen valkopippuria
Paistamiseen:
voita
Majoneesi:
2 dl
majoneesia
2-3 rkl
raastettua tuoretta piparjuurta
2 rkl
puristettua sitruunamehua
mustapippuria ja suolaa
halutessasi esim. tilliä tai ruohosipulia
Lisäksi:
8
perunarieskaa
salaattia
yrttejä esim. tilliä ja ruohosipulia
punasipulia
sitruunalohkoja

Valmistusohjeet

  1. Esivalmistele kaikki lisukkeet.

    Sekoita majoneesin joukkoon muut aineet ja anna seistä hetken aikaa.

    Siivuta sipuli ohuiksi siivuiksi ja revi salaatti. Lohko sitruuna.

    Perkaa kalat halutessasi tai paista kokonaisina. Poista muikuista pää ja vedä sen mukana sisälmykset.

    Mausta jauhot suolalla, sitruunankuorella ja valkopippurilla. Kääntele kalat jauhoissa.

    Kuumennna valurautapannu ja sulata siinä voita. Paista muikut kauniin ruskeiksi.

    Kokoa rieskan päälle salaattia, sipulia, yrttejä ja kuumat muikut. Pursota päälle runsaasti majoneesia. Tarjoile sitruunalohkojen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää